He ovat täällä

Saanko esitellä, ponipallerot Veera ja Viltsu!

(Just nyt on ihan kiire suihkuun ja syömään ja nukkumaan joten selostusta tarkemmin tulossa seuraavassa jaksossa)

Saanko esitellä, uuden lookini! Verkkarit ja semilikaiset lenkkarit

Saa matkia.

Saanko esitellä! Pari ryysyrannan-Jooseppia.

He eivät varsin ymmärrä vielä että näitä poneja ei voi syödä, vaikka syötävän suloisia ovatkin <3

Saanko esitellä, perus jyväjemmarin mukula.

Räkä poskella, kumpparit väärissä jaloissa, itse puetut vaatteet niskassa ja soma otsiskin siellä niin.

Kypärän sovitusta. Pian pitäisi päästä selkään!

Ja paras ikinä!

Saanko esitellä, kaksi kappaletta pupupöksyistä vuohta jotka ensimmäisen tunnin kurkkivat uusia tulokkaita nurkan takaa.

Meinattiin kuolla nauruun, vaikkei se leikin asia olekaan kun pelottaa.

Eläimet on aika hassuja.

Leppoinen lauantai

Ihanan leppoinen viikonloppu-aamupäivä. Tai päivähän tuo jo on.
Lapset syö puurojansa keittiössä iloisen höpötyksen kera, itselläni tässä päivän toinen kahvikupillinen menossa (ilman suklaata!! koska sokeriton syyskuu..) ja mieheni veljestensä kera nakuttelee ulkona tallia minkä ehtivät.
Nyt onkin mennyt monta lauantaita töissä ja edellisviikonloppu siellä reissussa niin kiva olla vaihteeksi ihan kotona vain.
Huomenna me startataankin sitten koppi perässä kohti Mikkeliä ponin hakuun <3 ai että, saakohan sitä ensi yönä nukuttua ollenkaan!?
Maanantaista alkaen ollaankin sitten hevosenomistajia, jos kaikki on niinku pitää.
Viikolla olisi myös tarkoitus ylläpitoon tulevaa suokkia käyttää satulan sovituksessa ja samalla pääsenkin taas ihanaisen Selman selkään.
Tästä se pikkuhiljaa alkaa, hevosellinen elämä.

Mä niin tykkään tästä vuodenajasta muutenkin.
Pimenevät illat ja hämärät aamut, mikä ihana syy sytytellä kynttilöitä ja fiilistellä ja varsinkin kun ei tarvite sännätä mihinkään eikä ole kiire mihinkään.
Pienimmäinen on toki sitä mieltä, että kynttilöiden puhaltelu on sitä parasta..äitiii! ei oo ennää poppaa..kuuluu tuon tuosta. Saa kyllä olla aika tarkkanakin tuollaisen valkoisen liinatukan kanssa, ettei kohta oo mustat kiharat!

Nappasinpa ohimennen kuvan tuosta meille (ja varmaan teille kaikille) niin tutusta näystä kuin vaatekappaleet lattialla!!
On se ihan käsittämätöntä..päivän tunneista menee varmasti useampi siihen että joko paasaan siitä vaateiden paikalleen laitosta tai lattialta nostamisesta (tai luovuttaneena itse nostelen) eikä asiat siltikään muutu mihinkään. Onkohan mulla jotenkin väärä lähestymistapa? Öhöm.
(Nyt just neiti tulee kysymään, missä mun minnihuppari on ku se ei oo siinä mihin sen jätin..)
Niinpä! Oisko vaikka siellä mihin se kuuluu?
Ärrinmurrin.

Mutta nyt en jaksa edes ärsyyntyä niistä sukista ja takeista ja kengistä jotka ei oo omalla paikallaan, koska leppoinen lauantai.

Paras ostos pitkään aikaan!

Useinhan sitä tulee osteltua jos vaikka mitä, mutta joskus kyllä tuntee olonsa oikein onnistuneeksi kun ostaa jotain mitä oikeasti tarvii ja mikä oikeasti toimii!

Oon tännekin usein vuodattanut mun hiusongelmaa, kun sitä on paljon ja se on luonnonkihara ja sitä lähtee tsiljoona karvaa päivässä.

Tämä mun uusin harja on joku versio Tangle Teezeristä, mutta siis vastaavanlainen, eri merkki vain.

Ihan loistava. Ihan huippu. Ihan paras!

