sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Äitiyden huippuhetkiä


Tiedättekö sen tunteen, kun joskus nollaa ihan satasella?
Niitä äitiyden huippuhetkiä tulee väistämättä elämässä, vaikka kuinka koitat ajatella että haluat vain parasta jälkikasvullesi, ja suojelet heitä henkesi kaupalla kaikelta.
Siinä kyllä läimäistään äiti-ihmistä päin naamaa niin isolla kämmenellä ja lujaa, että itku saattaapi tulla.

Mun huippuhetki oli viime viikon tiistaina.
Eskarilainen tuli koulusta, itkua tuhertaen.

Eskarilaisilla oli viime viikolla uintia.
Maanantaina neiti ilmoitti, että huomenna saa ottaa sitten rahaa mukaan ja ostaa jotain herkkua uinnin jälkeen.
Sivuutin kommentin, ja sanoin vain että joo sitten viimeisellä kerralla saa sitä rahaa.
Katsokaas, kun meillä on nämä kolme vanhinta reilu vuoden välein syntyneet, joten eskari-juttuja on nyt kolmatta vuotta peräkkäin ja tottakai äitinsä tässä tietää nämä systeemit, ja kerran pojillakin on ollut eskari-keväänä uintia koko viikko, niin tietysti tällä nykyiselläkin on. Mitä tuota suotta lappuja ja wilmoja tarkistamaan, niin selvä asia.

Olisi kuitenkin kannattanut..

Itkun syy oli siis se, että uintikertoja oli vain kaksi, ja toisella, eli viimeisellä, olisi saanut sitten sen kaksieurosen ottaa mukaan.
Mutta niin, meidän neidillä ei ollut..
Ihan vain sen takia, ettei kaikkitietävä äiti tarkistanut lappua, vaan toimi oman olettamuksensa mukaan.

Ai että olin niin ylpeä itsestäni.
Mua otti kuulkaa niin paljon päähän, että hetken vain kyyhötin sängyn päällä ja oikeasti vuodatin muutamat krokon-kyyneleet. Harmitti niin paljon lapsen puolesta, kun tiesin että toiset on saaneet sen rahansa käyttää, mutta mun lapsi on siellä todennäköisesti itkua pidätellyt koska hänellä ei rahaa ollut.
Oikeasti mua säälitti niin paljon, ja harmitti, ja tympäisi ja ärsytti, että pitkään aikaan en semmoista tunne-skaalaa ole kokenutkaan. Sitten imetyshormonien.

Opettajalle sitten viestiä pistin perään ja sain synninpäästön, että ihmisiähän tässä ollaan ja kaikille sattuu erehdyksiä.
Oli vain tosi vaikea antaa anteeksi itselle sitä, että omaa huolimattomuuttaan lapsi joutui kokemaan pettymyksen, vaikkei ns. tämän kummemmasta asiasta ollutkaan kyse.
Eikä sillä, että pettymyksiä pitää tulla ja niitä oppia käsittelemään, mutta otin tämän jotenkin kuitenkin niin omaksi syyksi, että ei tuntunut ihan reilulta pettymykseltä.

Joskus on kuulkaa hyötyä niistä karkkikätköistä!
Lapset ovat niin rakkaita ja pyyteettömiä kaikessa lapsellisuudessaan.
Neidin kyyneleet loppuivat siihen, kun kaivoin kaapista suklaan jonka hän sai syödä kotona. Ja vaikka en tiedä olisiko tarvinnut, halusin kuitenkin mokani hyvittää.
Asia keskusteltiin loppuun ja anteeksi-sana oli taas paikallaan ja äidinkin paha mieli haihtui kun lapsi halasi ja vakuutti, että ei se äiti haittaa, saat anteeksi.

Mitä me tästä opimme?
Jatkossa tarkistan taatusti ne lappuset ja lippuset, vaikka vielä toiseen kertaan.
Olettamus ja Fakta kun eivät useinkaan kulje käsi kädessä.




