Pääsiäinen

Tiedän ettei tämän kuuluisi tuntua tältä, mutta hitsit että tunnen syyllisyyttä kun en ehdi useammin päivittää tätä blogia.
Tuntuu että varsinkin jos on viikko että on useampana päivänä töitä, ei muka riitä enää virtaa mihinkään ylimääräiseen. Nytkin on mennyt loppuviikko töissä, joten ne päivät vain luisuvat käsistä ja olen aikonut kirjoitella jo perjantaina, vaan nyt vasta oikeasti ehdin istahtaa. Tänäänkin siis olin duunissa.

Ei mulla nyt mikään kauhea väkipakolla-juttu ole tämä blogi, mutta tiedän itsekin monen blogin seuraajana miten tylsää on jos postausväli venyy ja venyy.
Siispä yritän skarpata jälleen!

Meidän pääsiäinen on siis sujunut töissä, virpomassa, kyläillessä ja kokkoa poltellessa.
Mehän tosiaan täällä Keski-Pohjanmaalla (ainakin) ollaan tämmöisiä erilaisia nuoria, eli Palmusunnuntain sijaan virvotaan vasta Lankalauantaina. Tiedä sitten mistä moinen perinne tulee.
Myöskään meillä ei polteta kokkoa juhannuksena vaan nimenomaan näin pääsiäisenä.

Ajatelkaa, ensimmäistä kertaa ikinä meillä oli ihan oma kokko, ihan omalla pellolla.
Oikeasti niin maajussi-meininkiä, mutta ette usko kuinka siistiltä toisaalta tuntui kun siinä kokon ympärillä seistiin ja se tunne tuli että hei, nää on meidän ihan omia tiluksia!!
Varsinaisia maanomistajia, ja onhan meillä omistuksessa myös kaksi palstaa metsää, että heinänkorsi vain suuhun ja paalin kylkeen päikkäreille. Ahhaah, niin nauran.
Mutta niin, jatkossa on sitten kumpparit enempi käytössä kuin korkkarit. Todellakin.

Ulkona on kyllä niin mainio lenkkikeli, että taidan vaihtaa farkut trikoisiin ja käydä suklaansulattelu-lenkillä. Toistan niin itseäni, mutta alkoipa vaihteeksi ahdistaa ja yököttää mokoma mässääminen niin että uhkasin jättää sokerit pois siihen asti kun muutetaan uuteen kotiin.
Ja sitä kun ei vielä tiedetä tarkkaan, niin ihan hyvä lyödä lakko päälle ajaksi jonka pituudesta ei ole vielä varmuutta.
Oikeasti se tunne kun vatsamakkaraa ei varsinaisesti voi pienentyneeksi sanoa, takapuolessa tuntuu maan vetovoima ja huono-olo velloo kaikesta siitä herkuttelusta, niin vitsit sitä voisi olla syömättä enää koskaan yhtään mitään.
Ärsyttää vaan, kun nämä mun lakot on aina hetken perästä kaatuneet johonkin tunnepitoiseen romahdukseen. En oo sitten parin vuoden aikana ollut herkkulakossa kuin muutamia viikkoja, ja sitä nyt ei vielä kovin hienoksi saavutukseksi voi kehuskella.
Sitä paitsi mulle passaa paremmin se, että kaikki pois, kuin se, että vähän voi joskus.
Se vähän joskus valuu aina pikkuhiljaa siihen että, paljon ja koko ajan. Jee!

Nyt mulla on kyllä semmoinen ärsytys päällä että!
Toivottavasti sitä kestää vähän pidempään kuin huomiseen.