Viime keväänä tai oikeastaan jo talvella, mieheni alkoi puhumaan, että mitä jos astutettaisiin Ninni.
Olin vähän, tai aika paljonkin, vastaan asiaa.
Oltiin niin hyvin päästy reenaamisen makuun ja edetty ja niin pois päin, ajattelin, että varsottaminen keskeyttäisi hyvän putken, mihin olimme vihdoin päässeet.
Kevättalvella Ninni kuitenkin alkoi temppuilemaan ratsastuksessa, ja tehtiin kaikki mahdollinen ja mahdoton asian hyväksi eikä päästy kärryille, että mistä asia johtui.
Kaikki asiat tehtiin niin kuin siihenkin asti ja silti oltiin yhtäkkiä ihan pattitilanteessa.
Taisi olla korvienvälissä ongelma vähän molemmilla.
Otettiin astutus-asia uudelleen puheisiin ja myönnyin ajatukselle, saataisiin samalla ehkä breikkiä myös ratsastuksen haasteisiin, siis toki ei nyt yhtätoista kuukautta ratsastamatta oltu, mutta loppuajasta kuitenkin höllättiin hommaa ja nyt onkin tässä sitten hetken kokonaan tauolla selässä olo.
Sopiva ori löytyi oikeastaan heti, koska mieheni oli sen jo katsellut valmiiksi, kun tiesi että kyllä se suopuu kuitenkin asialle 😅
Ninni lähti siis astutteille ja minä samalla kuukaudeksi sinne Kanadan-reissulle.
Astutus meni ihan nappiin ja Ninni palasi kotiin tiineenä.
Niin mentiin syksy ja talvi leppoisissa tunnelmissa, tai leppoisissa ja leppoisissa, kun aina niin lutumussukka-ponista kuoriutuikin kunnon äkäpussi.
Viimeisellä kolmanneksella näki, että ei ollut Ninnin juttu tää tiineys. Oli laumassa kaikille tosi äkäinen pomo ja luimi ja näykki jopa minua, vaikka ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt sitä kenellekään ihmiselle. Olin ihan ihmeissäni, kunnes satuin facessa huomaamaan keskustelun, jossa joku kyseli että onko muillakin tämmöisiä tapauksia. Eli siis ihan hormoonien ja kasvavan varsan ja vatsan piikkiin meni ne kiukkuilut.
Viimeisen kuukauden ja viimeisten viikkojen aikana Ninnistä huomasi, ettei se jaksanut enää oikein välittää mistään. Kaverit sai olla yhtä rauhassa kuin ennenkin ja siellä se olla möllötti tarhassa ja oli lopen kyllästyneen näköinen.
Huhtikuun loppupuolella aloimme kyttäämään merkkejä varsomisesta.
Aika hitaanlaisesti alkoi peräpää "löystymään" ja tissit kasvamaan. Vahatippoja ei näkynyt (toki niitä ei aina edes tule).
Valvoimme ainakin viikon verran iltaisin kameraa kytäten, viimeiset 4pv ennen varsomista laitettiin yöllä kellokin soimaan pariin otteeseen ja kurkattiin kameraan..ei mitään.
7pv torstai aamuna, mieheni meni aamutalliin normaalisti ja laittoi Ninnin ulos niinkuin aina, vahatipat oli ilmestyneet yön aikana.
Tamma oli ollut aika levoton, eikä oikein ollut edes heinää pysähtynyt syömään.
Mieheni tuli sisälle ja kävi minullekin jotain asiasta sanomassa, en oikein edes noteerannut kun nukuin ja jatkoin unia.
Mies meni keittämään aamukahvit ja katsoi jossain vaiheessa olohuoneen ikkunasta tallin taakse laitumelle jossa Ninni oli Lunan kanssa. Yhtäkkiä hän näki, kun varsavedet tulivat ja juoksi ulos.
Sen, että pääsi ulos, niin varsan etujalat jo näkyivät.
Ei muuta kuin ulos vaan ja tammaa talliin, oli ihan joutunut kiskomaan kun toinen oli jarruttanut vastaan. Lunan vei vielä toisten kanssa tallin viereen tarhaan.
Sitten hän juoksi herättämään minua ja kamerasta näytti, että nyt näkyy jo jalat.
Kyllä ei meikämandoliini ole koskaan lähtenyt niin nopeaa sängystä kuin silloin.
Kamppeet niskaan ja talliin.
Ninni oli makuulla, mutta tarhassa alkoi sen päiväinen kiljunta, kun Lunan mennessä sinne, alkoi arvojärjestyksestä tappelu.
Ninni tietysti kuuli kiljunnan ja säntäsi pystyyn.