Itkun kanssa usein selvitän suihkun tai yön jälkeen tukkaani, ja se on ihan takussa ja sitä vaan lähtee ja lähtee..kun eka kertaa harjasin tällä harjalla olin ihan silmät pyöreänä ihmetyksestä kun ei tarvinutkaan kiskoa ja repiä ja raastaa kuontaloa vedet silmissä, vaan tukka oikeni nätisti eikä sitä lähtenytkään niin paljoa kuin yleensä.

Miksi, voi miksi kukaan ei oo aikaisemmin sanonut että osta tuo!?

Nyt minä kerron teille kaikille, ostakaa tuo. Ette pety.

Harjasta tuli koko naisväen suosikki samantien (miten musta tuntuu että pinkki väri oli se suurin syy?). Se jopa kirvoitti itkut ekaluokkalaiselta, kun lähdin reissuun ja otin harjan mukaani.

Mutta minusta tuntuu tässäkin kohtaa, että itkun takana saattoi olla jotain muutakin kuin harja.

Vaikkapa ikävä tai jotain..

Harjasta tulikin tässä mieleeni kampaaminen.

Tatta-daa! Koulua on käyty vajaa kuukausi ja eilen illalla Wilma kilahti sen merkiksi, että jotain painavaa asiaa on tarjolla. Huoh, luokassanne on yhdellä oppilaalla havaittu täitä, ystävällisesti pyydämme tarkistamaan lapsenne ja perheenjäsenienne päät ja plaplapla..

Nytkö se taas alkaa!

No, kaksi kaveria saa tänään maistaa tukkakonetta (sursur ja kaljut kiiltää) ja talon liehutukkainen ekaluokkalainen letitetään entistä tiukemmin joka aamu ja täikampa heiluu.

Ärsyttää jo valmiiksi, vaikkei meillä koskaan yhtään täitä ole ollutkaan.

Kerta se on ensimmäinenkin,

on yks semmonen sananlasku. Ihan vain jos ette tienneet.

Paluu arkeen

Aivan mainio viikonloppu takana.

Perjantai aamuna aikaisin mieheni vei minut bussille, jolla köröttelin ensin ystäväni luo Jyväskylään.
Siinä pidettiin pieni breikki ja iltapäivällä matka jatkui junalla kohti Helsinkiä.
Olimme siis opiskeluaikaisten kavereiden kera naistenviikonloppua viettämässä.
Leppoisesti hotellielämästä nauttien, ihanat aamupalat, shoppailut, kahvilat ja mahtavat ruokapaikat.
Niin mieletön irtiotto arjesta ihanien ihmisten kanssa.

Vaikka reissussa on aina tosi kivaa, niin paluu kotiin on ihan parasta.
Oon tämmöinen kotikissa ja mulle ei tee yhtään tiukkaa olla aina kotona.
Siellä ihmisvilinässä ja hälinässä, liikenteen melussa ja kolinassa, kauppojen ja ruokapaikkojen jumputuksessa alkoi jo sunnuntaina tuntumaan siltä että ah, kaipaan jo niin maaseudun rauhaa.
Tuolla pääkaupungissa eletään kyllä ihan omassa maailmassa, melkein kulttuurissa! En ihmettele että kanta-Helsinkiläisistä tuntuukin ettei kehä kolmosen ulkopuolella ole elämää.

Uskon että moni nauttii siitä, että kaikki on käden ulottuvilla, mutta itse nautin siitä ettei joka paikassa ole kamalasti ihmisiä ja meteliä.
Omalla tontilla saa vetää kumpparit jalassa, ja olohuoneen ikkunasta näkyy ihana jokimaisema, eikä vastapäätä seisova kerrostalo.
Mutta onneksi tässäkin asiassa on jokaisella vapaus valita!

Niinpä viikonlopun rentoutuksien jälkeen maanantai aamun auringonsäteet vaahteran läpi siivilöityneenä olivat ensimmäinen näky kun verhot avasin.
Tunsin olevani niin kotona <3
(Vaikka vastassa oli pyykkiä, villakoiria, tiskejä..silti..ihana olla kotona!)

