maanantai 19. syyskuuta 2016

Mehtässä





Näin siis meilläpäin. Mennään mehtään.

Me ollaan hirveän huonoja mehtään menijöitä.
Siis sillätavalla, että oikein lähtemällä lähdetään. Entisessä kodissa metsä oli aika lähellä siinä, tai metsäpalanen, jossa lapset kyllä juoksentelivat ja leikkivät päivittäin.
Täällä nykyisessä ei metsää ole ihan lähellä, tuolla joen toisella puolella ja sitten taas vastaavasti tuon ison tien toisella puolella, peltojen takana.
Niinpä meidän muksut ovat odottaneet puolukkaretkeä kuin kuuta nousevaa.

Vähän melkein ärsyttää sanoa tämä, mutta me ollaan jo useampi viikko aiottu lähteä marjoja poimimaan. Mutta ei vain olla löydetty sopivaa rakoa.
Joskus aina tuumaan, että sitten kun tämä elämä tästä rauhoittuu.. mutta ei se tästä taida rauhoittua ihan hetkeen (hahaa).
Lauantai-iltana sitten pakattiin ämpärit ja poimurit ja kumpparit autoon ja ajeltiin metsään.
Olisi ollut sillekin illalle muutakin ohjelmaa, mutta päätimme sitten lopulta pyhittää sen familytimelle, koska oltiin suunniteltu retkeä jo monta viikkoa. Joskus näin itsekästä.

Ai että metsässä on ihanaa!
Niin niin hiljaista, ilta ehti jo alkaa vähän hämärtämään kun lähdettiin niin ei kuulunut hiiskaustakaan. Ei turhaan runoilla, että luontokin käy levolle.
Lapset melskasivat kyllä luonnonkin edestä, hyppivät kiville, kiersivät puiden välissä hippaa ja välillä makasivat selällään mättäillä puiden latvoja tuijotellen.
Ja tottakai poimurit heiluivat koko ajan. Puolukkaa oli paikoin valtavasti.
Pitäisi niin paljon enemmän lähteä luontoon. Ja nimenomaan tuollaiseen umpimetsään.
Mekin käydään pääasiassa makkaranpaistopaikoilla, mikä sekin on hyvä, mutta ihan koskemattomassa metsässä samoilu on jotain todella hienoa <3.

Nyt on puolukkaa pakkasessa talven varalle.
Ämpärillinen odottaa vielä hillosokeria kaupasta, joten illalla onkin ohjelmassa puolukkahillon keittoa. Olen aikaisemmin tehnyt pelkästään survosta, mutta se jotenkin menee jääkaapissa vähän jotenkin huonon näköiseksi. Jospa hillo säilyisi paremmin.
Siitä saakin sitten lapata pinaattilättyjen, verilättyjen (tai mustia pinaattilättyjä kuten meillä sanotaan, sen vuoksi muuten kun kerran erehdyin puhumaan verilätyistä niin yksi rupesi syömälakkoon välittömästi, heeh) ja maksalaatikon kylkeen.

Mennäänkö teillä metsään?
Mun tekisi mieli pian uudelleen.

17 kommenttia:

  1. Tänä vuonna puolukka sato oli kyllä mahottoman runsas! Metsä on kyllä yks ihmismielen leposija<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sen parempaa rauhoittumis-paikkaa olekaan <3

      Harmi kun olen niin arka, etten taitaisi yksin uskaltaa lähteä haaveilemaan sinne :) mutta ymmärrän kyllä niitä ihmisiä jotka yksin sinne metsään menevät.

