lauantai 25. huhtikuuta 2015

Nautitko syömisestä?




Mä en aina muista nauttia.

Tietysti se johtuu siitä, että olen kohta kahdeksan vuotta ruoka-aikana syöttänyt, juottanut, pyyhkinyt, antanut lisää, kaatanut lisää ja siinä samalla puolella pakaralla istunut penkin päässä (tai seisaalleen valmiina lähtökuopissa) ja syönyt haaleaa ruokaa aikaan viisi minuuttia kakskyt sekunttia per ruokailu.
Sehän on selvää että muksujen mouruavat vatsat täytetään ensin ja sitten vasta oma pötsi. Toisinaan sitä erehtyy kuvittelemaan että kun minä nyt tässä nämä syötän ja juotan niin saan sitten oman sapuskani pistellä rauhassa. Meidän sirkuksessa se kuvitelma harvemmin toteutuu koska useimmiten vatsan toiminta ajoittuu juurikin ruokailun jälkeen tapahtuvaksi ja niinpä kasvojen siistimisen jälkeen alkaa sen vastakkaisen pään siistiminen.
Paras keino on pistellä ruokaa vuoron perään kaverin napaan ja omaan napaan.
Sitten eläkkeellä mä muistan naatiskella siitä ruuasta oikein olan takaa, jos tämä hötkiminen ei jää päälle. Hehhee.

Nyt eletään kyllä meidän perheessä aikoja että pikkuinenkin syö osittain ruuat itse. Siis kaikki mitä voi käsin syödä, lusikka kun toimii lähinnä heittokapulana (mikä häiritsee ikävä kyllä toisten syömistä).
Tilasin tässä taannoin Tupperilta tuon lautasen minkä saa silikonisen alustan ansiosta pöytään kiinni.
Ois vielä kauhean kätevä kun se pysyis siinä kiinni. Nimittäin tuo meidän yhdeksän kiloinen sinttikin saa kiskottua sen tuosta vain (toki seurauksena on makaronit katossa-efekti) irti joten sinänsä turha ostos ainakin koskien sitä kiinni pysyvyyttä.
Mutta minkäs teet kun neiti tahtoo todella nauttia syömisestä? Hän nostaa kokoa kaksykkönen olevat kinttunsa pöydälle, ottaa lautasen syliinsä ja puolimakaavassa asennossa naatiskelee päivän ateriansa.
Nautiskelu on sitä luokkaa että yhteen ateriaan saataisiin kulumaan aikaa kolme tuntia.

Tänään saan muuten syödä ainakin välipalani ihan just niin nopeaa kuin haluan.
J:llä koulupäivä ja johtuen vatsassani olevasta kymmenen senttiä pitkästä junaradasta (you know) ja nostelukiellosta, mukelot haettiin mummulaan evakkoon suoraan sängyistä.
Miten outoa onkaan kun talo on niin hiljainen.
En muuten muista sellaista hetkeä keskellä päivää kun kuulee kuinka harakka tanssii katolla ripaskaa.

Eihän sitä ihmislapsi oo tämmöiseen oikein tottunut. Poloinen.

8 kommenttia:

  1. Otan osaa.nimittäin tuohon lautaseen..ostin saman ja ei paljon helpottanu kun kaveri huomas miten hauska on siirrellä sitä "imukuppi osaa" ja lopulta saada lautanen irti siitä seurauksena ruuat lattialla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kertoa että sapuska lentää melko vauhdilla kun toinen kiskoo koko elopainonsa edestä sitä lautasta irti :D vähän ylimainostettu tuote kyllä!

      Poista
  2. Eksyin blogiisi ja taidan vierailla uudestaankin :) Suloinen tyttö <3

    VastaaPoista
  3. Nautin ruuasta, mutta se tapahtuu töissä tai kotona iltapalan muodossa silloin, kun lapset jo nukkuu. Täytyy sanoa, että odotan sitä hetkeä, että saan rauhassa syödä lämpimän ruuan kotona! Sitä ei vaan ole ihan lähiaikoina näköpiirissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo töissä tosiaan saa kyllä syödä rauhassa :) ja se vasta luksusta onkin kun pääsee vaikkapa miehen kanssa kaksistaan ulos syömään <3

      Poista
  4. Kiitos taas niin hauskasta kirjoituksesta! Kylläpä tätä sun blogia onkin mukava lueskella, aina saat naurun suupieliin :) Voimia toipumiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä :) ja kiitos kommentistasi!

      Poista