Te kysyitte, minä vastasin #2

Nyt seuraakin jatko-osa kysymys-vastaus postaukseen.
Ihania kommentteja sain teiltä tuohon edelliseen postaukseen, kiitos vielä niistä jokaisesta.
Varsinkin kommentit koskien erästä kysymystä, lohduttivat paljon <3

Mulla on tässä pieni tilanne päällä.
Voisi sanoa ettei paras mahdollinen hetki blogata, mutta aloitan nyt kuitenkin..
(ts.Pikkuveli osoittaa mieltä kiusaamalla Pikkuneitiä, Iskä lähti asioille ja Esikoinen jankuttaa kännykästään joka on arestissa, ruokaa pitäisi laittaa tulille ja niin edelleen..mutta valehtelisin jos väittäisin että täällä joskus tämän kummempaa hetkeä on kirjoittamiselle, joten näillä mennään!).

 

Kun olit lapsi, haaveilitko omista lapsista, talosta ym. Onko ne toteutuneet?

Olen kasvanut itse seitsemän sisaruksen joukossa toiseksi vanhimpana. (Sittemmin kun muutin pois kotoa sain vielä yhden pikkuveljen, joka on oman esikoiseni ikäinen). Muistan ajatelleeni aina automaattisesti, että haluaisin lapsia. Useampia. Ja myös oman kodin, joka toteutuikin pian sen jälkeen kun menimme naimisiin.

Muistan vielä lapsuudestani sellaisen hauskan jutun, kun ystäväni kanssa vannoimme että jos meillä joskus on lapsia, he saavat aina kaiken mitä haluavat :D karkkia ja jätskiä, leluja ja harrastuksia! Huh mitkä vannomiset, ei se ihan noin ole kyllä sittemmin mennyt ;D

 

Harrastatko liikuntaa vain kuntoilumielessä, vai onko myös hoikkuus sinulle tärkeää?

Valehtelisin jos väittäisin jotain muuta.

Lihoin esikoista odottaessani yli 20kg, ja puistatuksella muistelen niitä aikoja ja katselen niitä kuvia mitä silloin on otettu. Ja myönnän, en tosiaankaan halua koskaan enää näyttää siltä.

Niiltä ajoilta minulle on jäänyt jonkinmoinen kriisi oman painon ja ulkonäön suhteen. Mun on tosissaan täytynyt tehdä sen asian eteen töitä, ettei tarvi saada hermoromahdusta jos paino onkin kilon enempi kuin viime puntarikäynnillä.

 

Käytkö joskus yksin ruokakaupassa kaikkien lasten kanssa?

EN!!!! :D ja itse asiassa kun mietin, sellaista tilannetta ei ainakaan näiden kaikkien viiden kanssa ole koskaan ollut, että pakosta olisi pitänyt mennä! Koko väellä, miehenikin mukana, sen sijaan ollaan kyllä käyty. Mutta hyvin usein käyn yksin, tai mieheni käy yksin, tai jommalla kummalla on sitten joku tai jotkut lapsista mukana. 

 

Oletko ikinä saanut suvustasi/kavereilta kriittisiä tms. kommentteja elämämäntavastanne ja arvoistanne, kuten lasten määrä , maallemuutto tms? Onko sinun helppo ylipäätään olla välittämättä muiden mielipiteistä liikoja?

Kyllähän tuttavapiirissä joskus joku (ei kylläkään lähipiirissä) on kauhistellut meidän lapsilukua (mikä ei kyllä mielestäni kuulu kenellekään) mutta muuten ollaan kyllä saatu elää ja olla ja tehdä valintoja ilman sen kummempia kommentointeja.

Mä oon luonteeltani sellainen, että annan piutpaut kaikille arvosteluille ja mielipiteille, saatan hetken jonkun vaikkapa sanomisia märehtiä itsekseni, mutta jätän ne sitten hyvin pian omaan arvoonsa.

Siitä ei yksinkertaisesti tulisi mitään, jos yrittäisi miellyttää kaikkia. Ja tiedän sen että itse en todellakaan miellytä kaikkia :D mutta se ei mua haittaa. En itsekään pidä kaikista ihmisistä, mutta kaikkia pitää pystyä sietämään. Se on mun motto.

 

Onko sinulla erikseen koti-ja muut vaatteet?

On mulla sellaisia vaatteita joita pidän vain kotona, joita pidän vain töissä ja joita pidän vain lähtiessäni johonkin ihmisten ilmoille. Mutta en oo niin tarkka, saatan joskus piristää arkea vetäisemällä jonkun mekon tai hameen niiden iän ikuisten collegehousujen sijaan.

 

Mitä mieltä olet kirkon arvojen liberalisoitumisesta?

Seuraan tosi vähän mitään politiikkaa ja isoja keskusteluita, mutta tässä kohtaa voin sanoa että minusta olisi parempi että pysyttäisi vanhassa. Kirkon kohdalla nimenomaan.

 

Tykkäätkö enemmän käydä kylässä, vai että joku käy teillä?

Sekä että.

Kyläilyt on jääneet tänä päivänä tosi vähälle! Tuntuu että viikolla ei ehdi kun on niin kovasti ohjelmaa ja viikonloppuisin oon usein töissä, joten kyläilylle jää todella vähän aikaa.

 

Miten miehesi suhtautuu blogisi pitämiseen? Lukeeko hän kirjoituksiasi (ja ennen vai jälkeen julkaisun)?

