Pitkissä kantimissa

 

 

Joskus blogikirjoituksen saattaminen julkaistavaksi asti kestää koko päivän, tai kaksi.
Juuri kun saan kuvat koneelle, kirjauduttua blogiin, mukavan paikan ja asennon ja sormet näppäimille, alkaa tapahtua.

- Ex-vauva ja neitokainen alkavat riidan juuri samasta pikkulegosta, joita muuten löytyy tuosta kasasta ainakin sata, jos viitsii kaivella.
(Roudaan läppärin tykötarpeineen taistelutantereen laitamille, jotta tarpeen vaatiessa voin puuttua peliin, jota muuten tapahtuu noin puolen minuutin välein.)

- Viisivuotias on päättänyt kantaa olkkariin koko lelulaatikoiden runsaan valikoiman, joten nousen tarkistamaan tilanteen ja vannotan kaverin myös kantamaan romunsa takaisin.
(Raivauspyyntöjä (käskyjä) kertyy ainakin 99, sadas kerta vasta tehoaa.)

- Antibioottikuurin myötä kaverin löysäksi venähtänyt vatsa, toimii tunnin aikana kolmesti.
(Siis kolme pertsan pyyhkimistä, kolme käsienpesua ja desinfiointia.)

- Ex-vauvan kuivaksi opettelussa on tapahtunut käänne, jota myös takapakiksi kutsutaan.
(Unohdan muistuttaa vimmatun kirjoittamiseni lomassa, joten märkiä housuja heitetään pyykkikoriin kolmet!)

- Sitten kuuluu vaunuista ähinää, tuhinaa, pärinää ja raivokas itku, joka vaatii ruokaa. NYT HETI!
(Luovutan, ja lähden suorittamaan yhden päivän miljoonasta imetyskerrasta. Postaus unohtuu ja uusi yritys siirtyy suosiolla iltaan, kun jälkikasvu nukkuu.)

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Tämä sanonta pätee tällä hetkellä muutamaan muuhunkin asiaan.
- postin haku
- hiusten harjaus
- keittiön lattian lakaisu syönnin jälkeen
- aamukahvi, joka vaihtaa nimensä kohta iltakahviksi

Mitä tämä kaikki on viikonlopun jälkeen kun mieheni palaa töihin.
Ei ajatella sitä, siihen on kokonaiset kaksi ja puoli päivää vielä.
Siitä eteenpäin riittää, kun pysytään hengissä päivästä toiseen.
Tavoitteet korkealle!