sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Wedding Cake




Siinäpä teille kuvapläjäys perjantain kakkuhommista.
Tai oikeastaan nuo pitsintekovaihe-kuvat ja kukkakuva on otettu jo pari viikkoa sitten kun ne tein.

Ajattelin hieman avata tuota sokeripitsi-tekniikkaa täällä blogissa vaihe vaiheelta, jos joku teistä vaikka innostuisi kokeilemaan. Kannattaa ehdottomasti, koska se on kohtuullisen helppoa ja ai että miten ihanaa koristetta siitä saakaan, oon ihan myyty <3

Ensin tietysti tarvitset tarvikkeet pitsin tekoon.
Tilasin silikonisen muotin ja sokeripitsi aineet Juhlakauppa-nimisestä leivontatarvike-nettikaupasta.
Tuo itse matto oli aika arvokas, mutta onhan se pitkä ikäinen, joten kerran se kirpaisee!
Muotteja oli jos jonkun näköisiä, oikeasti oli ihan kohtuu vaikea päättää vain nettikuvien perusteella, että minkälaisen ottaisi.
Minä päädyin ihan randomina valitsemaan sen, mikä oli lopulta kauniimman värinen. Hah, just niin mua. Mutta koska minttu <3

Tarvitset muotin ja sokeripitsi-aineiden (jotka siis myös tilasin sieltä Juhlakaupasta) lisäksi vielä nuolijan ja lastan, yleiskoneen (tai miksei sähkövatkainkin käy) sekä uunipellin ja leivinpaperia.
Ja sitten ei kun hommiin.

- Nappaa ensimmäiseksi uuni päälle. Tasalämpö 80 astetta.
- Sitten laita yleiskoneen kulhoon 50ml vettä. Koitin googletella veden lämpötilaa, mutta en löytänyt selviä ohjeita, yhdessä ohjeessa puhuttiin kädenlämpöisestä, toinen oli laittanut kylmää, itse päädyin lämpimään ja sillä ainakin onnistui!
- Lisää 42g jauhemaista ainesosaa (purkissa siis sekä jauhepussi että joku neste-purkki) yleiskoneeseen ja vatkaa täydellä teholla 2min.
- Lisää 2,5ml nestemäistä ainesosaa (lääkeruisku oli tässä huippu!) sekaan ja vatkaa vielä täydellä teholla 4-6min. Vatkasin itse tuon 6min.

Sitten pitäisi massan olla valmista.
Se on hiukan marenkimainen, ei ehkä ihan niin kuohkea mutta kuitenkin saman tyyppinen.

- Sitten kaavin nuolijalla kaiken massan muotin päälle, jonka jälkeen levitin ensin massan koko muotin päälle mahdollisimman tasaisesti, jonka jälkeen jatkoin tasoittamista leipurin raapalla.
Tässä vaiheessa kannattaa olla tosi tarkka, ilmakuplia jää herkästi, eikä massaa saa jäädä mihinkään muuhun kohtaan kun muotin koloihin, koska muuten lopputulos on suttuinen.
Massaa joutuu tässäkohtaa aika kauan raapalla levitellä, jotta lopputulos on tasainen. Ei siis kannata hätäillä! Pois se minusta. Öhöm. (Ensimmäinen pitsi ei ollut muuten hyvä, mistäpä lie johtui)

- Kun massa on levitetty tasaisesti, nosta muotti uunipellin päälle ja kuivata 80 asteisessa uunissa n.18min. Aikani ajan kanssa värkätessäni totesin tuon 18min olevan vähintään aika joka pitsin kuivumiseen riittää. Ei varmasti haittaa vaikka menee muutaman minuutin ylikin.
- Nosta pelti pois uunista ja anna kuivua huoneen lämmössä vielä ainakin viisi minuuttia, itse annoin olla jopa 10-15min. koska en saanut ensimmäistä pitsisatsia heti nätisti muotista irti.

- Kun pitsi on kuivunut riittävästi, kippaa muotti nurinpäin leivinpaperin päälle ja aloita irrottaminen raapan avulla. Tässä kannattaa myös olla kärsivällinen ja malttaa irroittaa tarpeeksi hitaasti, ettei pitsi repeä. Kylläkin jos pitsi on tarpeeksi kuivunut niin se lähtee tosi helposti.
Jos tuntuu ettei rupea irtoamaan, anna kuivua vielä lisää.

- Valmiin pitsin voit siirtää joko suoraan kakkuun tai pakata tiiviisti leivinpaperin väliin ja kelmuun, jossa se säilyy jopa kuukauden. Itse pakkasin kerroksittain pitsit leivinpaperi suikaleiden väliin ja kiedoin aika monta kerrosta kelmua ympärille, kolmen viikon jälkeen pitsi oli vielä ihan yhtä notkeaa kuin tekopäivänäkin.

