torstai 26. kesäkuuta 2014

Jälleen pikaiset moikat!





Tämä bloggaus alkaa olla tyyliin mä äkkiä tässä nyt jotain kirjoitan.
Koittakaa kestää, jääkaudesta huolimatta nyt on kesä. Kesällä aika juoksee ainakin meillä ihan erityisen nopeaa! Taas on jo torstai, vaikka just maanantaina postailin kärpäsistä, ja joka siis tuntuu että sehän oli eilen.

Kamerakin on kerrassaan hautautunut keittiön romunkerääjän (se kori, tiedättehän?) pohjalle ja siksipä kuvatkin ovat Ähtärin reissulta napattuja epämääräisiä otoksia. (Jossa muuten näkyy meikämamman pärstvärkki ihan ihka ekaa kertaa täällä blogissa!)

Täällä ollaan taas matkaan lähdössä. Menolippu tällä kertaa tunnin ajomatkan päähän, sinne mikä on meidän perheessä kohokohta, jota odotetaan koko vuosi.
Äiti millon me lähetään? on kuulunut tänään veikkaan kakskytviis kertaa ainakin. Ja toiset kakskytviis ehtii kuulua ennenkuin menopeli starttaa yhtään minnekkään.

Pientä levottomuutta on ilmassa, mutta ainahan reissuun lähtö on niin mahdottoman jännää.
(Ei nyt kuitenkaan seinille tarvis hyppiä. Rullaverho ylös, rullaverho alas. Kräsh. Ups.Tiedättehän?)

13 kommenttia:

  1. Täällä pientä reissuhaikeutta, radio pauhaa, karkki ja jätskilippuja tulostettu. Ei raaski pikku myttysen kanssa lähteä vielä reissaamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne oikein vastasyntyneiden paikkoja oo..olosuhteet kun ovat mitä ovat! Nauttikaahan radion kautta tunnelmasta :)

      Poista
  2. Ihana rusettilakki pikkuneidillä!
    Ja ihanaa reissua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupan viimeinen lätsä, ja juuri sopivan kokoinen :) ei tarvinnut miettiä otanko vai jätänkö! Kiitos, niin kiva olla taas :)

      Poista
  3. Juurikin ähtäristä kotiuduttu... Seuraavaksi mietinnässä visulahti vaiko puuhamaa? kokemuksia? Tänä kesänä mennään tiukanlinjan budjetilla ja tuo Visulahti olisi suht lähellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ähtäri on kyllä kiva paikka, Puuhamaasta ja Visulahdesta ei ookkaan sit kokemusta, vielä :) loppukesällä ois tarkoitus käydä vielä jossain reissussa..power parkiin ois lasten toivomus!

      Poista
  4. Hyvää reissuviikonloppua! Sää on kyllä kylmä niihin olosuhteisiin :/ jospa se edes pikkasen paranisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) en muista koska ois ollut näin kylmä. Hrr :/

      Poista
  5. Tiedetään ;) Voi,kuinka tuttuja tunnelmia...

    VastaaPoista
  6. ja siellä oli niin mukavaa :) vaikka oishan se ollu vielä mukavempaa ku ois livenä törmätty...tosin mene ja tiiä,vaikk oiski...:P

    VastaaPoista