maanantai 15. elokuuta 2016

Siistiä sen olla pitää




Meillä on kahdessa edellisessä kodissa (eli viimeiset 8 vuotta) ollut keskuspölynimuri.
Ja voin kertoa, että nyt jälleen tajuan ja muistan, miksi tuon kodinkoneen nimi on pölynimuri.
Läpinäkyvä säiliö jossa pöly, roskat ja hiukset pyörivät semmoista kyytiä että heikottaa.

Tosiaan siinä vaiheessa kun alettiin miettiä uuden kodin kodinkoneita, mieleen tuli semmoinenkin pikkujuttu kuin imuri. Aikasta oleellinen juttu jokaisessa kodissa, etenkin lapsiperheessä.
Olin ihan yhtenä kysymysmerkkinä (tai huutomerkkinä!!) kun piti ruveta miettimään, että milläs sitä jatkossa huiskitaan. Arvata saattaa, että netin ihmeellisissä syövereissä kaikki imurit saivat yhtälailla risuja ja ruusuja, se mikä toisen mielestä on huippu, on toisen mielestä ihan paska.

Siellä nettiä selatessani sitten päädyin erinäisten kommenttien perusteella googlettamaan Electroluxin imureita. Suurimman liputuksen taisi muuten saada Dysonit ja erilaiset vesi-imurit. Mutta en itse innostunut niistä niiden "työläyden" vuoksi. Ja öhöm, hinnan vuoksi.
Ei tämä Electroluxikaan mikään ilmainen ollut, mutta ainakin puolet tippui hinnasta pois.

Niin, valittiin siis viime vuoden testivoittaja, Electrolux UltraFlex Green.
Ekologisesti (muistaakseni 85% kierrätysmatskua) valmistettu ja kaiken näköisine tykötarpeineen varustettu tuli postista jo ennen kuin oltiin muutettu.
Hetihän sitä piti testata jo vanhassa kodissa, mutta tuotiin se sitten heti tänne "raksalle" odottamaan uutta elämää.

No miten on, ollaanko me tultu toimeen?
Ihan ookoo, vähän on ollut ikävä pitkäletkuista, ei-mihinkään-jumiinjäävää keskuspöläriä, mutta on tämä ollut oikein toimiva tapaus.
Kun vain muistaa tyhjätä usein tuon säiliön ja putsata suodattimet, muuten imuteho ei ole kyllä testivoittajaa nähnytkään.
Kaiken kaikkiaan siivous on täällä talossa ollut melko mielenkiintoista ja erilaista kuin vanhassa kodissa. Nurkkaa ja kulmaa löytyy, joten erillä lailla työlästä on siivous, mm. portaikot luovat siivoukseen varsinaista extreme-urheilun makua!

En mä nyt edelleenkään siivouksesta tykkää, mutta ainahan se on plussaa jos työvälineet ovat edes kunnossa.. vai hä?




9 kommenttia:

  1. Meillä on kans Electroluxin imuri, vissiin joku aika perusmalli. Ihan hyvä se on ollu, mut pitäs kyllä muistaa pestä/vaihtaa ne suodattimet. Keskuspölynimuri löytyy kyllä kaapista, mut kun se pitää niin kammottavaa meteliä ja imuteho on ihan surkia, ja tuo electroluxi oli tosiaan jo ennestään meillä niin sillä on jatkettu. Onko teillä yläkerrassa toinen imuri vai kuskaatteko portaissa ees taas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastin meidän keskuspölynimuria ☺ se on niin paras!
      Meillä on ainut imuri tuo, sitä kannetaan joka kerrokseen ja portaat on pakko imuroida joka välissä kun ovat ihan kauheat pölynkerääjät 😄

      Poista
  2. Jep, pesin tänään (viimein) ikkunat. Kärcherin ikkunanpesulaite ja Tupperwaren ikkunaliina ovat lyömätön yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tulisiksää meillekki peseen? Pihahommat vaiheessa ja pölinä käy niin ei oo millään jaksanu alkaa puunaamaan ☺ onneksi anoppi lupasi lainata tuota pesuria sitten kun sen pesun aika on 😄

      Poista
    2. Oli kuule niin monen kuukauden yrityksen takana, että ei kannata mua odotella :)

      Poista
  3. Totta puhut. Mä oon kesän imuroinu puolikuntosella vehkeellä ja voin sanoo ett ku uudet osat tulee , siivous on sitten nautinto. Meillä kun on järjestelmä kokonaisuus nimeltä Hyla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jos välineet on huonot niin vähäinenkin mielenkiinto siinä menee ☺ välineurheilua siis!

      Poista
  4. Mies just osti mulle uuden imurin :D nyt on kaks pussitonta electroluxia, yks kummassakin kerroksessa. Melkein kaks vuotta oli huono imuri eikä tehny mieli edes mennä siivoon yläkertaa kun tuntu että roskia saa lykkiä eestaas eikä ne vähene ollenkaan.
    Mieluummin imuroin sen kaks kertaa päivässä kuin tunnen roskat sukanpohjissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonolla imurilla ei kyllä tee yhtään mitään :( menee vain hermo kun ne roskat tosiaan pyörii vaan suulakkeessa ees taas eikä imuri ime!

      Poista