Päivä mun silmin..

Vessa (tämän kuvan voit tunkea joka väliin)

 

 

Aamupala

 

 

 

Sänky vai sohva? Valintoja, valintoja.

 

 

Päivän urheilusuoritus. Postilaatikolle ja takaisin. Ei kauhean kiinteyttävää, en siis suosittele! Ps. Takki menee vielä kiinni, ennenkuulumatonta!! Ehkä se 25m per päivä hissuttaen kiinteyttää kuitenkin? Jaksaa, jaksaa.

 

Mun best friends siihen saakka kunnes..

 

 

 

...saan siitä hepusta seuraa, jonka hammasrivistöä komistaa tärkeä kolo (tai kaks). Toki hän on ei-niin-puheliaan-äitinsä poika, joten päivittäiset keskustelumme jäävät varsin lyhyiksi. Mutta päivän kohokohta kuitenkin.

 

 

Kello 16.15 alkaa jälleen normaali arki, kun loppu sakki kotiutuu.

Sitten kuullaan päiväkodin kuulumiset ja kaksivuotiaan uusimmat sanat, joita hän on päivän aikana oppinut. (Omat ruumiinosat ovat kovassa huudossa, kirjaimellisesti!)

 



Hei hei äiti!

Eilen illalla pakkasin kassiin vaihtovaatteita ja muuta tarpeellista.
Tänä aamuna alkoi nuorimmaisten kaksiviikkoinen päiväkotoilu.
Sillä samaisella hetkellä talon äidin rintalastan päälle istahti sataviiskytkiloinen huono äiti-fiilis, joka ei anna tilaa hengittää kunnolla.
Arvata saattaa ketä itketti eniten?
Äitinä olo on samaan aikaan kamalan ihanaa ja ihan kamalaa.

Kaksivuotiaan piti myös saada pakata.
Repusta, jonka vetoketju on rikki, löytyi kaksi pikkuautoa, sammakko ja päätön siili.
(10 ylimääräistä nyyhkäystä).

Päivät ovat pitkiä. Niin pitkiä.

Tylsää

Me vain odotamme ja odotamme.

Ja siinä odottamisien välissä riitelemme, hermostumme, mökötämme, paiskomme ovia, itkemme, halaamme ja pyydämme anteeksi.

Tämä tilanne täällä on varsin räjähdysherkkä. Niin lapsilla kuin aikuisillakin.

Mutta me myös nauramme kaksivuotiaan jutuille, kokkaamme helpoimman kaavan kautta, siivoamme, pyykkäämme, leikimme, pelaamme ja kuuntelemme ja luemme satuja.

Olen jäänyt koukkuun tabletille ladattavaan maatilapeliin. Tässä kun ei juuri muuta kuin maataan sohvan nurkassa, niin mikäs siinä on kanoja ruokkiessa. (Toivottavasti en joudu vieroitukshoitoon vauvan synnyttyä, olo on kuin alkoholistilla.)

Sitten me myös olemme tehneet kaikki viimehetken hankinnat, vauvan vaatteet on kaapissa niin näteissä pikku pinoissa ja sänky odottaa petaamista.

Silti, aika käy joka päivä ihan älyttömän pitkäksi.

Ps. Yritän keksiä kuvattavaa (vaikka kuvauskohteita on hyvin niukasti) ja kirjoitettavaa (vaikka ajatukset pyörivät tämän pinkeän pallon ympärillä 24/7) ettei tämä blogihomma ihan tässä kuivu käsiin.

Tosin joskus elämässä vain on sellaisia hetkiä, ettei oikein ole inspiraatio kohillaan. Mulla se on nyt.

(Kuvassa oleva kolmikko ei kuvaushetkellä odota suinkaan vauvaa tulevaksi, vaan eskarilaista kotiin. Joskus se aamupäivä on mahdottoman pitkä.) 

2v2kk

Hän on niin iso.
Hän ei varmasti nuku enää päiväunia.

Mutta silti hän on niin pieni.
Hänet löytää lähes varmasti joka ilta jostain pystyyn nukahtaneena.

Minä oon äitin pikkuvauva.

Joka pyllynsä nostaa..

..se paikkansa menettää.
Pitää niin saletisti paikkaansa.

