lauantai 28. tammikuuta 2017

Kontallaan





Nyt pureudutaan aiheeseen, jota kauhulla odotan joka ikinen talvi.

Se aihe on varsin ajankohtainen just nyt.
Pihat ja tiet ovat kuin luistinrata ja hokkarit pitäisi olla oven suussa odottamassa, menit sitten postilaatikolle tai yrität päästä autoon.
Ajankohta jolloin hiekoitushiekka on sun ostoslistalla heti liukuesteiden ja konttauskypärän jälkeen.

Eilen töissä vedin lipat. Tai pannut. Tai voltit. Ihan millä sitä maailman nolointa ja karmeinta tilannetta voi nyt kutsua.
Kävi ne perinteiset, lähdin kiertämään autoa kuskin paikalle ja just siinä käännöksessä peräkontin luota kuskin puolelle oikea kenkäni päätti pettää ja hetken huiskien turhaan käsillä tukea jostain rysähdin polvilleni ja siitä kyljelleen.
Se sattui, se sattui niin hirveästi, että jälleen jos harrastaisin kiroilua niin olisin taatusti räiskäyttänyt ilmoille kaikki maailman kirosanat. Mutta jälleen tyydyin vain rumiin sanoihin, paskaan ja vitsiin ja niin edelleen.
Itse asiassa mulla meni ainakin minuutti ennen kuin edes kykenin hengittämään, saatikka sanomaan mitään. Ja ennen kuin sanoin mitään, rymysin tottakai ylös ja tarkistin ettei vain käynyt mitenkään!
Sehän on klassikko, että vaikka se pää olisi lähtenyt irti niin huudetaan että, ei sattunu yhtään!

Kömmin oksennusta ja kyyneliä pidätellen autoon ja sitten vasta aloin nuolemaan haavojani. Siis kuvainnollisesti toki vain. Tunnustelin jalat ja kyljen ja kyynärpään ja olkapään. Kaikki ehjänä. Huh.
Edes housunpolvi ei revennyt, koska se oli jo ennestään reikäinen, mikä onni!
Ainoat vammat (henkisten lisäksi) olivat polven makeat naarmut, ei muuta.

Onni onnettomuudessa, ei muuten mikään turha sanonta.

(Kuvat ovat vain tämän aamun valo loistosta koska itse tilanteesta kuvaa ei onneksi ole, ei sillä että vaikka joku olisikin kuvan ehtinyt ilmalennostani nappaamaan, niin en tasan olisi sitä tänne ladannut. Että sillä lailla.)

15 kommenttia:

  1. Kaatuminen on aina yllättävää, vaikka olisi kuinka liukasta, koska siinä ei ehdi kissaa sanoa, kun on jo maassa. Onneksi selvisit kohtuullisilla vammoilla.

    Teillä on todella kaunis koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei siinä kyllä ehi tajuta mitään kun on jo maassa :/ onneksi ei tosiaan käynyt juuri kuinkaan!

      Kiitos, tykkään kyllä ite niin paljon tästä meidän kodista <3

      Poista
  2. Oi mikä ihana valo teillä!

    Nuo liukkaat kelit on kyllä niin ärsyttäviä, varsinkin nyt keppien kans. Onneks mulla on piikit niissä, mut ne on rasittava laittaa paikalleen. Lisäks pitäs olla piikit kengissä. Pitäs vissii alkaa harkita niitä Sievin Jalkineen kenkiä, joissa saa nastat pois ja käyttöön kantapäästä. Ois kätsyt kyllä! Tsemppiä haavojen paranteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kyllä ihan huikean valoisaa kun aurinko paistaa <3 ihanaa kun tulee kevät ja kesä..sieltä pikkuhiljaa :)

      Ei muuten varmaan oo hääviä mennä keppien kanssa, koita nyt pysytellä pystyssä.

      Poista
  3. 😂😂 Niin huipusti taas kerrottu! 😂 Auts!🤐

    VastaaPoista
  4. Muistatko mikä valkoisen sävy on seinissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä muista yhtään :) voin selvittää ja kysyä mieheltäni!

      Poista
    2. Kysyppä mieheltäsi,niin valoisa koti teillä.

      Poista
    3. Tikkurilan Remontti-Ässä, ihan ilman mitään sävytyksiä puhdas valkoinen :)

      Poista
  5. Nastakengät on niin paras keksintö, vaikka niilläkään ei nyt ihan joka paikkaan kehtaa mennä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on varmasti vaikkei mitenkään esteettiset ookaan :D

      Poista
  6. Taas sain nauraa sun huipulle kirjotustyylille😂 vaikka auts niitä lippoja ja niin noloa muka jos joku näkee vaikka kaikille voi niin käydä😁

    Asiasta toiseen, mistä noin ihana verho mikä tuolla teidän makkarissa on😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jokainen meistä varmasti joskus kontallaan käy :D mutta silti..yber noloa!

      Tuo verho on Marimekon Bottna-kangasta.

      Poista