Projekti nro 2

Toisen romu on toisen aarre.
Tämä lause on kuulunut tässä blogissa niin monta kertaa, että oikein säälittää. Mutta niin säälittävää kun se onkin, se on niin totta.

Yhtenä päivänä mieheni äiti, eli tuttavallisemmin mummu, sai inspiraation ja ryhtyi raivaamaan talonsa vinttiä.
Ja sieltähän löytyi vaikka mitä. Pöytää, pulpettia, toistakin pulpettia ja toistakin pöytää ja keinuhevosta ja mitä kaikkea.
Sellainen oli työjärjestely sinä päivänä, että nuotiossa pidettiin tulta yllä ja sinne kannettiin rompetta tulille. Ja jälkikasvu miniöineen ja vävyineen ja lapsineen riensi sitten pelastamaan kaikkia niitä aarteita jotka olivat vähällä muuttua tuhkaksi.
Ei vaiskaan, ilmeisesti paljon myytiin ja kierrätettiin eteenpäinkin, mutta joskushan sitä ihminen tulee siihen pisteeseen, että jotain tavaraa on kertakaikkiaan järjetöntä enää säilöä. Ja mikäs mukavampaa kuin pistää kokko palamaan.

Me pelastettiin lähtevien kasasta pulpetti.
Kovassa käytössä ollut, maalia varistanut ihastuttava yksilö, joka suorastaan huusi kunnostamista.
No visio uudistamisesta syntyi heti ja niin se sai pintaansa mustaa maalia puuosiin ja valkoista maalia metalliosiin.

Ja voin kertoa,
vähänkö siinä kelpaa ekaluokkalaisen nyt läksyjänsä pakertaa!
(Vaikka kaikki ne sanoo, että läksykirjat levitetään kuitenkin keittiön pöydälle, mutta ei sillä niin oo väliä.)

Tähänhän jää ihan koukkuun, mitähän me seuraavaksi tuunataan?