perjantai 2. joulukuuta 2016

Lastenhuoneet: Osa 3






Esittelyssä tänään kolmas lastenhuone, tyttöjen valtakunta.

Keltainen seinä.
Tykkään keltaisesta, paljon. Mutta silti lähes joka päivä katselen tuota seinää ja mietin, olisiko sittenkin pitänyt olla tylsä ja vetää valkoiseksi koko huone.
Olisi sitten pystynyt ilotella väreillä sisustuksessa muuten.
Tuo keltainen on niin vahva ja voimakas ja hallitseva väri, että siihen ei hirveästi mitään muuta väriä yhdistellä (paitsi mustaa, valkoista ja harmaata).
Mutta tällä nyt mennään, tytöt tykkäävät kovasti kun huoneessa "paistaa aina aurinko" ja hei, tuo räsymatto-verho, ei paremmin voisi mätsätä <3.

Tämä huone on vähän hassun mallinen, aika pitkä ja kapea, mutta niin vain on saatu kaikki kalusteet kohtuullisen järkevästi aseteltua omille paikoilleen.
Tuo pikkuneidin häkkisänky aiheuttaa ylimääräisiä sydämen muljahduksia kauheudellaan, mutta Tokaluokkalaiselle pitäisi ensin hommata isompi sänky, ja pikkuinen perisi sitten sen isoveljen vanhan juniori-sängyn.
Siihen asti tyttö saa vielä olla perheen kuopus ja vauva ja nukkua kaltereiden takana.
Vaikka nytkin hän hippuloi pitkin vinttiä ja mönkii isompien peiton alle piiloon, vaikka pitäisi niin nukkua. Är-syt-tä-vää. Todella.

Neitien(kään) huoneessa ei ole mitään sen ihmeempää, aika simppelillä jutulla mennään.
Jotain taulua tai muuta sellaista olisi kiva keltaiselle seinälle laittaa, se kun on ihan paljaana vielä.
Jonkin näköistä hyllykköä ekaluokkalaisen heppakirjoille olisi tarkoitus hankkia, vaan on vaiheessa vielä että minkälaista laitettaisiin.

Hurlumhei, nyt lähtee järki.
Takana kaksi kappaletta sika aikaista aamua, super pitkää työpäivää ja edessä siintäisi ihana nukkumaan meno kunhan nuo yläkerran iltavilliset rauhoittuisivat pikkuhiljaa odottamaan unta.
J lähti kavereiden kanssa syömään ja iltaa istumaan joten sitkeästi tässä on odoteltava omaa nukkumisvuoroa.
Taidanpa ottaa käyttöön ne vanhat, hyväksi todetut (oikeasti ihan tehottomat) kasvatuskeinot.
Kiristys, lahjonta ja uhkailu.
Jos et nyt pysy sielä sängyssä niin..
Jos alat reippaasti nukkumaan niin..
Joulu on niin peruttu.

Mukavaa viikonloppua kaikille <3

6 kommenttia:

  1. "Joulu on niin peruttu." :D Täällä yritän nauraa hiljaa ettei vihdoin juuri nukahtamaisillaan oleva kolmevuotias vaan enää säpsähtäisi hereille. Kyllähän meiltä vanhemmilta tulee kaikenlaisia sammakoita suusta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se ehitään perua ainakin sata kertaa ennen joulua :D

      Poista
  2. Keltainen seinä on kyllä huippu, niin aurinkoinen. Onkohan meillä sama sävy lastenhuoneen seinässä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt yhtäkkiä muista tuota sävyä mutta voi vaikka olla :)

      Poista