Eräs kevätpäivä kuvina

1. Viime vuonna kevätkylvöt tehtiin niin myöhään, että porkkanat olivat valmiita vasta suunnilleen ensilumen aikaan.
Tänä vuonna oltiin ajoissa ja nyt vihertääkin jo kovasti.
Suosittelen muuten tuollaista kasvimaa-laatikkoa jokaiselle. Jos jonakin keväänä ei maajussin hommat kiinnostakaan, niin ei tarvi repiä ressiä pihan perällä myllätystä kasvimaasta. Laatikko maastoutuu johonkin ladon taakse huomattavasti paremmin.

2. ja 3. Pupu pääsi muuttamaan taas kesäasuntoonsa ja ensimmäiset ruohot ja voikukanlehdetkin on puputettu. Pientä säntäilyä oli ilmassa jäniksen suunnalta, kun ulkoaitaukseen tunki tottakai 16 kappaletta vilkkaita käsiä ja jalkoja.

4. 5. ja 6. Siellä missä on pisarakin vettä, on meidän mukelot. Äitinsä (eikä isänsäkään juuri) välitä vedestä (talviturkki on paksu) lainkaan, mutta lapset ne rakastavat sitä yli kaiken.
Ojassa on noin kaksi senttiä vettä, siis tosi vähän, mutta lasten mielestä juuri sopivasti kahlailuun, vesimittareiden ja nuijapäiden pyydystämiseen ja miksei onkimiseenkin (ongella, joka koostuu kepistä, villalangasta ja ilmapallon resusta!).
Saaliina salsa-purkillinen ötököitä, kahdet märät housut ja yhdet märät lenkkarit.

7. Kameran takana heilui mamma, jonka uudet leopardi-haaremit on niin leijat, että sopivalla tuulella lepattavat naapurin pihalle saakka. Vähänkö mä tykkään. Naapureista en sitten tiedäkään.

Megabileet!

 

 

7 kokonaista vuotta elettyä elämää.

12 juhlavierasta

2 tuntia

12 lahjapussia

900g sipsejä

4 litraa jäätelöä

2 purkkia strösseliä

2 tuubia kinuskia

4,5 litraa limua

225g poppareita ja saman verran vohveleita

7 vihjettä aarteen etsintään

1 itku ja 2 pahaa mieltä

12 sokerihumalaa

 

1 väsynyt juhlija + 1 väsynyt mamma

60 minuuttia terapeuttista salitreeniä juhlien jälkeen

(Tuli muuten tarpeeseen, suosittelen!)

 

Juhlitaanko teillä kavereiden kanssa?

 

 

Järjestelijä.

Mulla on yks pakkomielle.
Tai siis aika montakin, mutta tämä on melkein pakkomielteiden kuningas.
Järjestely.

Voisin väittää, että paikat täällä meillä kotona on keskimääräistä paremmassa järjestyksessä.
Tykkään siisteydestä ja siitä, että tavarat ovat omilla paikoillaan. Tai tykkäisin. Mutta kaikkihan me tiedetään, että omistan viisi ihanaa lasta, joista neljä kappaletta pistää pakkomielteisesti paikkoja epäjärjestykseen, joten se siitä sitten.
Yksi heistä kykenee vasta järjestelemään päässään kaksi kysymystä, onko mulla nälkä vai väsy?

Mutta kuitenkin mulla on sellainen tyyli, että kun kuljen sen 10 000 askelta päivässä (mikä on kai jonkin sortin keskiverto luku) siirtelen jatkuvalla käden liikkeellä purkkeja, laatikoita, mattoja, raheja, tuoleja, kukkia, tauluja ja koristeita oikeille paikoilleen.
Mä oikein nautin siitä, että joku toinen on siivonnut esimerkiksi keittiön, että saan sen jälkeen salaa hipsiä laittamaan kaikki sipulipurkit (tai siis sen yhden ainoan) millilleen oikeaan kohtaan.
(Mieheni on muuten täysin eri mieltä siitä oikeasta kohdasta, että me sitten varmaan hipsimme vuorotellen siellä keittiössä järjestelemässä.)

Harmittaa, kun näillä näkymin näyttäisi siltä, että jälkikasvuni ei ole kiinnostunut järjestelystä pätkääkään. Järjestetäänköhän jossain järjestelemis-kursseja?
Tai mun pitää varmasti osallistua itse järjestysksenvalvoja-kurssille, jotta järjestely on mahdollisimman tehokasta?
Järjestys sen olla pitää.

