Kiirettä ja mielikuvituksen puutetta.

Meidän elämä on aivan äärettömän hektistä tällä hetkellä.
Sunnuntai-iltana tsekataan kalenteria, joka pursuilee joka illalle ohjelmaa ja aikataulutettuja pakollisia (ja ei-niin-pakollisiakin) menoja.
On kokousta, harrastusta, neuvolaa, parturia, hammaslääkäriä ja jos jonkin näköistä tuntia ja varttia.
Oikeastaan ennenkuin ehdit tajutakaan ollaan jo puolessa välissä viikkoa ja kun olet sisäistänyt sen, on jo taas sunnuntai.

Sattuipa sitten tämmöisen vauhtiviikon keskivaiheille vappunaamiaiset.
Pääkoppaan pulpahteli jos minkä näköistä ideaa. Ideoita mäihättiin aina sinne edelliseen iltaan saakka kunnes todettiin että välineitä ja värkkejä asun tekoon ei ole ja kaupatkin ovat tietysti jo kiinni.
Mitäs nyt?
Siinä mielessä lapset ovat niin hellyyttäviä, että ovat varsin usein oikeinkin tyytyväisiä juttuihin mitä me aikuiset pidämme ihan tylsinä.
Pojan mielestä haamuna oleminen oli ehkä tähänastisen elämänsä isoin juttu, eikä paljoa tuntunut puristavan vaikka äitinsä ähersi lakanan kimpussa tasan vartin, ja tadaa! puku oli valmis.

Aamulla kouluun lähti poika, jonka reppu pullisteli huolellisesti taitellusta haamu-puvusta,
jonka silmät loistivat ihanaa intoa ja joka koulusta palatessa kehui puvun olleen muidenkin ihailun kohteena.
Äiti saanko mä säilyttää tätä pukua omassa kaapissa aina, saanhan?

Ja minä kun ajattelin sitä vain vanhana, reikäisenä lakanana johon tehtiin pari uutta reikää lisää.
Seuraaviin naamiaisiin en totta vie aio kuluttaa viikon jokaista iltaa netissä klikkaillen sivukaupalla mitä hienoimpia pukuja, vaan käytän jälleen köyhiä aivosolujani ja luon jonkun mielikuvituksenpuutteesta kärsineen asun.

Hyvää viikonloppua!