Back to school

Ensimmäinen koulupäivä.

Seitsemänvuotias kantaa reppunsa ekaluokkaan, reunimmaiseen pulpettiin ja vaihtaa täyttä päätä kuulumisia luokkakaverinsa kanssa.
Kuusivuotias roipottaa reppunsa (koska se on yhtä suuri kuin hän itse) käytävän toiselle puolelle eskariluokkaan ja hilpaisee kerhokaverinsa kanssa "perähuoneeseen", josta löytyy koko eskarin mageimmat lelut.

Äiti kuikuilee hetken molempien luokkien ovilla, vaihtaa opettajien kanssa muutaman sanan ja heiluttaa hyvästiksi.
Kotimatkalla aurinko lämmittää selkää ja niellessä tuntuu ihan kuin kurkussa olisi pieni pala, voi olla että aamuista paahtoleipää.
Silmäkulmissa tuntuu jotain kosteaa ja ehkä vähän kirveleekin, voi olla että se on vain tuuli joka ottaa niihin pyöräillessä.

Tunsin oloni niiiin vanhaksi.
Kriisin pukkas jo edellisenä iltana
Kohta me istutaan kaks harmaapäätä tuossa sohvalla ja ootetaan milloin alkaa horsman kasvatus hautausmaalla.
Rauhotutaas nyt.
Ei tässä niin epätoivoon vielä vaivuttu, mutta päätin jälleen (koska se aina välistä unohtuu) nauttia elämästä, sen jokaisesta päivästä ja hetkestä, koska tämä todella on ainutlaatuista lahjaa.

Snif.

(Yläkuva: eskarilaisen ihan mieletön synttärilahja naapurista! Tässä oivallinen lahjavinkki koululaiselle.
Alakuva: pojat ovat todella kiinnostuneita valokuvauksesta ja kamerasta, sieltä löytyy aina mitä mielenkiintoisempia kuvakulmia ja otoksia.)

Vauvan kesäasut

 

Voiko hellehaalareita olla koskaan liikaa?

Vauvan pukeminen helteillä on aika haastavaa. Auringossa ei tietenkään oleskella, mutta varjossakin on hiki. Sisätiloista puhumattakaan.
Tämän helteisen heinäkuun pelastus on todellakin ollut shortsihaalarit. Kätevästi neppareilla varustettuna (haaruksissa siis), joten vaipan vaihtokin käy nätisti.
Tähän on helppo sitten vetää päälle hupparia tai neuletta kun ilta viilenee, ja mikä ettei vetäistä alle vielä sukkikset tai leggarit.

Mun täytyy tunnustaa, että tämä helleasu-juttu karkasi vähän lapasesta.
Samalla viikolla niitä ilmestyi neidin kaappiin kolmet (kahdet siellä oli jo ennestään!). Mutta eipähän sitten tarvinut miettiä mitä pukee, kun kaapista löytyi aina puhtaat.
Mieheni vähän kummasteli tätä äkkinäistä joka-paikassa-helleasuja ilmiötä, mutta toisaalta tuskin kaksilahkeiset noteeraavat edes kahtia punaisia haalareita, kun toisissa on valkoisia palloja ja toisessa valkoisia kukkia. Eli toisinsanoen voit vakuuttaa, että punaisia on todellakin vain yhdet ja kokonaismäärä siis neljä! Jos ymmärrät mitä tarkoitan. (Haluan nähdä elävänä sellaisen miehen, joka ymmärtää naisten shoppailuja).

Jotta vaateasiat pysyisivät balanssissa, on neiti hienostellut sitten erinäisissä mekoissa ja leggareissakin. Ja perus hihattomat bodyt on ihan loistavia kotiasuja.

Tätä mekko+legginssi-settiä on pakko hehkuttaa hiukan.
Satuin jälleen kerran niin oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan tottakai.
Facebookin kirppiksellä koko homma (kuin uudet) 12 euroa.
Ei sitä tarvitse ihmetellä, jos kaupassa iskee Roope Ankka-fiilis. Piheys. Kun tekee tällaisia löytöjä!