Valmisteluja

Eipä ehtinyt edellinen kura pihasta kuivua, kun se kaivettiin uudestaan auki!
Itse asiassa meidän koko pihan tilanne on varsin vetinen, ei kerta kaikkiaan oo ollut kelejä tehdä sitä loppuun. Marmatinkin jo tuossa pitkät rimpsut siitä miten mulla ehtii järki lähteä mennen tullen ja palatessa ennen kuin tuo saadaan jonkinlaiseen kuosiin. (Onnekseni se taju on tullut vielä tähän asti joka kerta takaisin!)
Nurmikonhan voi vielä kylvää, vaikkei se ehtisi lähteä enää tälle syksylle itämään.
Siellä se muhii mullan alla ja odottelee kevättä.
Ehkä aavistuksen musta tuntuu tällä hetkellä, että se ei pääse enää tälle syksylle sinne mullan alle vartomaan, koska tuli tähän vähän kaikkea muuta. Kröhöm.

Talli on siis tuloillansa!
Mies on hikipanta päässä piirrellyt tallin pohjakuvia (itse asiassa niitä on piirrelty jo viime talvesta asti ja pyöritelty mahdollisia järkeviä vaihtoehtoja). Pohjat on kaivettu ja uuden viikon alkaessa pitäisi betonikuorman saapua tallin kivijalaksi.
Sitten alkaakin vimmattu pystyttäminen, kattoristikot tulivatkin jo tänään.
Kolmen karsinan talli sieltä on nyt tulossa, muuten aikaa on ihan hyvin ennen kuin hepat tulee, mutta karsinaelementtien kohdalla en tiedä vielä miten käy. Eiköhän nekin ajallaan saada paikalleen..
Ja toki vielähän pollet pärjää ulkosallakin..

Nyt on kuumeinen hevostarvikkeiden hankinta menossa.
Toki ponskuloisten mukana tulee vaikka ja mitä! Mutta pitäähän sitä vähän jotain..
Ja suomenhevosella ei ole varusteita, joten satuloita ja suitsia ollaan metsästetty ja suitset onkin jo tiedossa. Kohtuullisen haastavaa näin ensikertalaiselle miettiä mitä kaikkea perus puskahepat tarvii ja mitä ilman pärjää. Sallan vinkkilinja on jälleen auki! Otetaan ilomielin vastaan, mikä on ehdoton juttu? Mikä turhake?

Vähän muitakin valmisteluja tässä pitäisi alkaa tieten pikkuhiljaa miettimään.
Lähden huomenna viikonlopuksi Isolle Kirkolle opiskeluaikaisten ystävien kanssa, joten jotain nyssäkkää tieten pitäisi ruveta pakkaamaan.
Ai että on kivaa lähteä, pitkästä aikaa nähdä naisia joita näkee ehkä kerran vuodessa, mutta juttu jatkuu aina samasta mihin ollaan jääty.

Paljon kivaa on siis tiedossa, niin tälle viikonlopulle kuin tuleville viikoillekin <3

Ps. Kannattaakohan jättää tuo meidän Ekaluokkalainen jatkossa pois heppatarvike-ostoksilta? Huomaa pinkit veräjänkahvat :D
JA huomatkaa myös tuon punaisen tallin pääty joka on niin kiero että ei paljoa ison pahan suden tarvi puhista kun on mökki nurin, tuo kuva kyllä hiukan ehkä korostaa vielä sitä! Mutta lienee on ihan viisasta tehdä uusi ;)

Uudet asukkaat

Meidän (toistaiseksi) uusimmat tulokkaat!
Mitä mainioimmat kaverukset.

Meillä nää eläinhommat menee aina niin, että mieheni selailee nettiä ja näyttelee lapsille mitä söpöimpiä elukoita ja sitten lapset marssivat kinuamaan mammalta suostumusta tuollaisen jonkun söpöliinin ostoon! Eli vastarannankiisken mielipide aina ratkaisee.
No voin kertoa, että kun vauhtiin on päästy niin ei meikäläisellekään paljoa tarvi kuulkaa mitään kissanpennun kuvaa näyttää kun olisin jo takki päällä lähdössä kaupoille.
Oikeasti inhoan kissoja, mutta tulipahan lapsille luvattua että pitäähän se tallikissa sitten olla kun hevosiakin kerta tulee. Niin, niitä tosiaan tulee!! (Siitä lisää myöhemmin).