      Poista
  2. Kokeileppa tehä pakkaseen hilloa olikosenyt melatin tai joku, kuiteski semmonen pieni pussi, missä on säilöntäainetta,johanneksenleipäpuujauhetta ja jotain. Mut survotaan puolukat sokerin ja sen pienen pussin sisällön kans ja pakastetaan. Tuli yllättävän hyvää. Anopin vinkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei oishan mun pitänyt hoksata melatiini!
      Meillä töissä on keitetty mm.mansikkaa siihen. Pysyy tosi tuoreena se survos pakastamisen jälkeenkin.
      No ens kerralla sitten :) kiitos vinkistä!
      Ai niin, saakohan sitä ihan normi marketeista? Enpä oo koskaan sen alkuperää hoksannut kysyä :)

      Poista
  3. Eikä siinä ollu mitään säilöntäainetta, vaan hyytelöimisainetta :D t.hillovinkkailija

    VastaaPoista
  4. Kyllä on suunnitelmissa ollu se metsä retki. Mihin se aika sit hurahtaa ettei sinne muka selviä. Puolukoita on onneks jo pakkasessa,mutt se tunnelma on vielä kokematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Jotenkin ne päivät vain soljuvat ja rytmittyvät kaikesta siitä arjen tohinasta. Metsäänmeno kuitenkin vaatii sen muutaman tunnin, ja joskus tuntuu ettei sitä irtoa mistään :)
      Jospa tekin vielä!

      Poista
  5. Meillä on pakkasessa jo vaikka kuinka mustikkaa ja puolukkaa kun mies ja mummu ovat vuorotellen vieneet lapsia marjametsään. :)

    VastaaPoista
  6. Ihana kuulla että muillakin on hektistä :) "Sitten kun tämä meno tästä rauhoittuu", niin, ehkä eläkkeellä sitten ;) Ei vaan, muistetaan elää tässä ja nyt!:) Eipähän ole tekemisen puutetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sitä pitää vain jättää tuollaiset sitten kun-ajatukset ja elää tätä hetkeä! Muuten voipi elämä mennä siinä tuskitellessa eikä ehi nauttia mistään :D

      Poista
  7. Metsässä on tosiaan ihanaa 💛. Näin syksyllä vaan hirvikärpäset hirvittää niin hirveesti,ettei minua sinne saa.
    Mukava kuulla,että hektistä on,samma här!
    Olenkin miettinyt,olenko jotenkin laiska vai mikä mättää,kun aika vaan loppuu vuorokaudesta kesken. Oliskin tässä sulle postaustoive millainen on sinun normipäivä 😊. Ja mistä revit kaiken energian siihen? Kyselee jokseenkin väsynyt 4 lapsen äiti 😆😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei nähty ainuttakaan!! Hirvikärpästä siis.
      Yleensä niitä on kyllä ollut, sattui varmaan otollinen paikka :)

      Minäpä teen tässä taas meidänpäivä-postauksen joku päivä. Ne on kyllä ihan kivoja! Varmaan sitä jaksaa jokseenkin jo paremmin kun saa yöt nukkua! Meillä siis nuorin 2v7kk ja nukkunut ja pitempään täydet yöt.

      Poista
  8. Meillä onneksi alkaa metsä ihan takapihalta, en mä siellä kauan jaksa kyykkiä mutta helppo pikaseen käydä hakemassa muutamat marjat tai sienet. Isommat käy monesti yksinäänkin siinä toivossa että tehdään sitten yhdessä piirakkaa tai vispipuuroa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihanaa jos on metsä lähellä 😊 itse muistan lapsuuden parhaat leikit metsissä. Me oltiin aina siellä ja kuljettiinkin niin että tämän päivän lapsia (ja varsinkin aikuisia) voisi hirvittää 😄

      Poista
  9. Mehtään meilläki mennään.. Tai siis isi menee poikien kans. Pienin on vielä vähän turhan pieni puolukkamehtään mut kävivät kuitenki. Ja isommalle ostettii oma pikkupoimuri, josta on nii mielissään! Ihanasti kirjotit teiän mehtäreissusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nuorimmainen kohtuullisen hyvin meni jo muiden mukana. Kyllähän siellä välillä itku tuli kun marjamukin kanssa kompastui ☺ meillä myös isommilla omat poimurit, se kummasti inspiroi keräämään!

      Poista