Ps. Mitäs arvelette, kumpi kuvauspaikka neidin mieleen! Olohuoneen ihanan pehmeä matto vai takapihan vilpoinen, vähän pistelevä nurtsi? Ai että hän on niin rakas <3

Ai niin, huomenna kaksi mun murua lähtee koulutielle. Arvatkaa kuka nyyhkii taas eniten?
Kouluhommista lisää tulossa myöhemmin. Arki alkaa.

Kirjavinkki!

Kirjojen maailma, se on ihmeellinen.

Puhelin piippasi ja siellä oli mieluinen viesti. Rouva naapurista halusi tarjota hykerryttävän lukukokemuksen ja kiikutti minulle Anna-Leena Härkösen kirjan Takana puhumisen taito.
Oi että miten humoristisen-kutkuttavan-sarkastisia juttuja oli noiden kansien välissä.
Juuri sopivan lyhkäisiä tekstejä, joita ehti soppelisti lukea kahvikupposen tai vauvan hurjan pitkien (15min.) päikkäreiden aikana.
Sitä ollaan parhaillaan sellaisessa elämäntilanteessa, että ei Aku Ankkaa syvällisempään tekstiin kyllä kannata paneutua, koska opus väistämättä jää viiden minuutin välein kesken. Aksassa vielä pysyy kärryillä.
Tässä onkin muuten jokin äärimmäisen ainutlaatuinen hetki menossa kun on oikein kintutkin nostettu seinälle. Meinaan ettei tässä viime aikoina oo juuri takamustakaan ehtinyt millekään tasolle laskea, saatikka sitten vaakatasoon vaipua muuta kuin öisin (ja silloinkin vähän huonolla menestyksellä).

No mutta, kipaiskaapa kirjastoon ja rynnikää H-kirjaimen kohdalle, lainatkaa pinkki ohuehko kirja, palatkaa kotiin ja tikahtukaa toki aamukahviinne niinkuin minäkin tein (melkein).
Saakaa karvaisemmalta puoliskoltanne kohotetut kulmakarvat-katse ja toteamus ei voi olla noin hauska. (Täällä talossa kirjojen maailmaan sukeltelee vain mamma!)

Tämä muuten on. Ihan todella hauska.

Ps. Nyt ollaan niin somessa, että pahaa tekee. Klikkaa siis itsesi Instagramiin ja seurailemaan sallanaarteita, voipi olla että sinne päivittyy kuvia tiheämpään kuin tänne blogiin. Tai sitten ei, en ole vielä päättänyt onko minulla siihen aikaa.

Projekti nro 2

Toisen romu on toisen aarre.
Tämä lause on kuulunut tässä blogissa niin monta kertaa, että oikein säälittää. Mutta niin säälittävää kun se onkin, se on niin totta.

Yhtenä päivänä mieheni äiti, eli tuttavallisemmin mummu, sai inspiraation ja ryhtyi raivaamaan talonsa vinttiä.
Ja sieltähän löytyi vaikka mitä. Pöytää, pulpettia, toistakin pulpettia ja toistakin pöytää ja keinuhevosta ja mitä kaikkea.
Sellainen oli työjärjestely sinä päivänä, että nuotiossa pidettiin tulta yllä ja sinne kannettiin rompetta tulille. Ja jälkikasvu miniöineen ja vävyineen ja lapsineen riensi sitten pelastamaan kaikkia niitä aarteita jotka olivat vähällä muuttua tuhkaksi.
Ei vaiskaan, ilmeisesti paljon myytiin ja kierrätettiin eteenpäinkin, mutta joskushan sitä ihminen tulee siihen pisteeseen, että jotain tavaraa on kertakaikkiaan järjetöntä enää säilöä. Ja mikäs mukavampaa kuin pistää kokko palamaan.

Me pelastettiin lähtevien kasasta pulpetti.
Kovassa käytössä ollut, maalia varistanut ihastuttava yksilö, joka suorastaan huusi kunnostamista.
No visio uudistamisesta syntyi heti ja niin se sai pintaansa mustaa maalia puuosiin ja valkoista maalia metalliosiin.

Ja voin kertoa,
vähänkö siinä kelpaa ekaluokkalaisen nyt läksyjänsä pakertaa!
(Vaikka kaikki ne sanoo, että läksykirjat levitetään kuitenkin keittiön pöydälle, mutta ei sillä niin oo väliä.)