Niin kävi näiden vuohienkin kohdalla.
Ensin katteltiin kuvia ja huokailtiin, sen jälkeen kärtettiin äidiltä lupaa (mulle on aivan sama vaikka lähette heti hakemaan, kunhan mun ei tarvi niihin koskea!)
Ja sitten meille tuli vuohia.
Ja sitten kävi myös niin, että niistä taisi tulla kerta heitolla äiskän lemmikkejä!
Oi että ne on kuulkaa herttaisia mäkättäjiä. Veijareita ja leikkisiä luonteeltaan niin että huumorintajua pitää kyllä löytyä ihmisiltä.
Ne tykkää kauheasti olla vapaana ja syövät tottakai kaiken eteen tulevan.
Ne kiipeilevät yllättäviinkin paikkoihin ja pomppivat ja hyppivät joka paikkaan. Ihan päälliköitä otuksia.

Niillä ei siis ole ulkona täällä mitään aitausta, saavat juoksennella vapaana (pysyvät silti hyvin tallin lähistöllä) ja tuohon vanhaan talliin on niille tehty sitten ketta missä saavat olla lukkojen takana.
Meinasi vain kuulkaa muodostua työlääksi saada niille sellainen koppi mistä näkevät pihalle, mutta eivät pääse pihalle. Ensimmäiset päivät tilkittiin milloin mitäkin reikää, kun joka aamu oli jompi kumpi tai molemmat irti.
No onneksi on LEIPÄ! Kyllä se kuulkaa vuohenkin tiellä pitää. Ja ei tarvi kuin pussia vähän rapisuttaa niin neitikäiset kirmaavat leivänkannikoiden toivossa takaisin koppiinsa.
Enkös minä justiinsa tässä liputtanut leivän puolesta!

Niin, kanojen lisäksi nyt meillä on kaksi vuohta.
Ja syksyn mittaan tuleekin sitten kolme uutta asukasta.
Hitsit että me ollaan täpinöissämme!

Maanantain mietteitä

Kylläpäs alkoikin viikko sateisissa merkeissä.
Tosi lämmin on kyllä ollut, mutta koko päivän on ihan surutta tullut taivaalta tavaraa.
Sehän tarkoittaa siis sitä, että lapset tekivät tasan yhden uintikierroksen ulkona ja sen jälkeen onkin sitten kuivateltu loppupäivä sisällä.
Totesin muuten että kahdelle sankarille saisi ainakin alkaa metsästää uusia ulkohousuja, sen verran oli peppu ja polvet pettäneet. Näen jo ne eurot jotka liitelevät jonkun toisen pankkitilille. Heihei.
Vaan varustukset on oltava tulen ja veden kestävät, muuten äidit saa hermoromahduksen.

Tämä viikko alkoi myös jännittävissä merkeissä.
Semmoisissa nelijalkaisissa merkeissä.
Meille tuli yhtäkkiä semmoinen extempore suomenhevos-tarjous, että ollaan tässä tosissaan miettimässä nyt jo! omaa pollea pihaan.
Tänään piti käyttää tuolla mun ratsastuksen opella sitä näytillä, mutta keli oli niin kurja ja maneesi siellä varattu, että loppuviikkoon siirrettiin ratsastukset.
Tuli kyllä niin puskista tämä homma tähän, että oikeastaan saman tien alettiin sitten katsella tälle suokille kaveria. Yhtä käytiin (tai mieheni työreissullansa) jo katsomassa ja toista ollaan kyselty ja oltu yhteydessä mutta mitään ratkaisuja ei olla vielä tehty, koska ei yhtään vielä tiedä miten asiat tästä etenee.
Hui, melkein vois väittää että jänskättää tai jotain..ja silti ihan liekeissä!

Toisaalta, jos asiat kerran järjestyy niin miksipä ei nyt jo! Vaikka mielessä ajateltiin, että ensi kesänä sitten.

Täytyykin tässä kertoa eräs hauska tapaus, kun meidän pikkuneiti on ihan hullaantunut hevosiin.
Yhtenä iltana isänsä hälle sitten näytti kuvaa pienestä ja söpöstä ponista ja kysyi että ostettaisiinko meille tämmöinen. No asia jäi siihen ja jonkun hetken päästä neiti tuli yläkerrasta kädet puuskassa ja alahuuli mutrulla olkkariin, meni istumaan pianon ja seinän väliin jäävään koloon mököttämään.
Kysyin sitten, että mikäpä hätänä?
Voitteko arvata mitä neiti vastasi? No tietysti, ikkä ei otta mulle heppaa! <3

Ps. Meillä on myös kaksi uutta asukasta, mistä en oo ehtiny vielä kertoa mitään..varsinainen kotieläinpiha tässä tuloillansa..seuraavaan postaukseen siis ;) (vink,vink, instagramista löytyy jo)

Säätäjä

Tiedättekö kun ihminen säätää?

