tiistai 14. huhtikuuta 2020

Te kysyitte





Kysymys-vastaus-postaukset ovat mun mielestä kivoja. Tykkään lukea niitä muidenkin blogeista ja instassa, ja tehdä myös itse.
Toki aina on vähän jännitysmomenttina se, että pysyvätkö kysymykset asiallisina.
Aikanaan silloin lopetin blogin kirjoittamisen sen vuoksi, kun ei oikein irronnut mitään tekstiä, mutta myös sen takia, kun en jaksanut niitä negatiivisia kommentteja.
Nyt kun aloitin uudelleen, niitä on tullut muutama, mutta vielä ei haitaksi asti.

1. Kuinka kauan olette olleet miehenne kanssa yhdessä?
- Ollaan ruvettu seurustelemaan syksyllä 2005. Eli ihan jäätävän kauan 😄

2. Kauanko teillä on ollut hevosia?
- Ollaan asuttu tässä noin 3,5 vuotta. Ja hevosia on ollut lähes saman verran.

3. Mieleenpainuvin muisto teidän elämässä?
- Hui onpa vaikea kysymys.
On niin niin paljon asioita, lasten syntymät päällimmäisenä, mutta kaikkinensa semmoinen käännekohta on ollut muutto tänne maalle elämään sellaista elämää mitä oltiin pitkään haaveiltu.

4. Parhaat kotihousut?
- Ihana kysymys 😍
En ole oikeastaan koskaan farkuilla kotona. Niissä saa kärvistellä vieraissa ihan tarpeeksi.
Yleensä pidän collegehousuja, leggareita tai jotain kalsareita tai urheiluleggareita. Urheilupökät on siitä hyvät, että ei tarvi vaihtaa vaatteita kun lähtee lenkille 🤭

5. Onko sulla tulevaisuuden haaveita tai unelmia hevosten tai muiden eläimien suhteen?
- Eipä mitään isompia. Näin on ainakin tässä vaiheessa hyvä 🙏

6. Haluaisitko lisää lapsia?
- Voi, haluaisin niin paljon. Mutta se ei ole enää mahdollista. Mulla on välillä tosi kova vauvan kaipuu, onneksi on näitä sisarusten pieniä rakkaita muruja ❤

7. Minkä ikäisiä teidän lapset ovat?
- Tänä vuonna täyttävät tai ovat täyttäneet 13, 12, 11, 9 ja 6. Syksyllä meidän kaikki lapset ovat koululaisia, ihan kamalaa!

8. Mitä teet työksesi, onko työsi se "unelmatyö"?
- Olen leipomo/pitopalvelu yrityksessä.
Olen ammatiltani leipuri-kondiittori ja tykkään kyllä työstäni, mutta en usko että tämä eläke-virka välttämättä on 🤭 haaveilen tosi paljon työstä kirjoittamisen parissa. Se vaatisi vain lähtöä opiskelemaan. Saapa nähdä.

9. Mulla ei oo kyssäriä, mutta katon aina sun profiilikuvaa et oot niin äitin näköinen!
- thanks sister ❤😅

10. Lempi vuodenaikasi?
- Oi että, tykkään kyllä kaikista tosi paljon.
Kevät on ihanaa kasvun aikaa, alkaa odottaa kesää. Kesällä saa nauttia siitä vihreydestä, eläimien kanssa touhuaminen on parasta kesällä ja tiedä vaikka sattuis lämpimiä kelejäkin😄 Syksy on ihan parasta, pimenevät illat ja mieli alkaa kääriytyä talveen. Saa alkaa pukeutua lämpimästi.
Ja talveen nyt liittyy vain yksi sana: joulu!

11. Kuinka monta sisarusta sulla on?
- Meitä on yhdeksän, 3 tyttöä ja 6 poikaa. Olen toiseksi vanhin. Nuorin veljeni on muuten saman ikäinen kuin meidän esikoinen, veli oli eno jo syntyessään 😄

12. Mitä jos ei ois koronaa?
- Kaikki ois niinku normi arjessa ❤ vaikka tämäkin on hyvä, kun ootte kaikki tässä lähellä koko ajan 😘

Seuraavaan kertaan!
Kiitos kysymyksistä 😍

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti