Eläimellistä menoa

Onpahan sujahtanut taas viikko vauhdikkaasti.
Oikeastaan vähän tarkoituksella olen pitänyt hiljaisena tämän blogin, vaihteeksi taas olen tuuminut tässä, että jättäisikö koko touhun.
Mutta tiedättekö kuinka hankalaa on, kun samaan aikaan rakastat tehdä jotain asiaa ja samaan aikaan koet siitä jotenkin paineita että "pitäisi". En tiedä.
Ja taas kun aikaa kuluu hetki, löydän itseni täältä bloggerista notkumasta, että mitäpä kirjoittaisi.
Niin, ehkä se kultainen keskitie olisi se, että kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu, eikä revi ressiä vaikka menisi viikko tai kaksikin teksiten välillä? Sitäkin mietin, vaikka alun alkujaan itselleni näitä kirjoittelin, enkä todellakaan vieläkään käsitä miten moni tätä höpinää täällä lukee, että tuutteko te enää tänne jos postaustahti vähenee? Mulle nimittäin käy usein niin, että lopetan hyvinkin pian jonkun blogin seuraamisen jos postaustahti hipoo kerran kuukautta.
No, nyt ainakin vielä olen tässä. Ja kirjoitan.

Meille saapui helatorstaina uusi poni. 142 säkäkorkea connemaratamma Ninni.
(Mun) Maailman suloisin, kiltein ja kaunein poni. Mun oma poni. Kahden kuukauden koeajalle, jonka aikana saamme päättää jääkö vai lähteekö.
Toivoisin niin niin paljon, että kaikki alkaisi sujua hyvin, ja Ninni jäisi. Se selviää sitten tämän kesän aikana.
Ninni on 6-vuotias, tumman ruunivoikko väriltään ja just ku mulle tehty.
Pari päivää tamma tutusteli Veeraan ja Ikarokseen, ja lauantai-iltana (vaikka töitä oli takana 12h ja vettäkin tihkutti) sitten nousin selkään ensimmäisen kerran. Ja se tunne! Omalla just valmistuneella ratsastuskentällä "omalla" hevosella. Ihan huikeaa.
Tänään menin sitten toisen kerran ja huikea tunne kyllä sen kuin jatkui.
Ninni on mieluummin vähän laiska kuin super-pirteä, eteenpäin pyrkimys on semmoista ookoo menoa, aika lailla asiassa saa selässä olla, mutta liike on hyvä kun vauhtiin pääsee.
Sitä tässä nyt mietitään sitten, että miten lähtee meidän yhteistyö sujumaan nimenomaan ratsastuksessa, että onko Ninni sitten se mun poni vai ei.

Laumassa on mennyt arvojärjestys ihan uusiksi.
Veera, joka on tähän asti meidän laumoissa ollut niin ehdoton pomo, on antanut pomon paikan Ninnille. Yhden kavionheilahduksen jälkeen. Väistää monen metrin päästä ja kääntää päänsä pois.
Nuoriherra Ikaros sen sijaan ei meinaa housuissaan pysyä, tämä on yhtä aikaa huvittavaa ja sairaan ärsyttävää. Tunkee turpaansa, tiedätte kyllä minne, eikä tajua kuin kymmenennestä kiljaisusta, että pysy kaukana. Haastaa kyllä vähän väliä, mutta Ninni on sitkeä myös.
Ja osittain haastaa myös tilanteita kun pitäisi saada yksin hevoset laitumelta pois. Mutta alkuhuumaa se taitaa olla, uskon että laumassa järjestys alkaa pikkuhiljaa muotoutua ja toimia.
Ikaros on muutenkin todella utelias, pikkupoika, joten uuden hevosen tulo oikein sytytti sen todenteolla. On muuten yksi hienoimmista jutuista seurata hevosten laumakäyttäytymistä, niiden touhuja voisi seurata päivät pitkät.
Nyt saatiin ponit tuonne vuokrapellolle "uudelle" laitumelle, jossa saavatkin nyt toistaiseksi olla. Talven aikana käytetty laidun tai tarha pääsee traktorin käsittelyyn samoin kun toinen palsta tässä talon vieressä, niihin sitten aituita myös kunhan ruoho kasvaa.

Kissat ovat kokeneet myös jonkin näköisen arvojärjestyskriisin.
Joko se on tämä kevät (vaikka leikattuja ovatkin molemmat) tai sitten se, että toinen kissoista oli neljä-viisi päivää karussa, mutta ne tappelee vähän väliä. Puoliksi tosissaan, puoliksi leikillään toisiaan härkkien.
Oltiin tosiaan jo melkein varmoja, että Terttu ei enää takaisin tule, vaan niin se helatorstain iltana oli ilmestynyt talliin illalla kun mieheni oli iltatallissa.
Liekkö Kerttu sitten niin vihaisena toiselle kun sillä tavalla kehtasi karata, mutta siitä lähtien ne on olleet vähän väliä toistensa takaa-ajettavina ja kimpussa. Tosi tosi tiivis kaksikko ne oli meille tullessa, että olikohan tämä nyt sitten erkaantumisen paikka, kun toinen oli niin monta päivää pois.

Voi että näistä elukoista voisi jutella vaikka kuinka pitkään.
Päivien puheenaihe on ollut hyvin vahvasti eläimet, niin kun meillä nyt yleensäkin.
Hauskaa on huomata kuinka tärkeitä eläimet ovat lapsillekin.
Eilen satoi tosi paljon vettä joten otettiin ponit tavallista aikaisemmin sisälle. Pojat eivät sitä sisälle ottoa niin noteeranneet, ja menivät hetken päästä pyörähtämään ulkona. Ei mennyt kuin minuutti kun molemmat juoksivat sisälle huutaen vähän hädissään että, ponit ei oo pellolla!

Kaikki tekevät mielellään eläimiin liittyviä kotitöitä, ruokkimista, vesien laittoa, harjausta ym. ja ratsastavat mielellään toki aina kun vain itse viitsit lähteä taluttamaan.
Tämä on koko perheen yhteinen juttu <3

Hyvää toukokuun viimeistä viikkoa, loppuviikolla painetaan taas pitkää päivää töissä. Ja kotona.