Tämmöiseksi säätäjäksi meikäläinenkin on sattunut syntymään ja eikait tästä eroon pääse ennen kuin horsma kasvaa mahan päällä.

Säädän joka asiassa ja usein myös sählään, nuo kaksi kulkee väistämättä käsi kädessä.

Säätäjän yksi perus ominaisuus on huono muistisuus, toinen on ajattelemattomuus (No emmää niin aatellu!! Meikämutsin vakio lause.)

Sitten sitä tulee mokailtua ja selitettyä ja säädettyä ja yleensä lopputulos on se, että itseinho nousee noin yhdeksäänkymmeneenyhdeksään prosenttiin ja tekisi mieli vaipua maan alle korvat punaisena nolostelemaan.

Sen lisäksi että säädän kaikkia arjen perus juttuja, niin säädän hyvin usein (ihan liian usein) vaatteiden kanssa!

En tänä päivänäkään näköjään tiedä mikä on kengän tai paidan koko, ja kun tulee osteltua nettikirppareilta ja nettikaupoista, niin sovitusmahdollisuutta ei näin ollen ole.

No sitten täällä odotetaan pakettia pienessä jännärissä, että passaako vai eikö ja hyvin usein ei.

Sitten alkaa se säätö!

Peilaan ja pyörin ja kurkistelen ja sovittelen ja mallaan ja peilaan ja vielä kerran peilaan.

Kyselen mieheltäni, onko tää hyvä? Onko tää susta liian iso? Kummat mää otan? Kumpi susta on parempi? Säätö. Säätö.

Sitten päätän pitää jonkun.

Ja sitten huomaan kuukauden päästä etten päättänytkään pitää.

Kun olikin SITTENKIN iso, tai liian pieni. Argh.

Miksi en SITTENKÄÄN palauttanut? Vaan säädin ja pidin.

Siispä,

Ostakaapa joku ystävällismielinen sielu multa nuo yllä olevat popot.

Valkoiset, nahkaiset, converset.

Jonkin verran tallusteltu (koska päätin että ne SOPII!), mutta ei, ne on mulle himppasen isot, eikä niillä sen takia ole hyvä kävellä.

Tummumaa on jonkin verran kärjissä, mutta ei mitään vikaa muuten.

Tarjoa vaikka s.postilla jotain jos kiinnostuit! Nämä siis kokoa 34 mutta sisäpohjan mitta on 23,5 mikä vastaa kyllä lähemmäs kokoa 36 tai jopa 37.

Saa tulla kokeilemaankin, jos asut tässä huudeilla.

Hinta on joitain kymppejä, jos vaikka sen verran saisin että rahoittaisin osan ainakin näistä:

Jep. Nämä on valkoiset, nahkaiset, Niket, ja kokoa 34.

Joka siis oikeasti ON mun kengän koko.

Kuuhun ampukaa kaikki converset kun noin paljon koko heittää normi kokoihin verrattuna.

Säätöä?

Ps. Tässä toisella silmällä tsekkaan rytmistä voimistelua ja mietin, miksi jälleen avasin karkkipussin?

Oma olo on yhtä notkea kuin ruostuneella rautakangella, sillä erotuksella että meikäläisen ympärysmitta ei oo rautakankea nähnytkään, öhöm.

Toisekseen mun pitäisi olla jo nukkumassa, koska huomenna työpäivä, ja aikainen sellainen. Silti tässä istun ja kauppaan kenkiä ja katselen kun neitoset vääntää vanteiden ja pallojen kanssa niin että heikommalla menisi jalat jo solmuun.

On ne taitavia!!

Siistiä sen olla pitää

Meillä on kahdessa edellisessä kodissa (eli viimeiset 8 vuotta) ollut keskuspölynimuri.
Ja voin kertoa, että nyt jälleen tajuan ja muistan, miksi tuon kodinkoneen nimi on pölynimuri.
Läpinäkyvä säiliö jossa pöly, roskat ja hiukset pyörivät semmoista kyytiä että heikottaa.

