maanantai 31. heinäkuuta 2017

Elossa

Hurlumhei, etten sanois, on ollut ihan pikkuisen haipakkaa tässä viime viikot.
Hurlumhein loppuhuipentuma oli lauantain ja sunnuntain työpäivät, joista toinen oli reipas 17h ja toinen 12h. Eilen illalla jalat huusi jos vaikka ja mitä ja tänä aamuna täytyi juoda pari kupillista kahvia ennen kuin tokenin uuteen viikkoon.
Kesän ennaakkoon jo kovin työviikonloppu on nyt takana, tästä eteenpäin selvitään ihan mistä vain. Joskus huumorilla heitän, että voisihan tuota helpommallakin makkaraa tienata leivän päälle, mutta tosiasia on se, että tykkään työstäni ja siitä, että se on toistaiseksi osa-aikaista, joten saan vielä nauttia puolet viikosta kotona olosta lasten kanssa. Toistaiseksi siis näillä mennään.

Kamera on kivasti kuitenkin täyttynyt kuvista sen kiireisen arjen keskellä.
Siellä olisi tulossa lomakuvia, poninäyttelykuvia, ruokaviikko-kuvia ym. Kunhan vain saan puettua kuvat myös sanoiksi.

Aloitetaanpa vaikka lomakuulumisilla.




Kesän odotetuin lomareissu. Ja siis ainoa. 
Varattiin Katinkullasta huoneisto neljäksi päiväksi, su-ke.

Voihan lähtö.
Joko siksi, ettei ikinä reissata, tai jostain muusta syystä, meidän lapset eivät viihdy autossa sekuntiakaan. Kadehdin niitä lapsia (tai siis eihän sellaisia edes ole?), jotka tyytyväisenä istuvat omilla paikoilla ja katselevat maisemia hiljaa!!
Me ehdittiin ajella suunnilleen 10min kun ensimmäiset olivat jo toistensa kurkuissa kiinni, yhtä pissatti, yhtä janotti ja yleinen tunnelma oli varsin kireä.
Mutta hengissä selvittiin perille. Vaikka ehdin ainakin kymmenen kertaa kysyä mieheltäni, että mihin tässä tulikaan lähdettyä. Asenne ainakin kohdallaan, hahaa.



Lomakänkkäränkkä iski mininaiseen jo ekana iltana.
Hän taisi vain olla hieman ihmeissään kaikesta siitä erilaisesta mitä kotona ei ole.
Uinnit ja kaikki touhuaminen taisi vähän ottaa kunnon päälle.

Vähän harmitti kun kelit olivat niin kurjat.
Etukäteen piti olla suorastaan helle, mutta mitä lähemmäs loma tuli, sitä huonommaksi sääennusteet kävivät.
Me oikein tällättiin kesälomalla kyseiseen paikkaan missä ulkoilumahdollisuudet on hyvät, vaan kelit olivat kyllä samat kuin edellisen syyslomareissun aikaan. Vettä, pilvistä ja 16 astetta enimmillään lämmintä.
No, onneksi on kylpylä, sisäleikkipuisto ja muut maksulliset palvelut, heh.
Niissähän kyllä saa ajan kulumaan, ja pankkitilin tyhjenemään.
Lomalle kun lähdetään, silloin ei tiliä tuijotella, mutta sisäinen Roope Ankkani kyllä nieleksi monta kertaa kortin vinkuessa, että herranjesta seitsemän henkisen perheen lomailu on tyyristä.
Pelkästään ruokapaikan kuitti näyttää samaa summaa kun monen päivän ruokaostokset markettiin.
Mutta koska loma.




Meillä oli tosiaan käytössä huoneisto, johon kuului pieni keittiö.
Aamupalat, välipalat ja iltapalat syötiin omassa kämpässä, mutta ruokaa en jaksanut kokata, vaikka olisi ehkä kannattanut.
Joka päivä siis syötiin joko ulkona, tai haettiin noutoruokaa kämpälle.
Oli oikeastaan ihana kun ei tarvinut kertaakaan tehdä ruokaa, sitä saa kyllä arkena tehdä ihan riittämiin.
Mutta kun monta päivää on menty mättöruualla niin makaroni maistuu yllättävän hyvältä!
Lapsistakin.




Lomalla parasta (ja pahinta, jos tiedätte mitä tarkoitan) on se että ollaan koko ajan yhdessä.
Käytiin uimassa, seurattiin livenä yksi Superpesiksen hienoimmista peleistä, riehuttiin tuntikaupalla Angry Birds-parkissa, käppäiltiin kylmyydestä huolimatta rantaan katselemaan sorsia ja isoja veneitä, luettiin kirjoja ja herkuteltiin.
Lapsista parasta taisi olla hissi ja avainkortit.
Siitä saisi kokonaisen postauksen kirjoitettua.
(minä avaan, minä painan, eiku minä, anna se tänne..ääääittiiiiii!)

Poissa hyvä, mutta kotona paras. <3
Oli ihana tulla takaisin kotiin. Ja arvaatte varmaan mitä tehtiin ensimmäisenä kun tavarat oli purettu?
No ratsastettiin tietenkin.