Pieniä valintoja

Joko te olette kokeilleet ruususuolaa?

Täytyy tunnustaa, että meillä kokataan verisuonet-tukkoon-meiningillä.
Eli tykkään tehdä aika suolaista ruokaa. Tai mielestäni ruoka ei maistu yhtään millekään jos siinä ei ole tarpeeksi suolaa. Välillä se suolan käyttö hirvittää, tunnustan senkin.

Nykyään lehdet ja media ovat täynnä otsikoita terveellisestä elämästä.
Että mikäs se nyt on terveellistä ja mikä ei. Tosin parin kuukauden päästä se joku terveellinen tyrmätäänkin ihan epäterveelliseksi tai toisinpäin, joten koitetaan tässä sitten pysyä niiden terveyskärryjen kyydissä.
Joka tapauksessa jo ilmeisesti jonkin aikaa kauppojen hyllyiltä on löytynyt myös terveellistä suolaa. Tai siis terveellisempää. Tätä vaaleanpunaista suolaa.
Meille se rantautui vasta hiljattain ja olen nyt yhden pussin verran sitä käyttänyt ja uskon että se jää meille käyttöön jatkossakin.
Onhan se vähän kalliimpaa kuin normaali jozo, mutta elämä on.

Plussaa tekee myös suolan hyvä maku.
Ja arvatkaapa, kun olen saanut lapsille menemään ruokaa alas sillä verukkeella, että joko siihen on laitettu (sukupuolesta riippuen) prinsessasuolaa (neiti halkeaa innosta) tai vuorilta kerättyä lohikäärmesuolaa (poikien silmät alkavat loistaa), niin ihan siitä ilosta maksan muutaman sentin enemmän suolapaketista.

Minkäs väristä suolaa teidän kaapista löytyy?

Ps. Ehkä olisi jo aika vaihtaa sitä sokerinkin väriä!? Vaikka luin juuri jutun, jonka mukaan terveellistä sokeria ei valitettavasti ole keksitykään.
Sitä odotellessa syömme sitä mitä on tarjolla, ja sitä muuten vasta syödäänkin.

Ai niin, minäkin, kuten niin moni muukin bloggaja, olen siirtynyt kesäaikaan.
Blogi ei päivity niin tiuhaan tahtiin kuin normaalisti.
Ei vain ehdi istua koneella tämän kaiken aurinkorasvan, pyykin, puistoilujen ja jätskien keskellä.
Ei vain ehdi.

Välillä sisällä!

Meidän perheen arki on ulkoistettu taas lähes kokonaan.
Aamupalaa ei malteta syödä, kun jo kirmataan kalsarit kierossa pihalle. Nyt on niin kesä.

Mutta tämä aiheuttaa myös pieniä ongelmia.
Isommat lapset ovat jo oikein hienosti keskenään ulkona ilman äitiä.
2 ja ½ vuotta on kuitenkin vielä varsin vähän yksin ulkoiluun.
2 ja ½ vuotta on myös erittäin uhmakas ikä, joten ristiriidoilta ei vain voida välttyä.
Poika (ja äidinkin tekisi usein myös mieli) lyö eteisen matolle vatsalleen, takoo lattiaa ja potkii kenkätelinettä hirmuisen huudon saattelemana, kun toiset painavat pihalle ja hän joutuu jäämään sisälle.
Lahjonta on toki mitä oivallisin keino tässä kohtaa, siksipä olenkin koittanut keksiä niihin hetkiin jotain spesiaalia touhua, kun on pakko tulla ja olla sisällä (mm.vauvan syöttö ja kuivitus, ruoan teko ja siivoilu).
Hedelmien järjestely sopii hyvin samalla kun mutsi kokkaa ja temppuradanhan tekaisee tuosta vain.
Ja Kaapo is the best.

Ja taas kun imuri on laulanut, pyykkikone piipannut ja tiskit koneessa, koko poppoo painutaan ulos nauttimaan aimo annos d-vitamiinia.
Onko vähän siistiä joka tapauksessa kun on kesä? No on.

Ruokahaaste

 

Sain jokin aika sitten Terhiltä haasteen kuvailla viikon ajan meidän perheen ruokia ja jakaa ne sitten kuvien ja reseptien kera tänne blogiin.

