maanantai 21. syyskuuta 2015

Lisää vinkkejä



Minustahan meinaa tässä sukeutua varsinainen niksipirkko.
Vinkkejä tupsahtelee niin että muille asti jakaa.
Ja miksei hyvien konstien ilosanomaa jaa mielellään muillekin.

Tämän päivän ilosanoman nimi on tahra, ja sen poisto.
Tuo kaikkien perheenäitien (ja isien) painajainen, joka hyökkää mustikan, ruohon tai kuran muodossa just niistä uusimmista housuista silmille niin että itku meinaa päästä.
Se on muuten kumma tapaus tuo tahra kun se viimeiseen asti välttelee niitä burnout-verkkareita (loppuunpalaneita siis) ja vissiin kiinnittää itsensä ikuisesti niihin just hintalapuista irrotettuihin miljoonan maksaneisiin ökypöksyihin. Noin niin kuin ääripäitä tässä esitelläkseni.

Olen urani aikana (äitiyttä takana reipas kahdeksan vuotta) kokenut aika monta tahraa.
Ja aika montaa tahranpoistoainetta myös.
Sappisaippua oli pitkään my best friens for ever, mutta sillä en saanut koskaan irti esimerkiksi ruoho-tahroja tai kuratahroja. (Rapa on muuten mielettömän hyvä imaisemaan itsensä tiettyyn tekstiiliin kiinni. On todisteena siitä yksi vaalea paita, jonka selkämys on täynnä kuraroiskeita kun ajettiin takalokarittomalla fillarilla.)

Joskus vuosi sitten vaihdoin parasta ystävää.
Siis eihän se oikeassa elämässä mene tietystikään niin, että lempataan kamu ja otetaan tilalle joku toinen. Tai tosiystäviä ei ainakaan kohdella niin.
Mutta sovitaan että tää tahranpoisto-ystävä petti mut niin mä sit jätin sen. Kuulostaa heti hyväksyttävämmältä (kamalaa tätä meidän äidinkieltä..).

Nyt mun pyykkikaapissa on aina tätä Dr.Beckmannia pullo tai kaks.
Tämä meidän takapajula kauppoineen ei aina sulostuta asiakkaitaan just sillä mitä on hakemassa, niin parempi jemmata useampi pullo jos meinaa jatkossakin haluta vain parasta, koska seuraavan kerran kun olis tarvetta just sille mitä haluat, niin muutama muukin on käynyt ostoksilla.

Seuraavalla kerralla kun lapsesi saapuu pusero ryyteessä syyllisen näköisenä silmiesi eteen niin jätä kilarit johonkin toiseen hetkeen, marssi kauppaan ja osta Beckmannia.
Kyllä lähtee!

(Kaikki on kuitenkin mahdollista ja tahrat voi olla ikuisia. Ei saa tulla heittelemään mua mädillä tomaateilla jos joku tahra ei lähtenytkään.)
(Tai siis heitä vaikka päärynällä, jos heität, koska tomaattitahrat on aika vaikeita. Kiitti.)

14 kommenttia:

  1. Kiitti vinkistä! Tuli kuin tilaksesta tää vinkki.itse käytän myös sappisaippuaa ja sillä on lähteny tähän asti kaikki mutta kun ei jaksais aina olla hinkkaamasa niitä vaatteita.olis mukava päästä helpommalla :-D täytyy käydä tutustumassa miten tätä käytetää,olisko helpompi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on tosi helppo käyttää kun tuossa pullon päässä on semmoinen suutin jossa on harja! Kallistaa vain ja hinkkaa sitä vaatteeseen, tosi kätevä :) kannattaa kokeilla!
      Meillä on tätä mennyt pullotolkulla varsinkin kesäaikaan, just nimenomaan niihin ruohotahroihin :)

      Poista
  2. Näitä sun juttuja on vaan niin mukava lukea! ! ♡ porkkanaa valkoisessa bodyssa. ..kesällä lähtee auringossa, mut talvella sitte beckmannia! , kiitos vinkistä! ..Näitä lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Martta <3
      Porkkana lähtee kyllä pois! Ja mä oon saanut monta tahraa tällä lähtemään mitkä on jo kertaalleen pesty eikä oo lähtenyt.. joskus huomaan jonkun tahran jossain vaatteessa kun pistän pyykkejä kuivumaan ja laitan kosteaan tahraan tuota ainetta ja nakkaan takaisin pyykkikoriin vaikuttamaan, ja joka kerta on tahra lähenyt :)

      Poista
  3. Pitääkin ostaa tota kaappiin. :)
    Mulla on ollut käytössä sappisaippua ja hyvin sillä on lähtenyt, paitsi ruoho ei kyllä ole irronnut "housujen polvista".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti :)

      Meillä on tänä kesänä niin monet ruohotahrat poistettu kun pojat pelasivat erityisen innokkaasti jalkapalloa..ja tottakai pitää syöksyä ja heittäytyä joka tilanteessa :)

      Poista
  4. Tämä oli tarpeellinen vinkki! Oon luullut ettei ruohotahroja saa millään pois. Mutta voikukkaan ei varmaan auta tämäkään aine?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan onnellinen kun sain ekaa kertaa ruohot pois tällä :) mut joo, voikukkaa neiti oli sotkenut yhteen mekkoonsa, se ei lähtenyt ainakaan yhdellä yrittämällä.. en kyllä sit enää yrittänytkään koska oli ihan "pihamekko".

      Poista
  5. Miten sää osaat kirjottaa niin että aina kun alan kommentoida, niin kirjottamisesta ei tuu mitään ku meinaan kuolla nauruun?! :D Voihan mädät tomaatit ja päärynät! Ite käytän joko tuota Beckmannia tai sitte Vanishia (jolla lähtee vielä paremmin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, samanlainen huumori ;D

      Mä en oo koskaan vanishia kokeillut, täytyy seuraavan kerran kun tuo lemppari loppuu niin kokeilla sit sitä :)

      Poista
  6. Jee hyvähyvä, tätä siis noin tuhannen purkkia meillekin. :D Ei jösses, kuulostaa muuten aika tutulta nuo kuraroiskeet paidan selkämyksessä.

    Sun tarvii kohta luoda sellanen erillinen sivu mihin voit kerätä nää kaikki sun vinkit. Niksinurkka xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ostan aina varulta kaks purkkia kun sitä kuluu ja kuluu :)

      Jep, niksinurkka kehiin :D

      Poista
  7. kiitos vihjeestä :D Tää onki ollu meillä käytössä,sappi-saippuasta oon kuullu kehuja.. Tahra-kynä ei toiminu,ainakaa meillä :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sappisaippuakin tehoaa tosi moneen tahraan :) sitä on vaan ärsyttävä hiestää vaatteeseen! Kun tuossa Beckmannissa on sellainen harja-suutin jolla on tosi helppo hinkata sitä ainetta tahraan, ei tarvi sotkia käsiä ;)

      Poista