lauantai 21. maaliskuuta 2015

Vaatekuvia ja pilvilinnoja






Juu juu, Pomp De Luxin kutsuilla on käyty.

Tällä(kin) kertaa tein hankintoja vain tyttösille.
Nimittäin tosi asia on se, että poikien vaatteet tältä merkiltä ei sytytä meikäläistä juurikaan. Mutta tyttöjen vaatteet, oisin voinut tilata ne vaikka kaikki!

Varsinaisesti neitokaiset eivät vaatepulasta kärsi tällä(kään) hetkellä, mutta kesäksi ajattelin taas vaihteeksi samistella ja ostin tuollaiset näppärät, vilpoiset, ihanan kevyet topit. Ja lisäksi vielä pikkuneidille (alakuvassakin näkyvä) muutaman perus trikoopaidan. Suosittelen! Ovat ihanan napakoita, kuitenkin joustavia ja meillä ainakin kestäneet monet ja taas monet pesut.

Keskiviikkoisella kaupunkireissulla pyörähdin sen verran H&M:llä, että nappasin molemmille asuun sopivat valkoiset villatakit. Pystyy siis ottaa toppiset käyttöön jo nyt. No en ois malttanutkaan jemmata noita kesään asti. Hahaa. Tunnen nimittäin itseni.

Tällaisena suurperheen bloggari-äitinä olo on toisinaan aika haasteellista! Kuvien kanssa varsinkin.
Siksipä otokset keskittyvätkin pääasiassa tilanne kuviin, joita räpsitään parissa minuutissa.
Nimittäin, kun viho viimein sain vaatteet rekille kuvattavaksi asti, olin käynyt pyyhkimässä yhden pyllyn, hakemassa pikkuisen pois keittiön roskikselta ja komentanut isompia ulkona pois varastoa penkomasta. Pikkuinen ehti vielä vetää huoneen lattialle laatikollisen rusinoitakin ennen kuin sain kuvat otettua. Koko toimitukseen meni siis varmaan puoli tuntia, jonka jälkeen menikin sitten toiset puoli tuntia että huone saatiin taas kuvausta edeltävään siivoon.

Todella nostan hattua teille, ketkä saatte kauniita vaatekuvia ja asukuvia pienten lasten häärätessä jaloissa! Aina kuvittelen, että pinnani on venynyt tässä vuosien varrella katkeamattomaan mittaan, mutta huokaus kuinka herkästi se edelleen napsahtaakaan poikki.
Temperamenttia on meikämammallekin suotu sen verran, että ajattelisin että kuvitelmaksi tuo edelle mainittu asia taitaa jäädäkin. Tipahdin siis jälleen kerran maan pinnalle. Ai että miten se sattuukaan!


7 kommenttia:

  1. onpas sievät topit neitokaisille. Minä en ole vielä kertaakaan käynyt näillä kutsuilla vaikkakin aikomus on ollut. Nyt kun sain kutsun niin eiköhän surkia juuri samalle illalle sitten ollut ukko kullalla menoja joten väliin jäävät..
    Tuo kuvaaminen on kyllä muksujen kanssa suht haasteellista. Ei niiden hereillä ollessa kovin sommittelu kuvia oteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitähän pystyy myös tilaamaan ihan nettikaupastakin! Mutta ehdottomasti kivempaa on kun pääsee oikein livenä hypistelemään :)

      Poista
  2. Ai teillä ne perustrikoot kestää? Mulla on joku ihmeen surkea tuuri sitten saada niitä maanantaikappaleita, koska lähes kaikki paidat päätyvät yhden lapsen pitoiän jälkeen roskiin. Saumat purkaantuu hihansuista ja helmasta, joskus kaulasta.. Ribbihousut taas venähtää takaumuksesta, ja ihan kuluvat puhkikin. Mutta ah niin kauniina vaatteina (tytöille!) minä näitä silti ostan, onhan ne nätimpiä ja monesti myös mukavamman tuntuisia kuin H&M:t ja lindexit. Hinnatkaan ei oo ihan kamalia. Tästä mallistosta tilasin ekan kerran soft shell haalarin, mielenkiinnolla odotan miten se kestää! :) hyvältä on vaikuttanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat ainakin toistaiseksi kestäneet, sekä tyttöjen että poikien! Osa on ollut jo pitemmän aikaa käytössä, toista vuotta! Mutta tää on niin tätä, merkki kuin merkki niin toisilla on negatiivista kokemusta ja toisilla pelkkää hyvää :) joidenkin merkkien kohdalla on kyllä mullekin niitä maanantai versioita sattunut useamman kerran :/
      Ainoa negatiivinen kokemus tällä merkillä on poikien college-housut. Aivan ihanat (ja aivan suolaisen hintaiset) niin molemmilla parin kuukauden käytön jälkeen reiät polvissa! Jopa halpis merkkien verkkarit on kestäneet pojalta toiselle, mutta nää oli selkeesti tosi huonoa laatua.. no niitä housuja ei enää tarvikaan sit ostaa :( ajattelinkin että ompelen (öhöm) kesäksi niistä shortsit molemmille, koska kolmenkympin housuja ei vain kertakaikkiaan raaski lyödä roskiin :/

      Poista
  3. Oi että on kyllä ihanat nuo topit!! Ja väri sellainen että noihin voi yhdistellä ihan mitä vaan!
    Joo tuo kuvaaminen lasten kanssa on kyllä oma ohjelmanumeronsa.. :) Mutta siinäkin kehittyy, mä oon saattanut kuluttaa jopa kymmenisen tuntia viikossa ihan pelkkään kuvaamiseen mutta pikkuhiljaa sitä oppii tekemään silleen vaivihkaa siinä muun työn ohessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on varmaan paljon opittavaa vielä kuvauksen suhteen :)) en saa siihen aikaa kulumaan ku yhden räpsäyksen verran silloin tällöin :D

      Poista
  4. tsemppiä ! minulta ei asu-kuvauksia postauksia tuu,ku ei oo mitä kuvata :P niin no myyntiin menevät on asia erikseen ;)

    VastaaPoista