10 kommenttia:

  1. Tyyristä on lomailu isolla perheellä todellakin. Ja jos vielä huonot kelit sattuu kohalle ni eipä paljo naurata.
    Kotona paras ja kukkaroki kiittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä, mutta toisaalta kun käy muualla niin huomaa taas kuin kiva on olla kotona :D

      Poista
  2. Kiitos rehellisyydestä! Viisihenkisenkin perheen lomalla kyllä paloi rahaa ja pinna - itse kultakin. Lommoa rahapussissa paikataan vielä pitkälle syksyyn/talveen. Mutta loma, kyllä silloin saa vähän nauttiakin! (Me oltiin Helsingin keskustan hotellissa pari yötä - plussat: kaksi isointa ipanaa sai syötettyä euron juustoilla, kun me vanhemmat ja juniori käytiin salaa ravintolassa. Miinukset: Kampin skeittikaupat joihin ne säästetyt eurot meni) Täytyy myöntää, että tunsin omantunnon pistoksen, kun keskimmäinen 14v oli innoissaan nähdessään ruotsinlaivan ja ajaessaan metrolla. Ihan oikeasti, metrolla. Ja me kuitenkin asutaan keskisuuressa kaupungissa mekin. Huoh.
    Myös majoittuminen yhdessä huoneessa, vaikkakin Superior, oli aika - hmm, mielenkiintoista. Kaksi teinipoikaa, viisivuotias prinsessa ja me. Täytyykö edes sanoa muuta? Onneksi huoneen suhteen ei kaikki mennyt ihan putkeen ja saamme ensi kerralla ko hotellissa majoittuessamme normaalin huoneen hinnalla vähän paremman. Sanoin miehelle että mennäänhän pian? Ja kaksin?! :)

    Täytyy kyllä olla tyytyväinen että lapsille kelpasi viihdykkeeksi muutama kymppi omaa rahaa ja lupa kulkea keskustan alueella vapaana ("JA SITTEN VASTAATTE SIIHEN PUHELIMEEN JOS SOITAN! JA MINNEKÄÄN KAUAS EI MENNÄ" KÄLÄ KÄLÄ KÄLÄ KÄLÄ"), luonnontieteellinen museo, Korkeasaari, metroajelu ja Onnibussin näköalapaikat sekä junan allergiahytti. Ja ne iänikuiset puhelimet nenän edessä 24/7.

    PS Pääsi ne teinitkin ravintolaan. Kerran. Me aikuiset kahdesti. :)

    S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana loma teilläKIN :D
      Meidän perheessä fakta on se että ihan sama ollaanko kotona eli lomalla niin samat tappelut ja kärinät ja syömättömyydet ja mitä nyt lapsiperheissä onkaan niin vallitsee kyllä 24/7 :D mutta on se kiva joskus käydä lomalla vaikkei kaikki aina putkeen mensikään.
      Ja lasten iloa on aina ilo itsekin katsoa, harvoin meiltä lähdetään kuitenkaan kylpylöihin tai sisäleikkipuistoihin :)

      Poista
  3. Kiroileeko lestadiolaiset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öö..tiedä sitten miten tämä kysymys liittyy aiheeseen mutta vastaan että ei kuulu tapoihin.

      Poista
  4. Elämänmakuinen postaus jälleen kerran! Mekin käytiin tässä taannoin n 1 vk lomalla koko perhe (5 hlö) ja vieläpä asuntovaunulla. Oli ihana päästä pois kotiympyröistä, kun sisäinen vaatija ei ollut koko ajan muistuttamassa pyykeistä, tiskeistä ym tekemättömistä töistä, joita omakotitalossa kyllä riittää, mutta joita ei kolmen pienen muksun kanssa noin vain tehdä. Avartavaa oli myös käydä vähän vieraammissa paikoissa ja mukavat muistot jäi perheen kanssa retkeilystä. Mutta kotiin palatessa olo oli suorastaan euforinen :D Kun loma on ollut hyvä, mutta kotiin vielä parempi palata, ei kai voi valittaa. Hyvää loppukesää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla on kyllä parasta se ettei kotihommia tarvi kenenkään tehdä :)
      Ei oo niin vaarallista vaikka sänkyjä ei pedata vaan vähän oikaisee noustessa, ruuan saa valmiina eikä pyykkiäkään tarvi pestä! Kotona kyllä sitten senkin edestä kun palataan :D

      On se kiva muutaman kerran vuodessa käydä muualla :) sitten tosiaan huomaakin taas kuinka kiva on ollakaan omassa kotona <3

      Poista
  5. Me ollaan oltu muutaman kerran noissa huoneistoissa - itse asiassa viimeksi oltiin varmaan just vähän ennen kuin te tulitte :D - ja oon tykännyt kovasti! Harmi, että teille sattui huonot ilmat.

    Meillä on aina tappelua noista hissinnapin painamisista. Oonkin sanonut, että ostain jokaiselle joululahjaksi oman napin, jota saa sitten painella niin paljon kuin sielu sietää. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä huiput ja siistit. Me ollaan myös oltu usein :)

      Poista