Varsa oli jo puoliksi ulkona, joten kiirehän siinä meille tuli, ettei varsa tipahda maahan.
Mieheni tempaisi takin pois päältä ja sen, että ehti ottamaan varsasta kiinni, Ninni työnsi vielä kerran ja varsa syntyi mieheni käsiin ja siitä lattialle.
Huh heijaa me vain katsoimme toisiamme, että mitä tässä oikein tapahtui!
Autoimme vähän varsaa ulos sikiöpussista, mutta sitten siirryimme sivummalle.
Ninni ensin vähän tökötti vain pöllähtäneenä paikallaan, mutta sitten kääntyi ja alkoi nuolla varsaa puhtaaksi. Se oli jotain niin liikuttavan näköistä, että mulla ihan tippa tuli linssiin.
Siinä vaiheessa lapsetkin sai luvan tulla talliin ja ihan hiljoksiin katseltiin tuota ihmettä koko perhe ❤
Lapset ovat nähneet lehmien ja lampaiden poikimista kun ovat eläinlääkäri-kandeja katsoneet, joten veri ja jälkeisten riekaleet eivät heitä paljon ihmetyttäneet.
Kaikki olivat niin innoissaan.
Jälkeisten tuleminen kesti vähän pidempään kuin "pitäisi" ja soiteltiinkin eläinlääkärille.
Käski mittailla kuumetta ja annettiin särkylääkettä. Istukka ja loput räippeet tulivat kyllä ihan siistinä ja kokonaisina, että sen puolesta onneksi meni kaikki kuitenkin hyvin.
Se on niin ihmeellistä, miten luonto hoitaa.
Heti kun varsa pääsi niillä pitkillä koivillaan ylös, Ninni alkoi ohjaamaan varsaa tissille. Aivan huikea olo nähdä miten valmis voi ensikertalainenkin olla äidiksi, kaikki tuli niin luonnostaan.
Vaikka aina se ei niinkään mene, vaan tamma voi hyljeksiä varsaansa pahastikin.
Sinne me sitten jätimme heidät omaan rauhaansa ja katselimme sisältä käsin miten siellä sujui.
Kamera on aivan ehdottoman hyvä homma. Nytkin vielä, vaikka varsa on jo kolmen päivän ikäinen, niin välillä kurkataan, mitä talliin kuuluu.
Meillä oli jo etukäteen nimet aika lailla valmiina.
Jos varsa on tamma, siitä tulisi Kotokallion Bettina ja jos varsa on ori, siitä tulisi Kotokallion Batman.
Orihan sieltä tupsahti tai suorastaan lensi, joten Batman on oikein hyvä nimi hänelle.
Pätkä hänen kutsumanimeksi sitten tuli.
Pätkä on kyllä melkoinen jätkä.
Viime kesän Abbe-varsa oli niin arka, ettei juurikaan päästänyt edes koskettamaan. Nyt kyllä tykkää ihmisestä tosi paljon. Johtunee siitä, että ero emästä "pakotti" hänet turvaamaan ja luottamaan ihmiseen jo muutaman kuukauden ikäisenä.
Pätkä sen sijaan tulee uteliaana tutkimaan meitä, tunkee turpansa melkein naamaan kiinni ja touhuaa pois tiekseen. Jopa niin lähellä, että toisinaan joutuu vähän muistuttamaan, että älä ihan syliin tule kuitenkaan.
Virtaa hänellä riittää kuin pienessä pitäjässä, karsinan neliöt alkaa selvästi käymään pieneksi, vaan kelit ovat niin jäätävät, että ei olla vielä uskallettu päästää niitä ulos kuin hetkeksi kerrallaan.
Tarha on jaettu kahteen osaan, ja Ninni ja Pätkä pääsevät "pihattopuolelle" tarhaa, jossa suoja on kyllä tarjolla. Toivottavasti kelit lämpenisivät edes hiukan, tai vesisade ainakin loppuisi. Alkukevään varsoille säät ovat varmaan se isoin haitta.
Nyt täällä sitten opetellaan asioita uuden elämän kanssa. Riimu päässä ollaan jo äidin rinnalla narussa kuljettu ja kerta kerralla sujuu paremmin.
Ninni on tosi tosi huolehtiva emä ja vähän hysteerinenkin kun Pätkä ottaa spurtteja niin ettei mamma meinaa perässä pysyä 😅💕
Todettiin kyllä, että melkoinen varsominen oli.
Vaikka useimmin varsominen tapahtuu ilman ihmisen läsnäoloa ja salaa, mutta tässä tapauksessa oli onni, että oltiin paikalla.
En halua edes ajatella miten hullusti olisi voinut käydä.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin! Ja taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampana ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti