lauantai 10. syyskuuta 2016

Leppoinen lauantai



Ihanan leppoinen viikonloppu-aamupäivä. Tai päivähän tuo jo on.
Lapset syö puurojansa keittiössä iloisen höpötyksen kera, itselläni tässä päivän toinen kahvikupillinen menossa (ilman suklaata!! koska sokeriton syyskuu..) ja mieheni veljestensä kera nakuttelee ulkona tallia minkä ehtivät.
Nyt onkin mennyt monta lauantaita töissä ja edellisviikonloppu siellä reissussa niin kiva olla vaihteeksi ihan kotona vain.
Huomenna me startataankin sitten koppi perässä kohti Mikkeliä ponin hakuun <3 ai että, saakohan sitä ensi yönä nukuttua ollenkaan!?
Maanantaista alkaen ollaankin sitten hevosenomistajia, jos kaikki on niinku pitää.
Viikolla olisi myös tarkoitus ylläpitoon tulevaa suokkia käyttää satulan sovituksessa ja samalla pääsenkin taas ihanaisen Selman selkään.
Tästä se pikkuhiljaa alkaa, hevosellinen elämä.

Mä niin tykkään tästä vuodenajasta muutenkin.
Pimenevät illat ja hämärät aamut, mikä ihana syy sytytellä kynttilöitä ja fiilistellä ja varsinkin kun ei tarvite sännätä mihinkään eikä ole kiire mihinkään.
Pienimmäinen on toki sitä mieltä, että kynttilöiden puhaltelu on sitä parasta..äitiii! ei oo ennää poppaa..kuuluu tuon tuosta. Saa kyllä olla aika tarkkanakin tuollaisen valkoisen liinatukan kanssa, ettei kohta oo mustat kiharat!

Nappasinpa ohimennen kuvan tuosta meille (ja varmaan teille kaikille) niin tutusta näystä kuin vaatekappaleet lattialla!!
On se ihan käsittämätöntä..päivän tunneista menee varmasti useampi siihen että joko paasaan siitä vaateiden paikalleen laitosta tai lattialta nostamisesta (tai luovuttaneena itse nostelen) eikä asiat siltikään muutu mihinkään. Onkohan mulla jotenkin väärä lähestymistapa? Öhöm.
(Nyt just neiti tulee kysymään, missä mun minnihuppari on ku se ei oo siinä mihin sen jätin..)
Niinpä! Oisko vaikka siellä mihin se kuuluu?
Ärrinmurrin.

Mutta nyt en jaksa edes ärsyyntyä niistä sukista ja takeista ja kengistä jotka ei oo omalla paikallaan, koska leppoinen lauantai.


10 kommenttia:

  1. Aa!!Siis ihanaa,jollain muullakin on vaateongelma! ☺ Joka päivä niitä saa kerätä ja jos jaksaa,marmattaa vielä perään. Puuh,rassaavaa! Onnea heppaostoksiin! Kyllä teillä puuhaa riittää,nostan hattua jaksamiseen!! Täällä 4 lasta, 2koiraa ja omakotitalo ja tuntuu kyllä ettei aika riitä kaikkeen. Toki myös vuorotyöt vie oman aikansa.
    Teillä elämä kuulostaa tosiaan onnelliselta,mutta kyllä sen eteen on saanut töitä tehdä ja varmasti saa jatkossakin! Ihanaa syksyä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Aina. Joka päivä! :D
      Se papatus alkaa heti kun koululaiset kotiutuu koulusta! Eteinen on ku ammuttu täyteen, oven edusta ennen kaikkea ja sitten siitä pikkuhiljaa mennään kohti keittiötä ja olohuonetta pitkät paidat ja sukat lennellen :D

      Kiitos teille samoin, ihanaa syksyä :)

      Poista
  2. Kääk, nyt se nelijalkainen jo saapuu, mulla on mennyt ihan ohi koko hankinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai yhteensä kahdeksan jalkaa seisoo tällä hetkellä tallissa :D
      Tuli kaksi ponia kun ovat aina olleet yhdessä niin halusivat myydä ne samaan paikkaan..että vielä yhtä nelijalkaista odotellaan! Sitten niitä onkin kaksitoista :D
      Just pari tuntia sitten kotiuduttiin.

      Poista
  3. Oi, siellä alkaa kavionkopseinen elämä. Missä oi missä olis se meidän pohjalaistalo hienoineen piharakennuksineen... täytyy jatkaa haaveilua ja ihailla täältä blogin välityksellä karvaisia nelijalkaisia. :) postauksia odotellen !

    Turvallista hevosenhaku reissua, toivottavasti on siivo matkustaja!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin meni matka, vaikka ennen ku liikkelle päästiin niin tuntui että päästäänköhän me ehjinä ja hengissä perille :D

      Nyt ne tuolla tutustelee uuteen talliin ja elämään meillä <3 On ne ihan hirveän sööttejä :)

      Poista
  4. Mukavan kuuloista eloa!:) ja varmasti niin jännää,ku tulee hepat.siistiä! huomasin instasta et olit tehny kurkkusalaattia, saisko tarkempaa ohjetta?:) ois niin kiva testata ite tehä! Entä kui kauan se säilyy tuollasessa purkissa?
    Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo! Voisin tehdä erikseen postauksen siitä salaatista :)
      täytyy ensin "asianomaisilta" tiedustella että saako ohjeen laittaa jakoon ;)

      Poista
  5. Oo, mukavia hepan omistajan hetkiä teille! Lepposet lauantait on kyllä kivoja, harmi kun meillä on aika harvoin näkyny semmosia vaikka viime aikoina onkin vietetty tosi monta viikonloppua ihan vaan kotona. Kummasti sitä puuhaa kuitenki löytyy aina jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä se alkaa <3

      Joo kyllä meilläkin aina touhua piisaa, nyt etenkin..mutta kotoa ei kuitenkaan tarvinut sännätä minnekään niin tuntui niin ihanalta :)

      Poista