Oikeastaan hän itse olisi paras henkilö tähän vastaamaan, mutta joo..

Hän ei oikeastaan sen kummemmin kommentoi tätä mun harrastusta, toisinaan murpattaa että taasko sää kirjotat ja toisinaan sitten kehuu että oli taas hyvä kirjoitus.

Silloin tällöin käy lueskelemassa (jälkeen julkaisun).

Ainoa kerta kun olen hänen mielipidettään kysynyt kirjoitanko vai en, julkaisenko vai en, on tämä postaus. Ja yhteisestä päätöksestä julkaisin.



Oletko katunut mitään postausta sen julkaisun jälkeen ja miksi?
Kirjoitan yleensä niin pinnallisista asioista, arkielämästä että en ole kyllä katunut mitään.
En siis paljastele mitään dramaattisia, henkilökohtaisia juttuja juurikaan ja varmaan se keväinen postaus keskenmenosta on ollut koko blogiurani henkilökohtaisin juttu.

Kenen arvelet blogiasi lukevan? (noin niinkuin %-osuus tuttuja/puolituttuja/ meitä ihan tuntemattomia).
Tätä olen usein pähkäillyt, mutta olen tullut siihen tulokseen että en tiedä. Ja ehkä se onkin ihan hyvä! Tuntuu että eikait tätä nyt kukaan edes lue, mutta jos blogin tilastoja tutkii niin semmoinen 600 käyntiä on aika usein yhden päivän aikana. Minusta se on ihan käsittämätöntä.
Että kai täällä käy muitakin kun mun mies ja äiti. :D jos ne ei sit käy puoliks tuota määrää.

Mihin tarpeeseen kirjoitat blogia? Mikä sai sinut aloittamaan sen kirjoittamisen?
Tästä on tullut mulle harrastus. Rakastan tätä. Nautin tästä.
Oon aina, ihan lapsesta asti tykännyt lukea ja kirjoittaa. Mulla oli kirjekavereita monia ja ne perus päiväkirja-jutut oli niin mun juttu.
Koulussa loistin lähinnä äidinkielessä (muut aineet olikin sitten keskitasoa ja vähän alle) ja kirjoittaminen on aina ollut mulle tärkeää.
Aloitin bloggaamisen 2011. Olin siihen mennessä lukenut muutamaa blogia ja ajattelin vain että miksipä en minäkin. Sillä tiellä ollaan, vailla mitään määränpäätä tai suuntaa. Kunhan rustailen, omaksi ja (toivottavasti) teidän iloksi.


Mikä on aihe, josta tulet tuskin koskaan kirjoittamaan postausta/käsittelemään sitä blogissa?
Aika montakin aihetta.

Miten olet kokenut lastesi synnytykset? Onko jääny traumoja vai oletko kokenut ne voimaannuttavina? Oletko saanut kivunvievitystä?
Niistä kirjottaisi vaikka kirjan.
On kiirreellinen sektio, on hätäsektio, on suunniteltu sektio, on päivystysajalla tehty sektio ja toinenkin. Viisi aika mullistavaa kokemusta, traumoja ei sen kummemmin ole jäänyt, mutta ei ne nyt mitään riemullisiakaan toimituksia ole ollut. Paitsi tietty siinä vaiheessa kun vauva on saatu viereen <3

Milloin olet onnellinen?
Nyt. Eilen. Viimeviikolla.
Silloin kun koko perhe on koolla. Silloin kun saan olla yksin.
Onnellisuus ja tyytyväisyys on lopulta aika pienestä kiinni. Ja siitä että haluaa olla onnellinen.
Ja näkee sen onnellisuuden arkipäivän elämässä.

Tällaisen elämän olen saanut itselleni
tällaisen perheen tällaisen kodin
tällaisen sohvan ja tällaiset olohuoneen verhot
tämän verran silmää kauneudelle.

Kenenkään muun elämää en saanut
en toisen työtä en lepoa
en lahjoja en unelmia
- en kipuja en kiusauksia
en vaiettuja vaikeuksia.

Mutta minä sain tällaisen elämän
ja sille sanon nyt lujasti
niin kuin alttarilla:

- että tahdon!

-Elina Salminen-

Onko sinulla ollut helpot raskaudet vai ns. pää pöntössä 24h/vrk?

Jatko osan voisikin kirjoittaa sitten näistä raskauksista.

Ensimmäinen meni 11pv yli ja muilta onkin sitten saanut kulkea jalat ristissä etteivät olisi tielle tippuneet :D Kakkonen syntyi kuukautta aikaisemmin mitä olisi pitänyt, Isoneiti viikkoa aikaisemmin, Pikkuveli kaksi viikkoa etuajassa ja Pikkuneiti kuukauden makaamisen ja parin tippajakson jälkeen kolme viikkoa etuajassa.

Pää ei ole ollut onnekseni yhtään ainutta kertaa pöntössä! Kuvitelkaa, minä joka oksennan joka autokyydistä ja huvipuistolaitteesta kuin myös tavallisesta kiikkumisesta, en oksentanut yhdessäkään raskaudessa yhtään kertaa!!

Esikoisen alkuraskaudessa kävin yhden kerran työpaikan vessassa yökkäämässä tyhjää, mutta se oli niin poloinen yritys ettei sitä kai lasketa ;)

 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Kiitos <3