Reseptejä näihin ei sen kummemin ole, simppeliä perus safkaa kun yleensä teen.

 

Ruoka on puheen aiheena meillä joka päivä, joka tilanteessa.

Yleensä,

Hyi en syö, pahaa ruokaa!

Mitä meillä on ruokana?

Miksi pitää syödä?

 

 

Maanantai

 

 

Jauhelihakeitto.

Ihan huippu arkiruoka, 1 syö 3 nirsoilee.

 

Tiistai

 



Tortillalasagne.

Ihan huippu arkiruoka myöskin.

2 syö 2 nirsoilee.

 

 

Keskiviikko

 



Perunamuusi, kalapuikot ja dippi.

Kaikki syö, paitsi eskarilainen perunaa.

 

 

Torstai

 

Nuudelit, raejuusto ja tuoreet sämpylät.

Lasten ehdoton lemppari, kaikki syö, kaikki ottaa lisää, kaikki kiittää hyvästä ruoasta.

Äiti tuhisee höttöruuan kannattajille.

 

 

Perjantai

 



Riisipuuro.

3 syö ja 1 nirsoilee.

Miks tässä pitää olla näit möykkyjä?

 

 

Lauantai

 



 

Jauheliha-tortillat.

Kaikki syö, kaikki ottaa lisää.

Ruoan jälkeen on karkkipäivä.

 

 

Sunnuntai

 

Sunnuntain ruoka jää kuvaamatta.

Äitienpäivä, ollaan mummulassa jossa ruokana on ihana lihakeitto.

2 kehuu maasta taivaisiin, 1 käy kääntymässä pöydässä eikä malta syödä kun on kivat leikit ja kaverit, 1 syö ainakin liemet ja lihat.

 

Kaiken kaikkiaan aika normaali ruokaviikko.

 



Aarteeni

 

Onko teidän lapsilla aarteita?
Meidän lapsilla on. Kilokaupalla.
Aarteeni käsite tarkoittaa meidän perheen pikkuväen kohdalla seuraavaa:
- hajonnut leikkipyssy
- värikynillä käsitelty talouspaperirullan hylsy
- kaheksankytviis legoa
- "aarrekartta"
- puolet kerhossa tehdyistä askarteluista taiteltuna, rullattuna ja mytättynä
- hajonnut vaahtomuovinen kilpi
- sekalainen seurakunta pinnejä, ponnareita ja pantoja
- laukku (jonka sisältö vaatisi erillisen postauksen)
- isoveljen penaali (jonka oikeasta omistajasta käydään säännöllisesti painia)
- nuken harsoon piilotettu se sellainen pattereilla toimiva, vikisevä, suriseva hamsteri, tiedättehän?

Ja nämä kaikki ovat EHDOTTOMASTI niin tärkeitä, ettei niihin MISSÄÄN TAPAUKSESSA saa kukaan koskea ja äiti on EHDOTTOMASTI maailman urpoin kun edes ehdottaa pöytien siivousta.

Mutta nämä kaikki ärsyttävät äitiä ihan SIKANA. Ja joka reissu lasten huoneeseen ahdistavat kerta kerralta enemmän. Ja joka reissulla EHDOTTOMASTI jotain pientä ja huomaamatonta katoaa pöydiltä. Mutta äiti ei henno kuitenkaan MISSÄÄN TAPAUKSESSA vaatia toista hävittämään kaikkein tärkeimpiä tavaroita lopullisesti.

Toisen romu on toisen aarre, tässäkin asiassa.

Välipalavinkki!

Olipa kerran maanantai ja tyhjyyttään ammottava jääkaappi.
Oli myös äiti, jonka luovutta kysyttiin lasten vaatiessa välipalaa.
Mutta onneksi oli myös vajaa purkki Flora Vanillaa, purkki pehmeää rahkaa ja pakastin pullollaan marjoja.
Näistä syntyi oivallinen välipala, joka vaihteeksi kelpasi kaikille.

