Huh mikä kesäloman aloitus!

Kesälomaa on viikko takana, ja kyllä! Allekirjoitan jälleen sen monen äidin (ja isän) huokaisun, että alkaisipa koulu taas.
Ihan oikeasti ensimmäiset viikot kesälomasta menee meillä ainakin ihan härdellissä ja koko arki pyörähtää jotenkin ihan päälaelleen.
Kaikki isommasta pienimpään ovat yhtäkkiä ihan jumissa, että miten tässä nyt kuuluu olla, kun yhtäkkiä kaikki ovatkin aamusta iltaan kotona joka päivä.

Meillä tämä viikko on mennyt suunnilleen näin:

Yhtä painia
Velikullat ovat ottaneet kaiken ilon irti siitä, että ovat saman katon alla 24/7. En jotenkin ole koskaan ymmärtänyt poikien tarvetta kauheaan painiin ja vääntämiseen ja härkkimiseen ja kisuamiseen (siis siihen että juostaan pitkin tonttia peräkanaa toisten kimpussa). Mulla menee siihen hermot välittömästi. Argh. Miksei vain voi olla katsomattakaan toiseen jos kerran ärsyttää?

Ei oo tekemistä
Ai mahoton kun se tekeminen loppuu saman tien kun loma alkaa. Vaikka luulisi sen vapauden tuovan tullessaan rajattomat määrät tekemistä!?
Menkää ulos, tehkää maja, olkaa pallopaikalla, pelatkaa jalkkista, menkää pyöräilemään, kehittäkää joku leikki, tai hei, tiskikone odottaa kyllä tyhjentäjää ja pyykit narulle ripustamista? Siinä vaiheessa tekemistä kyllä löytyy eikä ketään näy mailla halmeilla.
Äipädi-ajat on pakko vetää minimiin, muuten koko kesä menee koneilla lojuessa.
Onneksi täällä on ollut ihania päiviä olla ulkona.

Voitko viedä mut Sille ja saanko mennä Tuolle?
Se oli tiedossa kun tänne maalle muutettiin, että kuskata joutuu.
Sen lisäksi että käydään kaupassa, hammaslääkärissä (alkais nämä oikomiset riittää..), fysioterapiassa, hierojalla, jalkkisharkoissa jne, kavereille kuskaamiset alkaa tulla jo korvista. Vaikka yritän aina venyttää oman viitsimisen ihan äärirajoille sen vuoksi, että yleinen rauha säilyy paljon parempana jos osa on kavereilla tai lasten kavereita on meillä.
Toisinaan vaan tuntuu että menoja on niin hirveästi, että kun viho viimein oikaiset sohvalle, niin siitä ei millään viitsisi taas singahtaa auton rattiin, niin tärkeitä kun kaverit ovatkin.

Kokkaamisen riemua
Ruokaa menee ihan valtavasti. Siis ihan jäätävästi.
Jatkuvasti saat poiketa (normaali viikko-ostosten lisäksi) lisäämään leipä- ja maitovarastoja, kun väki syö kuin hevoslauma!
Ensimmäisen viikon jälkeen väellä alkaa tulla kaurapuuro korvista, joten kai se loman edetessä täytyy nöyrtyä ja kokata päivän toinen lämmin ruoka jotain muuta kuin puuroa.
Meillä sitä ei normaali arkena tehdä, vaan se kuitataan kotona olijoiden kesken yleensä sillä puurolla.
Aamupala kun syödään vasta kymmenen kieppeillä, niin ei oikein lounas aikana vielä perunaa tee mieli.

Mutta on lasten kesälomassa niin paljon kaikkea ihanaakin.
Aamulla saa nukkua, ei haittaa jos illasta vähän venähtää, kelit on olleet aurinkoiset (vaikkei mitään super lämmintä) ja ollaan ehditty touhuta kaikkea kivaa.
On käyty iltapalalla nuotiolla, touhuttu hevosten kanssa porukalla, ulkoilutettu vuohia, haettu kesäkukkia, on ollut leikkikenttää ja pojille niin mieluisat jalkkisharkat jotka oli talven tauolla meidän perheessä. On luettu, on otettu aurinkoa, syöty aamupalaa ulkona ja niin edelleen.
Pieniä, mutta suuria juttuja.

Huominen on taas vauhdikas päivä, vähän jo päätä särkee kun edes ajattelee.
Mutta aina voi ajatella, että sitten kun tämä tästä rauhoittuu..
Muistaakseni ajattelin niin ensimmäisen kerran ensimmäisen lapsen synnyttyä.
Ja tässä ollaan, hengissä ja hyvissä voimissa, vaikka semmoista rauhoittumista ei hirveästi ole ollut viime vuosina näköpiirissä.

Ruuhkavuodet? Sana jota inhoa yli kaiken.
Mutta sitä kai tämä on, en mä muuta kyllä keksi.