Ihan mielettömän kiva tekniikka!
Olin ihan täpinöissäni kun aloin ensimmäistä kertaa tekemään, ja yllätyin miten helppoa sen tekeminen loppupeleissä oli, kun malttia vain oli tarpeeksi mukana hommassa.
Tuo on ihan äärimmäisen kaunista koristetta ja nämä pitsit tosiaan tulivat hääkakkuun, jonka tein mieheni serkun hääjuhlaan.

Kakku oli siis kerroskakku, joka kuvistakin näkyy (vaikka vähän huonoja kännykkäkuvia ovatkin) ja pitsin lisäksi siihen tuli myös valkoisia sokerimassakukkia "putousmaisesti" kakun reunalle.
Kerroksiin olisi saanut tulla mielestäni korkeutta lisää, mutta väliin ei tullut mitään hyydytettyä kerrosta, joten kerrokset jäivät hieman matalammiksi.
Toki leikattavuus on parempi, kun ei ole mahdottoman korkeat kerrokset.

Iso urakka tuollainen kerroskakku on, siitä ei pääse mihinkään.
Koristeita tein yhteensä noin kuusi tuntia, ja kakun tein täyttövaiheesta koristeluun asti juhlapaikalla edellisenä päivänä toiset kuusi tuntia.
Pitsit kiinnitin sokerimassan pintaan vedellä, ja sehän tarttuu ihan hyvin kun pitsi on hiukan tahmeaa.
Kukat kiinnitin ihan valkoisella sokerikuorrutteella ja nekin jämähtivät oikeastaan samantien.

Tämmöinen luomus tällä kertaa, kysymyksiä saa heittää jos jotain jäi tässä mainitsematta.
Kannattaa ehdottomasti kokeilla joskus tuota pitsin tekoa!

Ps. Pikkulinnut lauloivat, että kakku oli vielä maistunutkin hääväelle.
Se on aina mukava kuulla, kun itse et pääse lopputulosta maistamaan.
Kunnialla siis kahlattiin tämä projekti päätökseen.








19 kommenttia:

  1. Upea, kaunis ja herkkä kakku! Mitähän siinä sokeripitsiaineessa on sokerin lisäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Siinä ainesosa-luettelossa oli kyllä vaikka ja mitä..aika moinen e-koodi pommi :) syötävää siis, muttei kyllä mitään terveysruokaa!

      Poista
  2. Aivan ihana kakku :) Niin kaunis, oot kyllä tosi taitava!

    VastaaPoista
  3. Upea kakku! Voi että voin samaistua tuohon fiilikseen kun jotain uutta oppii ja innostuu siitä. Itse hurahdin keramiikkaan melkoisella volyymilla.:) Kakkuja syön ja koristeita ihastelen, mutta jotenki vaan leipominen on niin nihkeetä mulle. Mieheltäkin kyllä saan välillä kuulla tästä nihkeydestä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin hauska kun ihmiset tykkää ja nauttii eri asioista :)
      En kyllä joskus aikoinaan ajatellut että leipomisesta tulisi minulle ammatti, vaan enpähän ole päivääkään katunut sitä että tälle alalle lähdin!

      Poista
  4. Ihan sairaan hieno! Teetkö sä kakkuja omien lasten synttäreillekin? Mietin monesti, että päteekö näihinkin sanonta "suutarin lapsilla ei ole kenkiä" vaiko eikö? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä oon pyrkinyt tekemään lasten synttäreille aina kakkua! Jos on kiire aikataulu on menty siitä mistä aita on matalin :D mutta on sitä tullut värkättyä jos vaikka mitä!

      Täytyy kyllä tunnustaa että kun töissä leipoo ja tekee kakkuja, ei inspiraatiota oikein kotona tahdo enää löytyä :D

      Poista
  5. Kaunis kakku! Minäkin kokeilin tuossa noin kuukausi sitten tuota kakkupitsin valmistusta, tosi kätevää kyllä, vähän vaan kärsivällisyyttä just tuossa levityksessä ;) olisi aika huikee joskus tehdä hääkakkuja (jos sitä omien lasten hääjuhliin sais joskus tehdä) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hääkakkujen teko on kyllä kivaa, oon muutamiin häihin tehnyt :)

      Poista
  6. Uskomattoman upea! Olet mestari :)

    VastaaPoista
  7. Kääk, tämä postaus meinasi mennä ihan ohi. Siis wau mikä kakku! :) Ja kiva kun kerroit tekovaiheen, voisikin tuollaisen pitsimuotin ja tarvikkeet hommata, kun tässä näitä synttäreitäkin juhlitaan niin monet vuodessa. :D Kyllä tuolla ainakin muutamiin kakkuihin koristeet tulisi tehtyä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, on sen arvoista :)
      Tuo on niin kaunista koristetta!

      Poista