Tähänhän jää ihan koukkuun, mitähän me seuraavaksi tuunataan?

Maksimekko

 

 

 

Hei nyt ei saa nauraa. Tämä on nimittäin elämäni rohkein teko.

Tässä ollaan niin meikäläisen epämukavuusalueella. Asukuvissa. Posetuksissa. Kokovartalokuvissa.

 

Joo joo tiedetään, maksimekot on tarkoitettu sellaisille heinäseipäille (sorry!). Pitkille, hoikille, pitkäsäärisille lipputangoille (sorry!). Ei ollenkaan tämmöisille vaahtosammuttimen kokoisille kääpiöille jonka takapuoli osuu kynnykseen kun sitä ylitetään.

 

Mä oon aina ihaillu niitä kuvastojen malleja kuin ne on niin nättejä niissä mekoissaan. Ja tottakai isolla iiteellä (ts.itsetunnolla) tilasin itselleni myös mekon, maahan asti olevan. Paitsi ettei se edes ole. Mutta vähän sinnepäin.

Jostain syystä ne vaatteet eivät lähellekään aina näytä niin hyviltä niin kuin niiden mallien päällä. Mistähän se johtuu?

 

Mekko on muuten lasten mallistoa, että olisi luullut kääpiölle passaavan, mutta näköjään olen oikein älykääpiö kun mekko ei aiokaan osua maahan.

Toisaalta en todellakaan tässä elämän tilanteessa kaipaa mitään maassa laahaavaa kolmemetristä kankaan palaa perääni roikkumaan (siellä nimittäin roikkuu jo viisi ihmislasta, toki he oisivat voineet kätevästi ottaa kyytiä?), että oikein passeli mitta tämä.

 

Sitten itse kuviin.

 

Miten joku osaa poseerata kameran edessä luonnollisesti?

Itsehän olen joko sen näköisenä kuin

a) olisin saanut kasvohalvauksen tai hyvässä humalassa

b) esittelisin purukalustoani hammasteknikolle tai

c) äitini olisi juuri kuollut.

Okei, ehkä tämä vaatii harjoitusta (ei, älkää luulkokaan että näitä tulee jatkossa enää) ja olosuhteetkaan eivät ehkä suosineet, koska

a) naapurin isännän piti juuri NYT käppäillä lisäämään puita pihasaunansa kiukaaseen (noloa, piti kyykkiä puskan takana!)

b) lapset oli juuri saatu sänkyyn, mutta yksikään ei nukkunut, joten kuvauksien jälkeen porukkaa naarattiin kilometrien (nojoo, pieni lapinlisä) päästä takaisin sänkyihin ja

c) mieheni on ihan väärä henkilö kameran taakse (meidän huumori on yksinkertaisesti liian kreisiä).

 

No mitäs tuumaatte.

Lisää kitukasvuisia asukuvia vai ei?

Ei.

 

 

 



Taitoja

Vauva on tänään tasan 6kk.

Vauvan uusi taito on osoittautunut varsinaiseksi riesaksi. Vatsalleen mennään niin että vilahtaa, mutta alkuasentoon ei päästäkään enää takaisin. Tästä johtuen raivosta kiljuvaa pikkuneitiä saa viiden minuutin välein olla kääntämässä takaisin selälleen.

Isoveli joutui vauvanvahdiksi siksi aikaa kun mamma juoksutti ulos pyykkejä narulle.
Viisas kaveri keksi keinon, jolla takaa keskeytymättömän sarjiksen luennan.
Tyynyjä esteeksi ja vauvalle tarpeeksi mielenkiintoinen lelu syötäväksi.

Missä vaiheessa niistä tulee niin tietoisia lelujen suhteen, ettei enää omat, tylsät vauvalelut kelpaa? Ne heitellään hurjasti huitoen pois käsistä, mutta annapa olla jos viereen sattuu jonkun repun hihna niin ainakin kaksikymmentä minuuttia kuuluu vain pelkkää ähinää ja maiskutusta .

Tällä hetkellä lempparilelujen listaykkösenä keikkuu muuten silikoninen pullasuti!

Ps. Tämän kirjoituksen aikana neiti on sekä peruuttanut, kiepsahtanut mahalta selälleen että tehnyt viisarikäännöksen. Kuinka äkkiä ne oikein kaiken oppii?