Yritän vaivihkaa hipsiä vessaan tai syömään, mutta ilmeisesti olen niin näkyvä ja kuuluva (ähinää, puhinaa, töminää ja vaappumista) henkilö talossa, että meteli on kuin norsu posliinikaupassa.
Kaksi vaahtosammuttimen kokoista ihmislasta pinkaisee salamana sille puolelle sänkyä, jossa on metriviiskaheksan pitkä ja lähes saman verran leveä potero.
Kun palaan takaisin, vallatulla paikalla vauvalehteä lukevat juniori (joka aina äitinsä nähdessään tuumaa, äiti menee takaisin sailaaraan nukkuun! tai pikkuvauva äitin mahassa meille syntyy pikkuvauva illalla!) ja neiti (jonka hiukset ehtivät todennäköisesti rastoittua ennen vauvan syntymää ja jonka tavaramerkiksi alkaa muodostua väärinpäin puetut sukkikset (taitolaji sinänsä)).

Sängyssä loikoilun, surffailun ja lukemisen lisäksi ajanvietteeksi keksittiin myös Uno.
Meillä sitä pelataan nykyään säännöillä, se joka häviää saa aloittaa seuraavan kierroksen.
Tästä onkin noussut varsinainen härdelli joka kerta kun neitokainen sattuu voittamaan. Hän paiskaa naisellisesti koko pakan sekaisin sängylle ja poistuu kentältä täyttä kurkkua vollottaen.
(Meinaan, ei oikein oo menny pelin pohjimmainen idea perille.)

Ja meillä kaikilla oli niiiii-iiin muuukaaaavaaa!

En ole vielä koskaan..

..maannut lähes yhtä soittoa näin pitkään.
..lukenut noin kymmentä lehteä yhtenä päivänä (plus sinne joka väliin pätkä kirjaa).
..ladannut kännykkää kolme kertaa päivässä vain sen vuoksi, että sillä ollaan facebookissa, blogeissa tai whatsappissa.

On yksi asia, mitä pystyn tekemään oikein mainiosti lukemisen ja nettisurffailun lisäksi.
Eikä se muuten lisää supistuksia, vaikka tekisin sitä koko ajan. (korkeintaan tuhoan äänihuuleni)
Nimittäin, ääneen lukeminen.
Satuja.
Lapsille.

Bambi. Lasten vauvakirjat. Eläinlapset. Autot. Kana Kot. Vauvakirjat. Dusty. Eläinlapset. Viikingit tulevat. Aku Ankka keittiömestarina. Maukka ja Väykkä. Eläinlapset. (esikoisen päähänpinttymä). Vauvakirjat. (juniorin päähänpinttymä).

Mutta teen sen myös erittäin mielelläni.
Koska tiedän, että jahka beibi on vatsan paremmalla puolella, mulla voi olla jotain muutakin pientä duunia kuin sängyssä loikoilu.
Että eletään siis hetkessä, niinhän ne viisaat on käskeny tehdä.

Ps. Tiedän, että mulla on tosi monipuolinen kirjamaku. Siellä ne kököttää vierekkäin, Remes ja Himoshoppaaja. Siellä on muuten Harry Potterit ja Puhdistuskin. Sulassa sovussa.
Rakastan lukemista.

Uusi ystävä

En enää koskaan aio hankkia valkoista mattoa kotiimme (en edes vaaleaa).

Ensin se valkoinen oli olohuoneessa.
Varsinkin kesän ajaksi olisi tehnyt mieli rullata koko matto varastoon.
Tiedättekö, kun lapset (ja aikuisetkin) marssivat suoraan ulkoa avojaloin juuri maton poikki.
Ja vauvat laskettiin aina äskettäin velliä syöneenä keskelle mattoa kellimään. Ne sen ikäiset, jotka kääntyvät nanosekunnissa vatsalleen. Ja puklaavat. Ilman peittoa, koska ne eivät enää sen päällä pysy.

