Eläinpuistossa

Eläinpuistothan ovat kauhean kivoja paikkoja.
Tai aikuisistahan ne saattavat olla vaikkapa vähän tylsähköjä (kohokohta puolessa välissä nautittu kahvikupponen) mutta lapset ne jaksavat olla ihan mahdottoman tohkeissaan.

Yksi hössötti kartan kanssa muiden edellä paikasta aa paikkaan bee, ja olisi taatusti kiertänyt puiston seitsemän kertaa siinä ajassa kun toiset yhdesti.
Yksi olisi ollut päällään ahma-aitauksessa, jos en olisi ehtinyt napata lahkeesta kiinni (noin suunnilleen) ja paikallaan oli pieni saarna siitä, mitkä alueet ovat eläinpuistossa tarkoitettu ihmisille. (Tämä olisi tottakai pitänyt saarnata jo lähtöportilla, mutta kun unohtui.)
Yksi nosti metelin ja kimityksen jo ensi metreillä kun pieni mieli ei osannut oikein päättää jaksetaanko tässä nyt kävellä itse vai istua kärryissä. Ensimmäinen käämi kärähti jo ekassa ylämäessä.
Yksi nukkui lähes koko kierroksen, välillä vain nauttien äidin tarjoamista antimista. (Meitä ei muuten häädetty vessaan imettämään!)

Keli suosi meitä kertakaikkiaan.
Kotitanhuvilla oli kylmä ja vesisade.
Reissussa paistoi aurinko ja tarkeni hyvin kesäkamppeissa.
Lähtöä edeltävänä iltana tihutti vettä joten siellä sitä kähistiin sulassa sovussa muutaman neliön vaunussa. Tunnelmaa oli ja ilmaakin olisi silpunnut veitsellä.
Ja vaunun omistajat olisivat todennäköisesti katselleet kauhusta kangistuneina sitä säätämisen, värkkäämisen, rämppäämisen ja rassaamisen määrää mitä lapset suorittivat joka ikisen toimettoman hetken.
Miten ihanaa onkaan palata kotiin (kaikesta pyykkäämisestä ja purkamisista huolimatta) kun tietää, että jos jotain hajoaa se ainakin on omaa eikä toisen omaa.
Lasten maailma on niin ihmeitä täynnä, päiväksi riittää mielenkiintoa lorottaa vettä hanasta, josta suihkuaa hieman erillä tavalla kuin kotona.

Ps. Olen vakuuttunut siitä, että eläimet saavat jonkun extra herkkupläjäyksen siitä että esittelevät katsojille vain niskaa, selkää ja takapuolta.
Niitä näkyi nimittäin ihan tasan enemmän kuin silmiä, korvia tai turpia.
Tai sitten ne yksinketaisesti ovat kyllästyneet siihen, että niitä tuijotetaan päivästä toiseen.
Ja tästä me sitten maksetaan itsemme kipeiksi. Joka vuosi. Aina uudestaan.
Kivaa!