torstai 3. maaliskuuta 2016

Parasta ruokaa




Meidän perheen lemppariruoka on tällä hetkellä pinaattilätyt.
Ja nimenomaan ne itse tehdyt.
Teen yleensä 1,5l (joskus jopa kahdesta) ja siltikin tuntuu että niistä viimeisistä lätyistä käydään kilpailu, kuka ne saa syödä.
Sitä on ilo katsella kun ruoka kelpaa, toisin kuin sitä, että parsakaaleja lykitään lautasen reunalta toiselle, tai lautaselta toiselle kuin parhaassakin ringette-pelissä.

En oo tehnyt itse pinaattilättyjä kuin vasta muutamia vuosia.
Aikaisemmin syötiin siis vain tehotuotettuja, jotka tehokkaasti kyllä kelpasivat nekin.
Ja toisinaan nappaan niitä eineshyllyltä edelleen, koska ovathan ne pikaruokaa pikaisimmillaan!
Itse kun alat paistelemaan niin saat varata aikaa ennen kuin on valmista.

Ohjeen pinaattilättyihin olen ottanut pinaattipussin kyljestä.
Sillä onnistuu aina, pinaatin määrää olen vaihdellut sen mukaan montako pussia sitä on pakkasessa sattunut olemaan. Mitä enempi, ehdottomasti sen parempi.

Puolukkasurvos pöytään ja ruoka on valmis!
Muistini mukaan koulussa pinaattilättyjä tarjottiin jauhelihakastikkeen kanssa?
Sekään ei ollut hullumpi yhdistelmä.

Minkä kanssa teillä tarjotaan pinaattiletut?

Ps. Tiedättekö miten päättyi lettujen paisto tällä kertaa? Alimmassa kuvassakin penkillä laatikon reunassa roikkuva pikkuneiti veti laatikkoa tottakai liian pitkälle ja kippasi tuolilta alas.
Auts miten riskialttiita ovatkaan kaksivuotiaat. Kyllä kopisee ja kolahtelee..

19 kommenttia:

  1. Ihan parasta! Itseasiassa ostin just pinaattia pakkaseen, täytyykin ottaa asiaksi paistella! Meilläkin syödään puolukkasurvoksen kanssa, ei se muuta tarvi <3 Ja voi pientä! Oi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä niin monipuolinen ruoka siinä mielessä, että niitä voi paistaa aamupalaksi, välipalaksi, ruuaksi tai iltapalaksi :)
      Käy kaikkiin!

      Poista
  2. Hei näitähän minä teenkin ruuaksi meille tänään! Meillä kaikki tykkää pinaattiletuista, niin lapset kuin aikuisetkin, mutta liian harvoin tulee tehtyä ite. Äkkiä kokkailemaan siis, että ehtii syyä vielä ennen illan luentoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mä katoin että olitte tehny :)
      Itekin monesti inspiroituu kun selailee blogeja tai instagramia :)

      Poista
  3. Ensimmäisen ja viimeisen kerran ikinä oon syöny pinaattilettuja just jauhelihakastikkeen kans. Reisjärven opistossa opiskellessani :) Kaikki kyseli, et eikö oikeesti oo mitään muuta :) Luultiin, et perunoille oli käyny jotain. Mut joo, ei niihin tarvi kastikkeita. Hillo riittää.

    VastaaPoista
  4. Mä en oo varmaan koskaan tehnyt itse ja harvoin otan enää kaupan hyllyltäkään mukaan. Meillä kun oikeastaan vaan esikoinen syö niitä. :) Mutta jos niitä on ostettu, niin olen tehnyt valkokastikkeen siihen kylkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkokastike sopiikin hyvin, myös verilättyjen kanssa :)

      Poista
  5. Meillä kans tykätään pinaattilätyistä. Pottumuusi ja puolukkasurvos sopii hyvin niiden kans ja tulee täyttävä annos.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tuleekin heti paljon ruokaisampi kun on perunaa :)

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Kiireessä kaupan pinaattilätyt on melkein aina se mukaan tarttuva pikaruoka. Jos itse teen, teen pinaattipannarin! A) nopeampi ku ei tartte paistaa pannulla lätty kerrallaan, B) terveellisempi kun ei tartte lotrata rasvan kanssa, 2 rkl oliiviöljyä riittää pannariin! Useimmiten pannari tehdään myös gluteenittomana: 6dl maitoa, 2 dl glut tummia jauhoja, 1dl kaurahiutaleita, 1pss pakastepinaattia, 2 munaa, 1/2dl sokeria, 2 rkl oliiviöljyä, 1tl suolaa. Uunipellille ja 15-20 min keskitasolla 200'C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä yllättävän hyvä eines :)

      Enpä oo kuullutkaan pinaattipannarista, mutta toimii varmasti!

      Poista
  8. Hei! Kiitos ohjeesta, täytyypä testata pinaattilätyt :) Monesti pitänyt kommentoida sun kirjoituksia, ne on niin elämänmakuisia ja saa hyvälle tuulelle, kiitos! Jaksat myös kommentoida lukijoiden viesteihin etkä vaan laita uusia kirjoituksia edellisiä viestejä kommentoimatta, kuten moni bloggaaja nykyään tekee. :/ Ihana blogi, tätä on ilo seurata ❤ Mukavaa viikonloppua teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kommentteihin vastaaminen on ihmetyttänyt itseäkin joissakin blogeissa!
      Se ei ole kauhean kivaa vuorovaikutusta, ja uskon että kommentoijat vähenee huomattavasti jos vastaaminen jää.

      Itse pyrin vastaamaan jokaiseen edes jotain :)
      Jokainen kommentti on tärkeä!

      Poista
  9. Meillä pinaattilätyt menee välipalana mansukkahillon kanssa. Tykkään itekki! Lounaalla perunat, puolukat ja valkokastike on hyvä kaveri.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkokastiketta vois kyllä tehä joskus, en muista oonko tehny koskaan :O
      Lapsena sitä oli meillä aina joskus!

      Poista
  10. Meillä sekä koulussa että kotona pinikset on syöty pottumuusin kera. Puolukkasurvostakin on tainnut olla tarjolla, mutta siitä en ole itse juuri oppinut välittämään. Valkokastikkeesta tuli mieleen sellainen lapsuuden herkkuruoka kuin kananmunakastike ja perunat. Ai että, nam! Keitettyä kananmunaa äiti pilkkoi paloiksi ja lisäsi valmiiseen kastikkeeseen. Eipä ole tullut aikuisena tehtyä, ei ole hoksannu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tosiaan oo hoksannu, oli sitä joskus meilläkin :)

      Poista