sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Joka pyllynsä nostaa..



..se paikkansa menettää.
Pitää niin saletisti paikkaansa.

Yritän vaivihkaa hipsiä vessaan tai syömään, mutta ilmeisesti olen niin näkyvä ja kuuluva (ähinää, puhinaa, töminää ja vaappumista) henkilö talossa, että meteli on kuin norsu posliinikaupassa.
Kaksi vaahtosammuttimen kokoista ihmislasta pinkaisee salamana sille puolelle sänkyä, jossa on metriviiskaheksan pitkä ja lähes saman verran leveä potero.
Kun palaan takaisin, vallatulla paikalla vauvalehteä lukevat juniori (joka aina äitinsä nähdessään tuumaa, äiti menee takaisin sailaaraan nukkuun! tai pikkuvauva äitin mahassa meille syntyy pikkuvauva illalla!) ja neiti (jonka hiukset ehtivät todennäköisesti rastoittua ennen vauvan syntymää ja jonka tavaramerkiksi alkaa muodostua väärinpäin puetut sukkikset (taitolaji sinänsä)).

Sängyssä loikoilun, surffailun ja lukemisen lisäksi ajanvietteeksi keksittiin myös Uno.
Meillä sitä pelataan nykyään säännöillä, se joka häviää saa aloittaa seuraavan kierroksen.
Tästä onkin noussut varsinainen härdelli joka kerta kun neitokainen sattuu voittamaan. Hän paiskaa naisellisesti koko pakan sekaisin sängylle ja poistuu kentältä täyttä kurkkua vollottaen.
(Meinaan, ei oikein oo menny pelin pohjimmainen idea perille.)

Ja meillä kaikilla oli niiiii-iiin muuukaaaavaaa!

6 kommenttia:

  1. <3 aika jota nauraen joskus varmaan muistelette :)
    keinot on monet,sano akka ku kissalla pöytää pyyhki ;)
    tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  2. Niin kultaa, mutta sitten ne muistot pulpahtaa mieleen kun tyttöpoloiset käyvät juuri kaiken samanmoisena läpi kun ite äitinä oon kahlannut..oisko jättänyt traumoja peräti?? :O ei haluais, ei toivois..mutta kait se tuokin voi olla periytyvää? Huumori on onneksi tallella sulla ja se jos mikä auttaa :)

    mama :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä elämästä ei selvitä ilman huumoria ;) sekin on kai periytyvää :)

      Poista