maanantai 2. joulukuuta 2013

Harrastetaan





Meidän muksut ovat harrastaneet tähän asti vain akrobatiaa, painia, kuvataidetta, parkouria ja kokkikerhoa. Kotona.

Menin vähän hämilleni, kun minulle esitettiin kysymys, mitäs teidän lapset harrastaa?
No ensinnäkin, pikkupaikkakunnalla lasten harrastustarjonta on hyvin pientä (alle kouluikäisten siis) ja toiseksi, en ole ajatellut vielä edes tarjota lapsille mitään ihmeempää, kun eivät sitä itse ole tahtoneet.
Uskon, että he ehtivät vielä harrastaa ja paljon.

Bongasin sitten MLL:n järjestämän maksuttoman (plussaaaaa) liikuntakerhon, joka on tarkoitettu myös alle kouluikäisille. Huoltajan kera, tottakai.
Bermuda-shortsit vain vilkkuivat, kun kaverit hyppäsivät tunnin verran renkailla, patjoilla, trampoliinilla ja temppuradalla.
Liikkakerho vei mennessään.
Olinko siis väärässä harrastus-ajatteluni suhteen?

Hmm. Tammikuussa alkaisi uimakoulu (esikoisen vauvauinnista onkin jo aikaa), 5-vuotias tahtoo rumputunneille (ei jestas!) ja ratsastuskin voisi olla osan mielestä hauskaa (no siinä oon samaa mieltä jahka taas pääsen tästä pötsistäni eroon.)

Mikä on teidän mielestä sopiva ikä aloittaa harrastukset?
Heti kun jaksetaan päätä kannatella vai sitten kun lapsi itse jotain tahtoo?
Itse olen kyllä jälkimmäisen kannalla.
Toki jos tahtomisia ei tule missään ikävaiheessa, voihan sitä vähän tökkiä?!

3 kommenttia:

  1. Mä oon ainaki sitä mieltä että nykypäivänä tehdään monistaki lapsista "stressaantuneita","kiireisiä" jo pienestä pitäen ku pitää "juosta" harrastuksesta toiseen..sitten ku lapsi ite haluaa jotain tai joku tuntuu kiinnostavan niin sit mun mielestä ja se pitää lähteä lapsesta itsestään.ei pakolla.meillä lapset käy kerhoa pienempänä ja siinä on niille harrastusta riittävästi ja koululaisia on sit omat jutut ku osaavat jo vaatia mut kork.2 harrastusta koska en tykkää että pitää koko ajan olla menossa paikasta toiseen.pitää lapsen osata rauhoittua kotiinki ja leikki on lapsen tärkein harrastus.tää on mun mielipide ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä oo paljoa mullakaan tähän lisättävää, hyvin sanottu :)

      Poista
  2. samaa mieltä ko edellinen :) meillä koululaiset harrastaa kuka mitäki tai ei sit mitään. ketään ei oo pakotettu eikä aiotakaa pakottaa.

    VastaaPoista