Hellepäivän herkku

Nämä trooppiset ilmat ovat tehneet tehtävänsä. Lapset ovat oikeastaan kaikki syömälakossa.
Minä en tykkää tästä ja mulla ei oo nälkä ja mä en halua, on kuulunut viime viikkoina ihan erityisen monta kertaa.
Välipalatkin on kuitattu vain pillimehulla tai jätskillä tai viinirypäleillä, jopa poppareilla.

Yhtenä päivänä tein piiitkästä aikaa smoothieta.
Ja yllätys yllätys, se upposikin kaikille.

Siinä ne ryystää koko sarja likaisine varpaineen ja hikisine päineen niin että mamman sydän ihan heltyi kameran takana.
Ai mitäkö juomaan laitettiin? Vähän kaikkea.
Pehmeää rahkaa, rasvatonta vaniljajogurttia, rasvatonta maitoa loraus ja mansikkaa tottakai. Kaikkea sulassa sovussa, silleen sopivasti.

Äitikin kuvattiin lempi shorteissaan (niissä saksituissa!) ja topissa, joka lähti kirpparilta mukaan kolmella eurolla, ja joka taatusti on jo hintansa haukkunut. Rihkamia unohtamatta.

Ryystöhetkellä vauva nukkui juuri yhtiä niistä kymmenistä vartin pätkistä, joita hän viime aikoina on harrastanut.
Syitä niihin torkkuihin on ainakin kolme:
1. Ensimmäinen puhjennut hammas
2. Jo toinen korvatulehdus ja antibioottikuuri
3. Hikinen huone, hikinen sänky tai hikiset vaunut ja hikinen ulkoilma -> hikiset unet.

Tekemistä

 

Olipa eräs ilta, jolloin äiti ja pikkuväki oli keskenänsä kotosalla.

Meillä on lapsilla tyylinä sellainen, että kun joku tai jotkut pääsevät ja lähtevät johonkin kodin ulkopuolelle, niin heti pitäisi olla kotiinjäävillä jotain extrakivaa tekemistä. Äh.
Eli perus keksikääpä joku kiva leikki vaikka legoilla-setti ei todellakaan kelpaa.

Niinpä siis edellä mainittuna iltana nämä kaksi kääpiötä (niinku kaikella rakkaudella<3) halusivat muovailla. Tai siis muomailla, tottakai!
No muomailuvaha on melkein ykkösenä äidin inhokkilistalla ja koitinkin keksiä kaiken maailman vaihtoehtoja kehiin.
Kotista? E.
Prinsessaa? Ei.
Barbeja? Eeeei-i.
Piparimuoteilla? No okei sitte.
No hetken he leikkivätkin piparimuoteilla, mutta noin kahden ja puolen minuutin kuluttua muovailua alettiin kärttämään uudestaan. Ja sitten neiti alkoi ehdotella lastenhuoneessa suoritettavia vesivärisessioita (No ei TOD!) niin eipä siinä auttanut kuin heltyä muovailulle ja niin purkki kaivettiin ylimmäisen kaapin perimmäisestä nurkasta (mitenkä se sinne oli joutunut? En tiedä.) ja naperot alkoivat hommiin. Muomailemaan.

Meidän muovailuvaha on Leikkien-lelukutsuilta hankittua vähän erilaista töhnää.
Tuollaista aika hajoavaa ja höttöistä ja gluteenitonta!! (syökö tätä joku? paljon mahd.) joten siivoaminen käy kätevästi lattialta suoraan rikkaimuriin (jeee, se vähenee koko ajan!).

No siinä ne sitten muomailivat hiki päässä ja äiti sai selailla lehteään kokonaisen vartin, kunnes kyllästyminen alkoi nostaa päätään (siinä vähän muomailtiin kaverin päätäkin ja vahaa alkoi olla enempi lattialla kuin pöydällä) ja vauvakin heräsi sopivasti.

Kun muovailun mielihalut oli tyydytetty, loppu ilta kuluikin sopuistasti leikkiessä niillä tylsääkin tylsemmillä legoilla.

Mikäs on teidän muksujen extrakivaa tekemistä?

