maanantai 2. joulukuuta 2019

Solmussa


Luin kerran lehdestä jutun, jossa ihmiset kysyivät erilaisia kysymyksiä.
Oli esimerkiksi, miksi ihmisellä tulee räkää tai pystyvätkö kalat nukkumaan.
Joku toinen yhtä tuskainen ihminen kuin minä, oli kysynyt kysymyksen:
Miksi? Oi miksi! Johdot menevät aina solmuun.
No vastaus oli jotenkin niin, että kun johdot laitetaan auki ja väljästi koriin tai taskuun, niin ne pienestäkin liikkeestä vain luikertelevat itsekseen solmuun, ja kun liike jatkuu niin ne sotkeentuvat entisestään.
Inhoan johtojen omatoimista luikertelua.

Meidän taloudessa on tällä hetkellä 5 puhelinta ja 2 tablettia.
Ja puhelimia on ollut aika monia tässä vuosien varrella ja jokaisen mukana on tullut laturi.
Ja silti, ei oo latureita.
Ei kenelläkään. Kukaan ei oo nähnykään. Joku on hukannut ne.
Meidän perheeseen kuuluu äiti, isä, 5 lasta, ei kukaan, en tiiä ja joku muu.

Mun laturi, talon pisimmällä johdolla, on kuumaa kamaa. Ei ikinä omalla paikalla, eikä ikinä tietenkään kukaan nähnytkään.
Ongelma on se, että latureita on sata samanlaista, mutta kaikki ei toimi eikä kaikki lataa kaikkien puhelimia. Siispä harrastetaan mötiköiden ja johtojen vaihtelua. Lopulta et tiedä, mikä on just se sun.

Ostin itelle uuden laturin.
Johtoa ainakin kaksi metriä, yltää kaivolta kotiin.
Varmuuden vuoksi nimesin sekä sen mutikan että johdon tarrakirjaimin, ÄITI. Ja hei, tää toimii.

Kukaan, En tiedä ja Joku eivät ole enää lainailleet mun laturia.



4 kommenttia:

  1. 😂😂😂 Sää saat ärsyttävätkin asiat kuulostamaan hauskoilta👍

    VastaaPoista
  2. Noniin, jes! Jollakin muullakin noita muuntajia kutsutaan mötiköiksi. Mies aina nauraa tuolle mötikkä-nimelle.

    Olipa mukava, kun aloit taas kirjoittaa blogia. Ihmettelen ja ihastelen tuota sun ajatuksen virtaa ja kirjoitustaitoa. Tämä on kyllä yks lempiblogeistani. Hyvä lukee vaikkapa näin yöllä yhden aikaan, kun unta ei näy eikä kuulu. :)

    VastaaPoista