torstai 19. joulukuuta 2019

Ilahtunut Vs. Ärsyyntynyt


Sain idean tähän postaukseen, kun ajelin työasioissa pitkin pitäjää ja mietin, miten paljon ihmiselle tulee päivän aikana tilanteita, missä jokin asia ilahduttaa tai ärsyttää.
Olen herkästi ärsyyntyvää tyyppiä, joten se lista on äkkiä kasattu, mutta ilahdun myös tosi monista pienistäkin asioista tai tulen niistä hyvälle tuulelle.

Siispä päätin tehdä muutamalta päivältä kymmenen kohdan listat, joihin kirjoitan asioita mitkä ilahdutti ja vastaavasti taas ärsytti.


Ilahduin:

- Kun ajelin autolla ja katselin ihmisten pihoilla ja ikkunoissa loistavia jouluvaloja, rakastan jouluvaloja
- Kun hevoset hörisivät nähdessään, että kävelen tallille päin. Se on yksi parhaita ääniä maailmassa.
- Kun samaisella ruokintareissulla ilokseni huomasin mieheni täyttäneen heinäsaavin valmiiksi. Pieni ele joka tekee hyvän mielen.
- Kun posti toi ensimmäiset joulukortit ja mukana oli ihana tonttukortti, jossa allekirjoituksena: postinjakajasi. Ihan best.
- Kun nuorimmainen hyppäsi kaulaan päiväkotipäivän jälkeen ja sanoi ikävöineensä äitiä koko päivän. Okei, hänellä on ikävä jo vaikka kävisin vain vessassa. Mutta silti.
- Kun tuntematon nainen hymyili ystävällisesti pullonpalautus-jonossa. Hymy ei maksa mitään, ja siksi olen itsekin yrittänyt opetella hymyilemään myös tuntemattomillekin. Jos joku katsoo pitkään tai säikähtää, niin siitä vaan.
- Kun sain oikaista hetkeksi pitkän työpäivän päätteeksi sohvalle, kun mies ja lapset lähtivät luistelemaan.
- Tyttöjeni puolesta kun heidän kummit muistivat pienellä joulukirjeellä. On helppo olla iloinen toisen puolesta.
- Kun isäni laittoi watsapp-viestin ja kyseli kuulumisia. Arjen kiireissä tämmöiset viestit on parhautta. Sitä oikeasti pysähtyy miettimään, että niin, mitä mulle oikeasti nyt kuuluu.
- Kun mieheni teki muuten viikkosiivouksen, ettei mun tarvinut kun pestä vessat kun pääsin töistä. Hän tekee tämän tosi usein ja en voi kylliksi kiittää.


Ärsyynnyin:

- Kun vastaani tuli pimeällä auto, joka ei vaihtanut lyhyitä valoja päälle! Ihan ääneen kerroin miten ärsytti.
- Yhtenä aamuna, kun Kutosen pipo ja Nelosen koulukirja oli hukassa. Oikeastaan aamuisin ei ole kauheasti aikaa ehtiä mitään, jos meinaa ehtiä bussiin. En ole aamuihminen, aamuisin mua ärsyttää potenssiin sata.
- Kun puhdistin tuulilasinpyyhkijää jäästä niin se meni rikki. Perus Sallaa, koske jotain se menee rikki, katso jotain niin se menee rikki.
- ihmisestä joka tuli parkkipaikalta ulos samasta liittymästä mistä itse menin sisään, eikä tyyppi vaivautunut kääntämään rattia yhtään että olisi vähän väistynyt. Ihan ääneen taas kerroin ärsytykseni. Olen aamuärsyyntyjän lisäksi näköjään liikenneärsyyntyjäkin.
- Itseeni, kun huomasin kotona etten ostanut roskapusseja kun kävin kaupassa, vaikka se oli listassa.
- Kun sata vuotta sitten tilaamani paketti ei vieläkään tullut. Joululahja tietysti.
- Kun Kakkonen oli penkonut yhden kaapin ihan sekaisin etsiessään pattereita leluunsa.
- Kun unohdin ostaa pojille joulujuhlaan uudet kauluspaidat, ja kun vihdoin edellisenä iltana muistin ja lähdin kauppaan toteamaan vain sen, että joku muukin oli tarvinut poikien kauluspaitaa! Meidän ainoan vaatekaupan kauluspaitahylly näytti määrää 1, ja sekin kokoa 170cm. Meidän kaksi kääpiötä menisi tuohon kokoon molemmat vierekkäin. Oisko pitänyt ostaa ja samalla tehdä selvää säästöä. Toisaalta ne kaksi kestävät niin kauan saman paidan sisällä, kunnes toinen vahingossa tökkää toista kylkeen. RIP se viimeinenkin paita.
- Kun tultiin töistä ja lapset olivat keskenään kotona ja kaikki paikat oli ihan BUM!
- Kun menin jääkaapille limsan tuskassa ja joku oli juonut kaikki Zero Cokiset.


On päiviä milloin tuntuu, että kaikki vain ärsyttää.
Kaikki äänet, hajut, ihmiset ja minä itse.
Ne päivät ovat paljon parempia kun olet sujut maailman ja itsesi kanssa ja pystyt keskittymään kaikkiin mukaviin asioihin.

Ne on niitä kuuluisia ylä- ja alamäkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti