keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kenkäongelmia




Jos mekko-ongelma on nyt ratkaistu (pienempi mekko saapui eilen ja oli perfect) niin seuraava ongelma onkin kengät.

Ihan vaatimattomasti kerrottuna, niissä on ihan hillitön korko!
Kokonaiset kymmenen senttiä (mikä mun mittapuulla on sama kuin puujalat) ja niillä pitäisi nyt sitten hengissä selvitä yksi kokonainen päivä.
Valinnan varaa ei hirveästi 34-35 koon jalalle ole, joten nämä saavat nyt kelvata. Ja sitä paitsi pitkän mekon kanssa ei voi mitään ballerinoja tämmöinen persjalkainen pistää, jos ei välttämättä halua olla häiden toinen neitonen jolla on metrinen laahus.

Olen nyt tässä koittanut viime päivät karaista itseäni.
Ensimmäisenä päivänä en pystynyt pitämään niitä jalassa kuin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen luulin että sairastuin oksennustautiin, mutta se onneksi helpotti kun otin kengät pois.
Ensimmäisen viikon jälkeen, kun olin pitänyt niitä joka päivä hetken aikaa (mm.imuroidessa, en suosittele jos et välttämättä halua kipsin ja pyörätuolin kanssa juhlia!) ei tuntunut enää niin pahalta.
Mutta silti pyörittelen mielessäni jatkuvasti ajatusta, miksei juhlamekon kanssa voisi vetäistä tennareita?

Ihan oikeasti tää homma vaatii lihaksia, tasapainoa, kestävyyttä..luulin tähän päivään asti että minulta niitä löytyy. Olen kaiken kokemani perusteella mitä ilmeisimmin ihan väärässä.

Nostan todellakin hattua niille, jotka käyttävät mokomia tappovehkeitä päivät pitkät pysyen pystyssä JA luulin todellakin, että jonkun muun kun MINUN pitää stressata Suomen pisimpiin kirkonkäytäviin kuuluvan reitin kävelystä!
Olisiko sittenkin helpompi istua pyörätuolissa niin että joku lykää?

12 kommenttia:

  1. Hervotonta hihitystä täällä päässä..:) Otan osaa. Ite en oo mikään korkkari-ihminen, joten ei oo mitään kikkakolmosia tarjota. Kysäse jostain lähimmästä mallitoimistosta (lisää hihitystä) antasko ne kävelykoulutusta korkkareilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en todellaan oo korkkari-ihminen :D tennarit on niin parhaat!
      Huoliikohan ne mua edes mallitoimistoon sisälle kun oon raukka niin alamittainen :D

      Poista
  2. Että näille sun kirjotuksille saa hekotella 😂 tsemppiä kuitenkin juhlapäivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah, eiköhän siitä (K)hengissä selvitä :D

      Poista
  3. Pysyisköhän nuissa semmoset geeliläpyskät jotka tulee päkiän alle.. pehmentää vähän ja niillä saa muuten "pienennettyä" kenkää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on avokkaissa semmoiset, kun nekin on ehkä himppasen isot! Mutta en tiiä miten ne toimii noin sandaaleissa, näkyyköhän?

      Poista
  4. Huikeet korot! Ite oon hetkessä ihan tuskanen jo parin sentin koroillakin, heti vaan pois jalasta johonkin pöydän alle...mukavia juhlakenkiä ei varmaan oo olemassakaan. kai sitä kaikkeen tottuu, mutta ainakaan sellaiseen työhön en kyllä alkaisi mikä korkkareita vaatii käyttämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tosiaankin tähän astisen elämäni ensimmäiset näin korkeat..ja varmaan viimeisetkin :D

      Poista
  5. Vau, laitat kyllä asukuvaa sit! Niin ihana tuo mekko! Tsemppiä :'D :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon vähä huono näissä asukuvissa, joku pyysi laittaa mun takistakin kuvaa päällä mutta vielä ei oo saanu aikaseks :D
      Jospa kuitenkin laittaisin :)

      Poista
  6. Hihii, oot ihana.♥ Aika korot, voisi itsellä olla jalat solmussa noiden korkojen kanssa. Olen sen 172cm pitkä ja mies samaa luokkaa, niin ei pahemmin oo tullut korkoja pidettyä. :D

    VastaaPoista