Äitiyden huippuhetkiä

Tiedättekö sen tunteen, kun joskus nollaa ihan satasella?
Niitä äitiyden huippuhetkiä tulee väistämättä elämässä, vaikka kuinka koitat ajatella että haluat vain parasta jälkikasvullesi, ja suojelet heitä henkesi kaupalla kaikelta.
Siinä kyllä läimäistään äiti-ihmistä päin naamaa niin isolla kämmenellä ja lujaa, että itku saattaapi tulla.

Mun huippuhetki oli viime viikon tiistaina.
Eskarilainen tuli koulusta, itkua tuhertaen.

Eskarilaisilla oli viime viikolla uintia.
Maanantaina neiti ilmoitti, että huomenna saa ottaa sitten rahaa mukaan ja ostaa jotain herkkua uinnin jälkeen.
Sivuutin kommentin, ja sanoin vain että joo sitten viimeisellä kerralla saa sitä rahaa.
Katsokaas, kun meillä on nämä kolme vanhinta reilu vuoden välein syntyneet, joten eskari-juttuja on nyt kolmatta vuotta peräkkäin ja tottakai äitinsä tässä tietää nämä systeemit, ja kerran pojillakin on ollut eskari-keväänä uintia koko viikko, niin tietysti tällä nykyiselläkin on. Mitä tuota suotta lappuja ja wilmoja tarkistamaan, niin selvä asia.

Olisi kuitenkin kannattanut..

Itkun syy oli siis se, että uintikertoja oli vain kaksi, ja toisella, eli viimeisellä, olisi saanut sitten sen kaksieurosen ottaa mukaan.
Mutta niin, meidän neidillä ei ollut..
Ihan vain sen takia, ettei kaikkitietävä äiti tarkistanut lappua, vaan toimi oman olettamuksensa mukaan.

Ai että olin niin ylpeä itsestäni.
Mua otti kuulkaa niin paljon päähän, että hetken vain kyyhötin sängyn päällä ja oikeasti vuodatin muutamat krokon-kyyneleet. Harmitti niin paljon lapsen puolesta, kun tiesin että toiset on saaneet sen rahansa käyttää, mutta mun lapsi on siellä todennäköisesti itkua pidätellyt koska hänellä ei rahaa ollut.
Oikeasti mua säälitti niin paljon, ja harmitti, ja tympäisi ja ärsytti, että pitkään aikaan en semmoista tunne-skaalaa ole kokenutkaan. Sitten imetyshormonien.

Opettajalle sitten viestiä pistin perään ja sain synninpäästön, että ihmisiähän tässä ollaan ja kaikille sattuu erehdyksiä.
Oli vain tosi vaikea antaa anteeksi itselle sitä, että omaa huolimattomuuttaan lapsi joutui kokemaan pettymyksen, vaikkei ns. tämän kummemmasta asiasta ollutkaan kyse.
Eikä sillä, että pettymyksiä pitää tulla ja niitä oppia käsittelemään, mutta otin tämän jotenkin kuitenkin niin omaksi syyksi, että ei tuntunut ihan reilulta pettymykseltä.

Joskus on kuulkaa hyötyä niistä karkkikätköistä!
Lapset ovat niin rakkaita ja pyyteettömiä kaikessa lapsellisuudessaan.
Neidin kyyneleet loppuivat siihen, kun kaivoin kaapista suklaan jonka hän sai syödä kotona. Ja vaikka en tiedä olisiko tarvinnut, halusin kuitenkin mokani hyvittää.
Asia keskusteltiin loppuun ja anteeksi-sana oli taas paikallaan ja äidinkin paha mieli haihtui kun lapsi halasi ja vakuutti, että ei se äiti haittaa, saat anteeksi.

Mitä me tästä opimme?
Jatkossa tarkistan taatusti ne lappuset ja lippuset, vaikka vielä toiseen kertaan.
Olettamus ja Fakta kun eivät useinkaan kulje käsi kädessä.