Voiton puolella jo..

Nimittäin oksennustaudista.

Ette arvaakaan miten ihana ylläri oli viime keskiviikko-iltana!
Eskarineiti lähti kaverisynttäreille, ja noin puolen tunnin päästä soi puhelin ja hetken päästä kotiin haettiin itkuinen tyttö, jolle oli tullut maha hirveän kipeäksi ja huono olo (anteeksi kaikki synttäriläiset, onneksi oksennus tuli vasta kotona!).
No siitäpä se sitten alkoi, varsinainen riemusoitto!

Perjantain ja lauantain välisenä yönä oksensi sitten Pikkuneiti.
Hänet olin juuri saman viikon maanantaina käyttänyt lääkärissä pitkittyneen flunssan ja yskän vuoksi, josta poistuimme antibioottikuuri taskussa. Onneksi kuuri oli periaatteessa jo syöty, oksentamisen lomassa sitä tuskin olisi voinut edes antaa.

Sunnuntaina iltapäivällä oltiin lähdössä juuri hakemaan munia naapuripitäjästä (KYLLÄ! Meillä haudotaan taas..) kun Kakkonen ilmoitti, että vatsaan sattuu. No siitä ei mennyt kuin minuutti niin ensimmäinen laatta oli vadissa.
Muu joukko lähti auton kyytiin ja sieltä kun palasivat ja saatiin väki sänkyihin niin aloitti Pikkuveli.
Siitä taisi mennä noin tunteroinen niin Esikoinen vaappui kamarista naama valkoisena (onneksi vadin kanssa) ja tärskäytti ekat räippeet myös.

Eiköhän itsellänikin alkanut vain mäkertää ja kivistää ja lurpsuttaa ja kurluttaa mahassa, ja kahden maissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä istuin pöntöllä vati kädessä ja tein todellakin kuolemaa!
Maanantai menikin sitten niin, että minä ja pojat maattiin lastenhuoneen lattialla patjoilla ja osa sängyillä, kaikki paikat vuorattuna pyyhkeillä ja Jaffat lasissa poreillen. Hilpeet kemut, etten sanois.
Iskä sen kun porskuttaa edelleen taudittomana.. ihme että säästyi! Jos nyt säästyi.. vielähän tuo voi vaikka tulla.

Mä räknäsin, ettei mulla oo ollut mahatautia kun joskus opiskeluaikana. Eli tsiljoona vuotta sitten.
Vaikka lapsilla on melkein kerran kaksi vuodessa tauti ollut, olen aina säästynyt.
Viime kesänäkin, vaikka mieheni sen silloin sairasti.
En muistanutkaan kuinka kamalaa se on.
Maha niin kipeä, huono olo, sekunnin murto-osassa täytyy ehtiä vessaan kun ei tiedä kumpi pää pettää jne. Ihan kamalista kamalin tauti.

Entäs tää olo nyt?
Reippaana yritin aamulla tarttua imurin varteen kun kämppä oli kuin sen kuuluisan räjähtäneen pommin jäljiltä, oikeasti kun lopetin niin valuin tuskan hikeä ja jalat krampissa tärisin.
Heti kun olisin maratonin heittänyt.

Vieläkin ruokavalio on pääasiassa nestemäinen, vähän jo nälättää mutta kun ei oikein mitään saata syödä. Energiatasotkin sen mukaiset. Ei jaksa mitään, kiukuttaakin vähän koko ajan.

Mutta.. kyllä se tästä! Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

(Kuvia ei oo tässä saanut paljoa nappailtua kun on vaakatasossa menty monta päivää, mutta yhtäkaikki nuo ananas-tyynyt on niin kesäiset ja ihanat <3)