Ps. Sisäinen kamppailuni päättyi nyt siihen, että jatkossa blogissani tulee näkymään myös kokonaisia kasvoja. Miksi tein tämän valinnan? No siksi, että itsekin tykkään enemmän seurailla niitä blogeja joissa näkyy jotain muutakin kuin takaraivo, joten miksi itse peitän ne oman blogini lukijoilta.
Onko huono vai hyvä, siihen en ota sen kummemin kantaa ja niitä takaraivojakin saatte toki edelleen vielä nähdä.

Ai niin, kuten varmaan huomasittekin Aarteeni on nyt facebookissakin. Klikatkaahan kuvasta itsenne faceen ja käykää nappaamassa sitä peukkunappia.
Saatte kätevästi uusimmat päivitykset suoraan omalle facebook-etusivulle! Kiitos.

Projekti nro 1

Olen löytänyt sisäisen tuunaajani.
(Ei vaan todellisuus on se, että minä kannan romua kotiin ja ukkoparka joutuu hommiin.)

Kävin kirppiksellä. Löysin romuisen korituolin viidellätoista eurolla. Ostin.
Ajattelin, että jos ei siitä mitään tule, heitän kaatopaikalle.
Odotukseni ylittyivät totaalisesti ja olen nyt maailman onnellisin pyörivän korituolin omistaja.

Tuoli olisi vaatinut kaksi tai ehkä kolmekin kerrosta maalia pintaansa ja nuo kaikki pinnat olisivat olleet melkoisen työläitä sutia, joten minä pistin vastaan yhteistuumin vietiin penkki setäni firmaan maalattavaksi. Ai miten kätevästi se kävikään ja nyt kelpaa katsella siistiä lopputulosta (eikä niitä kaikkia viittämiljoonaa pensselin karvaa noissa rakosissa.)

Pehmuste haettiin torireissulla kaupungista ja nyt siinä kelpaa paistattaa päivää (ken ehtii).

Ai pahus, nyt jyrisee kyllä niin että täytyy sulkea kone.
Tänään vielä luvassa seuraavaa:

Heppahommia heppahommia.
Kisat tallilla, joissa ei kylläkään meikäläistä areenalla nähdä, nämä kuvat ovat viimeviikon tunnilta.
Niin ja tämä viikko menee muutenkin hevostellessa, huomenna vakiotunti ja viikonloppuna saankin vastuulleni kokonaiset kolme kauramoottoria. Hihhei.

Ai niin se ukkonen, moimoi!

Happy Birthday

1. Yhtään en asetellut enkä säätänyt mitään tähän kuvaan.

 

 



2. Vauvan ihan ensimmäinen rantsu. Tuskin mikään mieleenpainuva lapsuusmuisto, hän kun vain syö lelujansa tyytyväisenä vaikka oltaisiin kuussa.

 

 



3. Ihanaa rihkamaa. Näitä ei voi kaupassa ohittaa.

 

 



4. Pakollinen varvaskuva. Varpaat ovat muuten ehkä ällöttävimmät jutut ihmiskehossa heti navan jälkeen. Mitä ihanaa on hiekkaisissa varpaissa? Ei ne edes sovi maisemaankaan. Delete.

 

 



5. Äkäpussien kuningatar. Mihin minä vielä sinun kanssasi joudunkaan?

 

 





6. <3

 

 



7. Kohta koululainen. Esikoinen. Ihan tosi iso jo.

 

 



8. Ärsyttävän flunssan vuoksi (hyvä tekosyy) mamma istui takamuksellaan viltillä vauvaa ja Nessua halaten. En muuten muista koska viimeksi olisin ollut näin tukossa. Hätshii!!

 

 



9. Kotiin jääneen lätsän voi hyvin korvata topilla.

 

 





10. Joku ei nuku ens yönä. Auts!!

 

 



11. Äitiii, voitko ottaa kuvan kun mä kelluttelen!!

 

 





 

 

12. Metkaa syödä kun et maista mitään. Periaatteessa tiedät mille mikäkin maistuu, mutta mikään ei maistu. Eli tänään syötiin siis todellakin vain syömisen ilosta.

 

 

Hyvää syntymäpäivää, minä!

Näin sitä vanhetaan.