Tosiaan siinä vaiheessa kun alettiin miettiä uuden kodin kodinkoneita, mieleen tuli semmoinenkin pikkujuttu kuin imuri. Aikasta oleellinen juttu jokaisessa kodissa, etenkin lapsiperheessä.
Olin ihan yhtenä kysymysmerkkinä (tai huutomerkkinä!!) kun piti ruveta miettimään, että milläs sitä jatkossa huiskitaan. Arvata saattaa, että netin ihmeellisissä syövereissä kaikki imurit saivat yhtälailla risuja ja ruusuja, se mikä toisen mielestä on huippu, on toisen mielestä ihan paska.

Siellä nettiä selatessani sitten päädyin erinäisten kommenttien perusteella googlettamaan Electroluxin imureita. Suurimman liputuksen taisi muuten saada Dysonit ja erilaiset vesi-imurit. Mutta en itse innostunut niistä niiden "työläyden" vuoksi. Ja öhöm, hinnan vuoksi.
Ei tämä Electroluxikaan mikään ilmainen ollut, mutta ainakin puolet tippui hinnasta pois.

Niin, valittiin siis viime vuoden testivoittaja, Electrolux UltraFlex Green.
Ekologisesti (muistaakseni 85% kierrätysmatskua) valmistettu ja kaiken näköisine tykötarpeineen varustettu tuli postista jo ennen kuin oltiin muutettu.
Hetihän sitä piti testata jo vanhassa kodissa, mutta tuotiin se sitten heti tänne "raksalle" odottamaan uutta elämää.

No miten on, ollaanko me tultu toimeen?
Ihan ookoo, vähän on ollut ikävä pitkäletkuista, ei-mihinkään-jumiinjäävää keskuspöläriä, mutta on tämä ollut oikein toimiva tapaus.
Kun vain muistaa tyhjätä usein tuon säiliön ja putsata suodattimet, muuten imuteho ei ole kyllä testivoittajaa nähnytkään.
Kaiken kaikkiaan siivous on täällä talossa ollut melko mielenkiintoista ja erilaista kuin vanhassa kodissa. Nurkkaa ja kulmaa löytyy, joten erillä lailla työlästä on siivous, mm. portaikot luovat siivoukseen varsinaista extreme-urheilun makua!

En mä nyt edelleenkään siivouksesta tykkää, mutta ainahan se on plussaa jos työvälineet ovat edes kunnossa.. vai hä?

Elämäni leivät

Josko tässä oltaisiin toivuttu edellisen postauksen aiheuttamista vahingoista ja kyettäisiin taas jatkamaan elämää uusien juttujen parissa.
Kerrottakoon tässä että kynnet ja hiukset kasvavat takaisin hyvää kyytiä ja erohakemuskin löysi tiensä silppurin kautta roskiin.

Minä ahkerana netin käyttäjänä törmään usein lehtijuttuihin ja blogipostauksiin, joissa kehutaan elämää ilman leipää. Ja ylipäätään elämää ilman viljajuttuja.
Minä aina vähän ehkä kadehdin ja kohotan lippistäni niille ihmisille, jotka selviävät päivänsä aamusta iltaan ilmaan paketillista leipää. En nimittäin tähän päivään saakka ole itse siihen pystynyt.
Enkä tässä nyt kuuluta kyllä että edes yrittäisin, koska nolona päivän paaston jälkeen kuitenkin olisin jälleen rieskapussin kimpussa.

Tosi asia on varmasti se, että yletön viljan käyttö ei tee kenenkään suolelle nannaa.
Olen pyrkinyt elämään mottoni kanssa (joka on muuten kohtuus kaikessa), mutta se kohtuuskin on ilmeisesti suhteellinen asia toisinaan.
Saatan hyvinkin päivän jokaisella aterialla syödä leipää! Yleensä se on sitä ruisversiota, mutta en kiellä etteikö paahtoleipä kunnon kasalla voita olisi niinku sairaaaan hyvää.
Siispä sen sijaan, että jättäisin leivän kokonaan pois (mitä ihmettä edes söisin?), ajattelin vähentää sen nauttimista. Ihan jos vaikka ensin joka toinen leipäpala pois tai jotain sellaista.

Täytyykin oikein ylös kirjata, mitä kaikkea muuta voisi syödä.
Hyviä vinkkejä otetaan tässäkin kohtaa vastaan.

Hyvästi paahtoleipä, eikun siis näkemiin!