Välipalat ovat sellainen juttu, mikä ärsyttää mua välillä tosi paljon.
Tenavat söisivät pelkästään vanukkaita ja keksejä, mutta luojan kiitos päätäntävalta on vielä kuitenkin meikäläisellä!
Porkkanat ja omenat kelpaavat, samoin jogurtti ja mysli, leipä tottakai ja sopat myös vaihtelevasti.
Ois enempi kuin hienoa, kun joka päivä jaksaisi värkätä jotain maukasta ja terveellistä (maistuvaa!), poweria antavaa välkkäriä, mutta hyvin usein mennään kuitenkin siitä mistä aita on matalin.

Mikä on teidän lasten lempi välipalaa?

Vauva 3kk

Viime viikolla tehtiin kolmenkuukauden neuvolareissu.

Tätä ei kestä kuinka aika menee niin nopeaa. (Kulunut fraasi.)
Se oli niin just, kun tyyppi mekkaloi vatsassa ja ei viihtynyt siellä yhtään.
Ja supisteli niin kovasti ja raskauskilot ällöttivät ja verensokerit heittelivät ja tekivät huonon olon.
Tyyppi mekkaloi ja potkii edelleen, tällä kertaa vatsaa ulkoapäin.
Raskauskilot karisevat ja verensokeritkin tajuavat pysyä paikoillaan.

3kk. 5,3kg. 58cm.
Joka käytännössä tarkoittaa, että kaikki loputkin 56cm vaatteet on nostettu vaatekaapin perälle.
Että särkylääkettä saa antaa 2,5ml.
Että kiinteitäkin voi kohta ruveta maistelemaan. (Ei kyllä ole aikomustakaan vielä!)
Että jonkinlainen päivärytmi alkaa muotoutua. (Jaksetaan olla hetki hereilläkin)
Että itkemiset alkavat helpottaa.
Että löydetään omat kädet ja osataan tunkea ne kyynärpäitä myöten suuhun.
Että osataan kikattaa ääneen kun joku innostuu naurattamaan.
Että kuolataan pusero märäksi vartissa.
Että ollaan edelleen maailman ihanin vauva.

Kuvat neuvolareissulta. Isommat menivät riemusta kiljuen naapuriin.

Sallan aarteet toivottaa kaikille oikein ihanaa äitienpäivää <3

Kiirettä ja mielikuvituksen puutetta.

Meidän elämä on aivan äärettömän hektistä tällä hetkellä.
Sunnuntai-iltana tsekataan kalenteria, joka pursuilee joka illalle ohjelmaa ja aikataulutettuja pakollisia (ja ei-niin-pakollisiakin) menoja.
On kokousta, harrastusta, neuvolaa, parturia, hammaslääkäriä ja jos jonkin näköistä tuntia ja varttia.
Oikeastaan ennenkuin ehdit tajutakaan ollaan jo puolessa välissä viikkoa ja kun olet sisäistänyt sen, on jo taas sunnuntai.

Sattuipa sitten tämmöisen vauhtiviikon keskivaiheille vappunaamiaiset.
Pääkoppaan pulpahteli jos minkä näköistä ideaa. Ideoita mäihättiin aina sinne edelliseen iltaan saakka kunnes todettiin että välineitä ja värkkejä asun tekoon ei ole ja kaupatkin ovat tietysti jo kiinni.
Mitäs nyt?
Siinä mielessä lapset ovat niin hellyyttäviä, että ovat varsin usein oikeinkin tyytyväisiä juttuihin mitä me aikuiset pidämme ihan tylsinä.
Pojan mielestä haamuna oleminen oli ehkä tähänastisen elämänsä isoin juttu, eikä paljoa tuntunut puristavan vaikka äitinsä ähersi lakanan kimpussa tasan vartin, ja tadaa! puku oli valmis.

Aamulla kouluun lähti poika, jonka reppu pullisteli huolellisesti taitellusta haamu-puvusta,
jonka silmät loistivat ihanaa intoa ja joka koulusta palatessa kehui puvun olleen muidenkin ihailun kohteena.
Äiti saanko mä säilyttää tätä pukua omassa kaapissa aina, saanhan?

Ja minä kun ajattelin sitä vain vanhana, reikäisenä lakanana johon tehtiin pari uutta reikää lisää.
Seuraaviin naamiaisiin en totta vie aio kuluttaa viikon jokaista iltaa netissä klikkaillen sivukaupalla mitä hienoimpia pukuja, vaan käytän jälleen köyhiä aivosolujani ja luon jonkun mielikuvituksenpuutteesta kärsineen asun.

Hyvää viikonloppua!