tiistai 29. heinäkuuta 2014

Tekemistä

 

Olipa eräs ilta, jolloin äiti ja pikkuväki oli keskenänsä kotosalla.

Meillä on lapsilla tyylinä sellainen, että kun joku tai jotkut pääsevät ja lähtevät johonkin kodin ulkopuolelle, niin heti pitäisi olla kotiinjäävillä jotain extrakivaa tekemistä. Äh.
Eli perus keksikääpä joku kiva leikki vaikka legoilla-setti ei todellakaan kelpaa.

Niinpä siis edellä mainittuna iltana nämä kaksi kääpiötä (niinku kaikella rakkaudella<3) halusivat muovailla. Tai siis muomailla, tottakai!
No muomailuvaha on melkein ykkösenä äidin inhokkilistalla ja koitinkin keksiä kaiken maailman vaihtoehtoja kehiin.
Kotista? E.
Prinsessaa? Ei.
Barbeja? Eeeei-i.
Piparimuoteilla? No okei sitte.
No hetken he leikkivätkin piparimuoteilla, mutta noin kahden ja puolen minuutin kuluttua muovailua alettiin kärttämään uudestaan. Ja sitten neiti alkoi ehdotella lastenhuoneessa suoritettavia vesivärisessioita (No ei TOD!) niin eipä siinä auttanut kuin heltyä muovailulle ja niin purkki kaivettiin ylimmäisen kaapin perimmäisestä nurkasta (mitenkä se sinne oli joutunut? En tiedä.) ja naperot alkoivat hommiin. Muomailemaan.


Meidän muovailuvaha on Leikkien-lelukutsuilta hankittua vähän erilaista töhnää.
Tuollaista aika hajoavaa ja höttöistä ja gluteenitonta!! (syökö tätä joku? paljon mahd.) joten siivoaminen käy kätevästi lattialta suoraan rikkaimuriin (jeee, se vähenee koko ajan!).

No siinä ne sitten muomailivat hiki päässä ja äiti sai selailla lehteään kokonaisen vartin, kunnes kyllästyminen alkoi nostaa päätään (siinä vähän muomailtiin kaverin päätäkin ja vahaa alkoi olla enempi lattialla kuin pöydällä) ja vauvakin heräsi sopivasti.



Kun muovailun mielihalut oli tyydytetty, loppu ilta kuluikin sopuistasti leikkiessä niillä tylsääkin tylsemmillä legoilla.

Mikäs on teidän muksujen extrakivaa tekemistä?

Ps. Sisäinen kamppailuni päättyi nyt siihen, että jatkossa blogissani tulee näkymään myös kokonaisia kasvoja. Miksi tein tämän valinnan? No siksi, että itsekin tykkään enemmän seurailla niitä blogeja joissa näkyy jotain muutakin kuin takaraivo, joten miksi itse peitän ne oman blogini lukijoilta.
Onko huono vai hyvä, siihen en ota sen kummemin kantaa ja niitä takaraivojakin saatte toki edelleen vielä nähdä.

Ai niin, kuten varmaan huomasittekin Aarteeni on nyt facebookissakin. Klikatkaahan kuvasta itsenne faceen ja käykää nappaamassa sitä peukkunappia.
Saatte kätevästi uusimmat päivitykset suoraan omalle facebook-etusivulle! Kiitos.

10 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihania kuvia. ♥ Täällä käyty tykkäämässä facebook sivuista. :)

    VastaaPoista
  2. Täälläkin vältellään muovailuvahaa. Meidän lasten extrakiva taitaa olla leipominen ja afrikan tähti. Myös pikkulegot toimii, sillä legot eivät ole vielä pojilla itsellään huoneessa, vaan vaatekomeron ylimmällä hyllyllä, josta ne saa aina pyydettäessä. Itse paljastin naamani toissapäivänä blogissa... Minullakin hyvin usein lapsista puolikkaita kuvia tai sivuprofiileja, itselleni ehkä tärkeintä etten kirjoittele lapsista mitään supernolouksia, kuten kakkajuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä kuvissa ja teksteissä on tosiaan omat riskinsä että joku keksiikin jotain inhottavaa :/ toivotaan ettei kenenkään sellaisia tarvisi kokea!
      Afrikantähti on muuten meidänkin lasten lemppari, sopivan lyhyt ja helppo :)

      Poista
  3. Sulosia lapsukaisia!

    VastaaPoista
  4. meillä ei oo ollu vuosiin tuota muovailu-vahaa,vois olla aikamoista sotkua ku vaahteramäen eemelit(minäkin ) pääsevät vauhtiin :)
    meillä tykätään leipoa porukalla,mutta myös,jos askartelu-välineet levitän pöydälle,niitä liimaajia riittää :) Oma kuvani löytyy blogistani,mutt ootkohan saanu sinne ees kutsua.?Ja facessahan mää tietysti tykkään :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihinkähän mun vastaus katosi :O no vastataan uudestaan :)
      Meidänkin lasten suosikki on leipominen, sitä ei vain näillä helteillä jaksa tehdä, pakkanen kyllä huutaa tyhjänä että ehkä joku sadepäivä ois tarpeen :)
      En oo edelleenkään saanut sun kutsua, pitäiskö koittaa vielä kerran laittaa?

      Poista
  5. "Joskus" ;D niin vaikea keksiä tekemistä mikä miellyttäis kaikkia. Värityskuvien tulostaminen netistä ( saa ite valita) ja värittäminen on yks mistä tykätään, paitsi että joku tykkää valita ne kuvat mutta ei jaksa värittää ;)). Leivontakirjojen kuvien katselussa joskus niillä vierähtää tovi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on aina hankalaa ku on monta muksua, että mikä passais kaikille :) värityskuvat on kyllä kivoja! Ja leivontakirjoja selailee itsekin mielellään, niissä on niin herkkuja kuvia ;)

      Poista