Pelkokerroin huipussaan!

Jokakesäinen ötökkäpelko on taas liekeissä. Se roihuaa niin isolla ja kuumalla liekillä, että en meinaa pystyä olemaan sen asian kanssa.
Yritän kaikkeni etten kilju, huuda, karju ja juokse kuin mielipuoli jos näen ampiaisen tai mehiläisen kilometrin säteellä. En onnistu ikinä, vaan teen edellä mainittua vaikka itse presidentti sattuisi näkemään.

Eräänä inhottavana aamuna joku lapsista jätti häntänsä oven rakoon ja niinpä sieltä pääsi pujahtamaan peukalon pään kokoinen musta, siivekäs ja suriseva ötökkä.
Se lenteli pitkin kämppää ja piti niin kauheaa meteliä, että sydän oli pysähtyä pelkästään siihen ääneen.
Yritin lievittää paniikkiani (ja olla siirtämättä sitä lapsiin) jälleen huonolla menestyksellä ja uskaltaa sen verran lähestyä ikkunassa olevaa pörriäistä todetakseni vain että huh, se on vain ISO kärpänen!
(Niitä en sentään pelkää..kuollakseni ainakaan.)

Palkkasin poikani euron tuntipalkalla kärpäsentappoon ja hän saikin ötökän hätisteltyä kodariin lukitun oven taakse.
Kärpäsfarssi päättyi sitten siihen, että karmean kiljunnan ja hyppelyn ja paniikkikohtauksen jälkeen se iljetys meni siitä ulos mistä tulikin, ulosveisuuna lasten räkänaurut! Ei kärpäselle vaan äidin hypyille.

Seuraavaksi aloinkin odottaa puhelua naapureilta (onko teillä joku hätänä?) tai sosiaalitoimistosta (tehdäänkö lastensuojeluilmoitus?).
Onneksi kumpaakaan ei tapahtunut vaikka meteli ja karjunta oli taatusti kuulemisen arvoista!
Hyi olkoon, kylmät väreet tulevat vieläkin. Voiko niin isoja kärpäsiä edes olla?
Ehkä se oli se kuuluisa härkänen sitten.