tiistai 29. syyskuuta 2015

Viesti



Viestithän ovat kulkeneet tässä maailmassa niin kauan kun täällä on ihmisiä talostellut.
Ensin ne ovat tieten olleet kivitauluihin hartaudella rapsutettuja, tuskin paria sanaa pitempiä, terveisiä (koska järkihän siinä lähtisi blogipostauksen verran raapia kasaan).
Sitten tietty tuohiterveiset, ensimmäiset paperiversiot ja nykyään erinomaisesti ja ah niin nopeaa kirjoitetut tekstiviestit, sähköpostit ynnä muut.

Ja se lähetystapa.
En tajua miten ihmiset ovat jaksaneet odotella viikko(tai vuosi!)kausia jonkun pullon tai linnun pääsyä kirjeen vastaanottajalle ja takaisin. Herrajesta nyt odotella vastausta johonkin niin tärkeään kysymykseen kun milloin syödään niin päiväkausia. Ai niin, ehkä ne viestien sisällöt ei toki noin akuuttia pitäneet sisällään, mutta kuitenkin.
Kyllä siinä on hevoset saaneet ravata ennen kuin kaikki maailman posti on saatu perille.
No ei ne sen ajan ihmisetkään sitä oikeesti jaksaneet, ne keksi kaiken tämän tekniikan just sen takia että ne oli ihan sairaan kyllästyneitä siihen että se just syntynyt uusi perheenjäsen ehti kuolla vanhuuteen ennen kuin sukulaiset saapuivat pullakranssin kera. No hehhee.

Mutta mun asia olikin tässä se (nyt kun olen pohjustanut teitä parin palstan verran) että meidän nuorten herrojen huoneiden ovet näyttävät siltä, että on palattu viestinnässä jonnekin viime vuosituhannen puolelle.

"pasyy kielletty
tytöiltä ja vaimn
pojille pääsy on
                        sallittu"

Sitten tottakai tuo tikku-ukkopoika mäjäyttää tuon tikku-ukkotytön just niin kaks metriä ilmaan tuossa. Koska ilmeisesti huonetta hallitsee Kaikki Ninjat Maailmalta. Jeah.

Mutta hei, nää veistit on oikeasti pelkästään niin liikkiksiä. Ja jotka taatusti revitään hissuksiin alas jos paras kaveri tulisi kylään.
Koska voin kertoa että kaikkininjatmaailmalta-heput leikkii päivät pitkät naapurin neitokaisen kanssa, joka muuten varmasti tarpeen tullen mäjäyttäisi takaisin jos tuollainen tikku-ukkoepisodi olisi tullakseen.

Ihanat, ihanat isot pikkupojat <3




16 kommenttia:

  1. :D Niin suloisia viestejä. Nämä tuo kyllä pilkettä päivään. Meillä viisvuotiaan oveen tuli kans häivy-viesti tässä muuan päivä. Ja jos vaikka äiti ja vauvasisko erehtyy pistäytyy lelukopalle huoneeseen, poju muistuttaa yksitysalueasiasta: etkö huomannu lappua, äiti??
    P.s. Luin sun vanhoja tekstejä, vuoden takaisia. (Meidän vauva on nyt saman ikäinen kuin teidän tyttö silloin.) Niin samoissa fiiliksissä mennään nyt täällä :D. Kiitos ♡. A-L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä pääsy kielletty-lappuja taitaa ilmestyä aina sellaisten tyyppien oviin varsinkin jotka ovat juuri oppineet kirjoittamaan :) ja ne on välistä niin suloisia harakanvarpaita kirjoitusvirheineen <3

      Niin ne meidän vauvat kasvaa <3 yksi vuosi menee niin hujauksessa, että tosiaan joskus toivoisi ajan pysähtyvän :)

      Poista
  2. En kestä! ihana <3 <3 Mä muistan yhden lappusen erityisesti kaikkien näiden vuosien jälkeen, kun meillä oli vasta 4 lasta ja olin ostanut kaupasta sitten värikynäpaketin. Yhden. Enkä antanut sitä kellekään erityisesti. Illalla kauan lasten nukkumaanmenon jälkeen kun kiipesin yläkertaan, niin portaiden yläpäässä oli teipattu lappu, että KYSYMME VAAN ETTÄ KENEN NE VÄRIKYNÄT ON ja perässä kaikkien lasten nimet <3 <3 Pikkasen siis asia oli jäänyt vaivaamaan eräitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D kyllä siellä on kihinä käynyt kun ne on miettineet että kenen ne kynät nyt on :) lapset on vain jotain niin hellyyttävää <3 vaikka löytyyhän sieltä sitten se ääripääkin..ärrinmurrin :D

      Poista
  3. Oih, niin sulosen viestin on toinen raapustanu! Muistan miten Itekki piti moisia pääsy kielletty-lappuja kirjotella huoneen oveen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tietysti sitä oman reviirin hakemista :) itsekin muistan vastaavia lappusia väsänneeni!

      Poista
  4. Meidän viisvee ei osaa kirjoittaa mutta hartaasti leikkeli paperista paloja ja sitten teipin kanssa tuhrasi. En kiinnittänyt ensin mitään huomiota, kirjoitin vain kun hän tuli kynän ja paperin kanssa että "äiti kirjoita tähän SEIS" ja kohta "STOP". Jossain siinä kohtaa kun piti kirjoittaa "hus, häivy!" mua alkoi naurattamaan, että mitä sä näillä teet? Siellähän ne ovessa oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin :) meilläkin taidettiin käyttää isoveljen apua hyödyksi kun oma kirjoittaminen on vielä vähän hataraa :D kaikki keinot käyttöön!

      Poista
  5. Meillä lukee poikien lipaston laatikossa: Pääsy kielletty tai tulee turpaan.
    Laatikossa on kaikki tärkeät tavarat: paperilaput, karkkipaperit, superpallo, tikkuja pihalta jne.
    Oon ihan ♡♡♡♡

    maria pienistä jutuista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat salaiset, tärkeät tavarat :) <3

      Tuo turpaan tuleminen on varsin suosittu lause täälläkin päin..
      Oikeasti ihan rumasti sanottu, mutta silti aika hellyyttävä kun seitsemänvuotias uhoaa koko pienen miehisyytensä voimalla <3

      Poista
  6. täältä löytyy kans noita ihania viestejä! Suloiset pojat :) (ja tytöt)

    VastaaPoista