24.1

Kylläpäs taas on vierähtänyt päiviä, enkä ole saanut mitään järkevää postausta aikaiseksi.
Välillä ahdistaa tosi paljon, kun tuntuu ettei blogille meinaa millään riittää aikaa eikä mielenkiintoa.
Tuntuu hullulta että miten tähän on tultu, koska tämä blogi on ollut mun rakkaimpia juttuja niin kauan kun olen tätä pitänyt.
Mulla muuten tulee täällä bloggerissa nyt jo neljä vuotta! Ja sitä ennen vuosi vielä vuodatuksen puolella, eli aika pitkä taival jo tätä hommaa.
Sekin ärsyttää, että itse en jaksa lueskella blogeja joiden postaustahti on kerran kahdessa viikossa. Ja nyt olen hyvää vauhtia itse luisumassa sellaiseksi. Mutta kun..

Meidän arki on tosi leppoisaa, mutta samalla äärimmäisen hektistä.
Mieheni opiskelee ja tekee samalla duunia, harrastaa ja hoitaa velvollisuuksiaan politiikan puolella. Lapset käy koulua ja heillä on harrastuksensa.
Itselläni on ollut mukavasti töitä ja harrastuksiakin on muutamana iltana viikossa.
Siihen päälle neuvolat, lääkärit, hammaslääkärit, eläimistä puhumattakaan.
Eipä siinä tarvi ällistellä sitten kun ilta tulee niin nopeasti, että hädin tuskin on aamusta vielä selvinnyt.

En kuitenkaan valita.
Vaikka välillä väsyttää niin että päässä huippaa. Onneksi silloin voi luvata lapsille vähän enemmän peliaikaa ja ottaa pienet nokkaunet viltin alla.
Siitäkin olen nauttinut, että muksut alkaa olla jo niin isoja että pärjäävät hetken vaikka äiti torkkuisikin keskellä päivää, se on nimittäin ihan mahdotonta tietyn ikäisten kanssa.
Nuorin täyttää helmikuussa kolme, joka päivä katson häntä pieni tuska sisimmässäni..älä pikkuinen kasva koskaan isoksi.
Eli äärimmäisen ristiriitaisia tunteita tässäkin.

Mutta eiköhän sitä ihmisellä ole lupa välillä olla vähän ristiriitainenkin.
Nauttia ja elää täysillä, mutta välillä väsyä ja levähtää.
Sitähän se elämä ja arki on, ylä- ja alamäkeä.

Kaikkein mukavinta on huomata, että te lukijat jaksatte täällä piipahtaa siinä toivossa että olisi uutta luettavaa <3 se on varmasti isoin syy siihen, että jaksaa jatkaa.
Lähes joka juttuun saan aina jonkun kivan kommentin, se on parasta tässä harrastuksessa.
Ja se on muuten myös aika hienoa kun lueskelee niitä neljän vuoden takaisia juttuja.
Ei sitä turhaan kehuta, että blogi toimii myös päiväkirjana.