sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Päättäjäisviikonloppu





Tähän viikonloppuun on mahtunut niin paljon.

Viime hetken vaate- ja kenkähankintoja. Kengätkin ostettiin kahteen kertaan, kun ei muistunut mieleen että yhdet kengät olivat tulossa jossain postin mukana.
Mulle käy aina näin, että säädän vaatteiden kanssa viime tipassa, onneksi tähänkin päättäjäisjuhlaan löytyi kaikille kuteet, ettei nyt aivan nakuna tarvinut esiintyä.

Töitä on tehty monena päivänä kellon ympäri ja vähän ylikin. Koska ylppärit ja valmistujaiset.
Meillä on taas ollut niin monta hauskaa hetkeä kakkujen parissa, että iloitsen työilmapiiristä työpaikalla tosi paljon. Monta hyvää tyyppiä joiden seurassa pitkä päiväkin hurahtaa nopeasti.

Kevätjuhla kirkkoon sännättiin tottakai vähän kiireellä, koska yhden tukka piti vielä asetella ja toisen kengät etsiä, ja kolmas ei halunnut lakkia ja neljäs takkia.
Aamukahvin ehti kyllä hörppiä hyvin muutaman minuutin matkalla kirkkoon, vaikka vähän läikkyikin sukkiksille, niin ei haittaa. Tällä kertaa ne kuitenkin pysyivät ehjinä koko ohjelman läpi, ne sukkahousut.
Pikkuneiti härväsi ja sääti kuten yleensäkin, niin että puolet ohjelmasta meni ohi. Mutta muutama kyynel ja pala kurkussa ehti käväistä niitä kaikkia pieniä ihmisiä katsellessa.
Kuinka liikkiksiä he ovatkaan <3

On ehditty ostaa facen kirppikseltä Kakkoselle sänky. Ja pettyä pahemman kerran kun kotiin päästiin, koska sänky haisi niin homeelle, että meidän tupaan sitä ei kannettu.
Siispä huomenna kärryn kanssa oikeasti kauppaan ja uusi sänky sieltä sitten, vaikka rahallisesti takkiin tulikin. Muistakaapa hyvät kirppisostelijat, varsinkin noutaessa, oikeasti haistella niitä tavaroita ja vaatteita. Me ei ajateltu asiaa, ja kotona vasta huomattiin.
Harmitti, vaikkei kallis tuote ollutkaan.
Automatka oli muutenkin ihan katastrof. Joskus vain ei kukaan usko selvää suomen kieltä, seuraavalla kerralla turvaudun viroon tai saksaan, josko ymmärtäisivät paremmin.
Istuimien puute myös oli niin ei-toimiva-yhtälö, että pikimmiten pitää saada ne takaisin autoon.

Illan kähmeessä ratsastelimme koko porukalla.
Itse ensin ja sitten pikkuväkikin pääsi Ninnin selkään. Ja Pikkuneiti tahtoo aina "mennä lavia", ja sitten mentiin kikatuksen saattelemana.
Saatiin taas kivasti Ninniin liikettä, vaikka välillä jumiteltiinkin, mutta toiveissa on, että hyvä siitä vielä tulee <3 Ninni on niin symppis-luonne, että voisin viikon tässä kehua häntä maasta taivaisiin.

Mukava oli päättää vähän sekavakin viikko koko perheen yhteiseen touhuun.
Sitä tarvittiin just tähän hetkeen.

7 kommenttia:

  1. Täällä yks joka kulkee kirpparilla nokka kiinni tuotteissa. Jos haiskahtaa vähänkään, niin sinne jää :). Tosi tympee kyllä tuo sänky homma :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä minäkin kirppiksillä haistelen aina, mutta nämä netin kautta tilatut onkin aina vähän hankalia. Ei oo yks eikä kaks vaatettakin jotka on postin kautta tullut niin hirvee haju kun paketin avaa :/

      Tuo sänky-asia kyllä harmitti, näin jälkeen päin kun ajattelee niin olisi pitänyt arvata. Sänky oli mm. nostettu ulos odottamaan että haetaan :O eivätkö ehkä halunneet että mennään tupaan asti? Tiedä sitten.
      Mutta nyt on pojalla uusi sänky joka ei haise :)

      Poista
  2. Mitä teetkään työksesi? Tuli vain mieleen tuosta, kun kerroit että yo-juhlat vaikuttivat työn määrään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa-aikaisena pienessä kotileipomossa :)

      Poista
    2. Ok. Olin jostain syystä kuvitellut sinun työskentelevän hoitoalalla. :)

      Poista
  3. Mua varmaan pidetään ihan hulluna kun kirpparilla kuljen nokka kiinni niissä vaatteissa ja nuuskin koko ajan.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on ihan suositeltavaa ja mullakin tapana :D yleensä pahalle haisevan osaston sivuutan suosiolla oli siinä tarjolla mitä hyvänsä :/

      Poista