10 kommenttia:

  1. Voi Salla! Mä tunnistan sekä tuon hirveän kurkkua kuristavan tunteen, että tuon kämmäilyn. Been there done that. Mutta jos jotain hyvääkin siitä on poikinut, niin sellainen seikka että meidän poika sai kerran jakaa kaverinsa herkut tällaisen kömmähdyksen hetkellä (kaverin itsensä tarjoamana!! mikä sankari!!) ja siitä seurasi sitten se, että kerran luokan eväsretkellä kun joltain puuttui eväät, niin oma poika (ehkä oman kohtalonsa muistaen) jakoi heti omansa tuon lapsen kanssa. Näin se hyvä lähtee kiertään <3 Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset osaavat kyllä olla myötämielisiä ja varmasti jakavat omastaan jos näkevät että kaverilla on paha mieli :) <3

      Niin ehkä tämmöisistä opimme kaikki jotain :)

      Poista
  2. Täältä imetyshormonien katkuista tuli ihan itku, kun tätä luin. Jotenkin niin samaistuin tuohon tunteeseen, kun on itse aiheuttanut lapselleen tarpeettoman pettymyksen tai jotenkin kokenut olevansa sellainen vanhempi, joka ei ole oma ihanne. Mutta tosiaan, kaikki olemme inhimillisiä ja erehtyväisiä ja kun anteeksi on pyydetty ja opiksi koitettu ottaa, on aika antaa myös itselleen anteeksi. Mulla se on ehkä vaikeinta ja usein jään soimaamaan itseäni siitä, etten käyttäytynyt niinkuin ihanteeni olisi. Selvennetään nyt sen verran, etten tosiaan mitenkään laiminlyö lapsiani, vaan tarkoitan tässä esim. äänen korottamista, josta en tykkää ollenkaan, mutta johon itsekin ajoittain sorrun. Onneksi lapset on ihania ja antaa anteeksi. Kismet sulatti sunkin tyttären sydämen oitis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä munkin on vaikea antaa itselleni anteeksi jos tiedän että nyt tämä syy oli kyllä niin mun :/
      Ja tosiaan tuntee olonsa niin epäonnistuneeksi kun toimii niin miten ei todellakaan haluaisi toimia..

      Kismet sulattaa kenen sydämen tahansa :) <3

      Poista
  3. Niin tuttu tunne :O Meillä käynyt niin, että olen terveysintoisena lapselle kouluun antanut liian vähän karkkia vrt muihin :O No silloin päivittelen muita vanhempia mutta olen harmissaan lapseni puolesta. Tai jos lapsi erehtyy/ymmärtänyt jonkun koulussa sanotun asian väärin niin miten pahamieli siitä tulee myös äidille. Esim. että se säbämatsi onkin vasta viikonpäästä tai ei ollutkaan hiihtoa, silloin kun luuli. Ei isoja asioita, mutta silti ku näät että lasta harmittaa/nolottaa niin liian usein menee äidillä tunteisiin. Elämä opettaa ja kasvattaa. Ollaa kerran pojan kanssa molemmat unohdettu naapuri "Petteri" synttärit - iha niin noloa kuin voi olla!!! No asia hyvitettii jälkeenpäin kunnon lahjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin lapset ihan kypsyneitä sokerittomaan elämään :D mutta pakko vähän karsia kun muuten sitä tulee joka paikasta ihan järkyttäviä määriä :/

      Onhan nämä semmoisia inhimillisiä unohduksia, mutta varmasti jokainen vanhempi tuntee syyllisyyttä siitä että epäonnistui..
      Ja tuo on muuten myös tosi, että lapsen paha mieli ja epäonni koskee äidinkin sydäntä yhtä lailla <3

      Poista
  4. Unohduksia ja väärinymmärryksiä sattuu ihan kaikille. Olen itse ope ja voin todeta, että aina on joku, jonka kotona ei ole muistettu retkipäivää, suksia, poikkeusaikataulua jne. mitä näitä nyt onkaan. Muistettavaa ja tarkistettavaa on nykyään tosi paljon, eikä vain millään voi muista ja hoksata kaikkea. Yksi tärkeimmistä asioista mitä kerron 1.luokkalaisten vanhempainillassa on se, että tulkaa hakemaan lapsi luokasta, kun on menoa hammaslääkäriin tai muualle. Koska vaikka menosta on kerrottu ja se lukee kalenterissakin, niin en vain kertakaikkiaan muista. Se on se ohikiitävä hetki siinä laastaroimisen ja välituntiriidan selvittämisen välissä, kun jonkun lapsen meno unohtuu. Joten voit lohduttautua sillä, että opet ne vasta unohteleekin! Eskarilaisellasi taisi muuten olla uintikamppeet mukana, joten se oli jo hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uimakamppeet oli kyllä mukana :D sehän se taisi ollakin se pääasia kuitenkin :)

      Poista