Sitten olohuone sai tummanharmaan ihanuuden, ja vuosien jälkeen enää vaalea(hko) matto siirrettiin poikien huoneeseen.
Varsinkin auringon posottaessa ikkunasta sisään olisi tehnyt mieli kirkua.
Matossa oli jotain ruskeaa, jotain harmaata, parikymmentä purkkaa ja joku mölli, jota en tunnistanut.
Pesulassa käynnin jälkeenkin väri muistutti lähinnä eläköitynyttä jääkarhua.
Se matto lähti varaston täytteeksi. (Mitä te teette kaikille ei myyntiin kelpaaville-jutuille?)

Rakastan alekoodeja. Ne kun suorastaan pakottavat ostamaan, ja halvalla tottakai!
Uusi matto saapui juuri parahiksi ennen joulua. Se tuoksuu vielä uudelle, mutta ei enää pyri päistä ylös ja takaisin rullalle.
Ihan selväsi se on alkanut kotiutua.

Täydellä vatsalla

Ajattelin vain kirjoittaa, että kotona ollaan taas. Yhtenä kappaleena.

Meno vain hidastuu.
En meinaa uskoa, että hengästyn kävellessäni vessaan ja takaisin. Puhumattakaan postilaatikosta.
Olen ihan rapakunnossa. (Olenko joskus juossut tunnin lenkin?)

Ruoka ei maistu.
En olisi uskonut kieltäytyväni roskaruoasta. Enkä herkuista.
Ei vain yksinkertaisesti mahdu. (Olenko joskus syönyt kokonaisen pizzan?)

Enkä tosiaan muistanut, kuinka pieniä ovatkaan pienet vaatteet.
Niitä valkatessa ei voi muuta kuin huokaista, olisipa tämä jo ohi.
(Olenko joskus ohittanut vauvanvaateosastot vilkaisemattakaan yhtään mekkoa tai bodya?)

En varmasti ole koskaan sanonut tätä, odottavan aika ON pitkä.

Dramattisesti vuoteen 2014!

Uudenvuoden rakettien räjähtely vaihtui kipeisiin supistuksiin, nakit vaihtui hk:n sinisiksi lenkeiksi silmien alle johtuen kolmesta pussillisesta nestettä ja lääkkeistä.
Lasten kuumeen ja oksennuksen taltuttaminen vaihtui yksinään pötköttelyyn synnärin tarkkailuhuoneessa, jossa seurana oli vain ärsyttävä tippateline, ajoittain piipahtava kätilö, sydänääni-laite ja Eve Hietamiehen Yösyöttö.

Raskausviikkoja tänään 33.
Kolmen viikon päästä kontrolli, jossa myös sovitaan sektiopäivä. Iik.
Tämän hetken tavoite ainakin sinne saakka pysyä yhtenä kappaleena.

Supistukset onneksi rauhoittuivat lopulta, pieni vuoto säikäytti vielä tänä aamuna (onneksi oli vaaratonta) ja pääsin kotiin.
Nyt ei suunnitella seuraaville viikoille yhtään mitään ylimääräistä.
Sohvaan tulee painumaan äidin ja  hänen vatsansa muotoinen kolo.
Silmille lyödään suodattimet, jotka tehokkaasti suodattavat niin villakoirat nurkista kuin vanukastahrat lasten suupielistä.
Ja myös suodattimet, jotka eivät motkota peliajoista eikä koko kämppään levinneistä Lego Friendseistä.

Ai niin, täytynee penkoa lähettyville pinnasänky, turvakaukalo ja potkarit.
Hän voi olla täällä hetkenä minä hyvänsä.
Toivon kovasti, että vasta viikkojen kuluttua. Hän on vielä kovin pieni.

Riemu rajaton!

 

 



Takuuvarma konsti, jolla saat lapsesi iki-onnelliseksi.

1. Kaiva pehmolelukorista alimmaiseksi hautautunut puhuva/laulava koira.
2. Poista vanhat patterit ja laita tilalle uudet.

Sain mitä parhaimman viedonpätkän kaksivuotiaasta, joka hirnui ilosta painellessaan koirasta erilaisia ääniä.
"Tuo kutittaa!!" kirvoitti makeimmat hekotukset.

(Ps. Oksentelu, kuumeilu, silmätulehdus, pää- ja vatsakipu saivat seuraksi joukon ihottumaa ja näppylöitä.
Enterorokko tässä terve!
Nyt toivon vain, että pöpö kiertää mut tooooosi kaukaa.)