Maijalla oli karitsa

Olo on kuin puusta pudonneella.
Joskus asiat vain tapahtuvat niin äkkiä, ettei oikein ajatus ehdi mukaan.

Meillähän oli silloin aikaa ennen epilepsiaa, vuohia ja lampaita sekä kanoja. Kanoja oli jo silloin, kun asuttiin tuolla keskustassa.
Sitten kun sairastuin, meni koko elämä vähän uusiksi, olin pois pelistä aika monta kuukautta, ja mieheni vastuulle jäi hetkeksi koko eläinlauman huolehtiminen.
Päätettiin siis, että luovutaan kaikista muista eläimistä paitsi hevosista ja kissoista.

Lapset ovat tasaisin väliajoin toivoneet, vinkuneet, kyselleet ja mankuneet uudelleen lampaita, ja nimenomaan karitsoja.
Aikuiset lampaat ovat siitä vähän tylsiä, kun jos ne on kasvaneet kavereiden kanssa oman onnensa nojassa, ne on usein tosi ihmis-arkoja.
Meillä yksi kolmesta antoi esimerkiksi vain rapsuttaa.
Toiset kaksi säntäilivät papanat sinkoillen pitkin laidunta, kun jossain lehti liikahti puussa.
Saatika jos joku sattui köhäisemään, niitä ei näkynyt viikkoon.

Meidän kuopus on aina ollut vähän hysteerinen, mikäli on ollut kyse hänen purukalustostaan.
Hällä siis heilui hammas, kirjaimellisesti enää yhden nahkapalan varassa ja ei kirveelläkään antanut siihen koskea.
Monta viikkoa hän mieluummin halusi esittää Tilipi-tappia kuin antaa irrottaa hampaan.
Isänsähän sitten, lahjonnan mestari, veisteli vanhana Väinämöisenä runon pätkän, joka kuului näin:
"Jos Iisa antaa irrottaa hampaan, iskä ostaa sille lampaan!"
Ja tyttö heikkona lampaiden edessä, antoi mahdottoman teatterin ja oopperan jälkeen nykäistä hampaan pois.
Ja puhelinhan se piti kauniiseen käteen ottaa, ja alkaa soitella lammastiloja läpi, nimenomaan karitsojen toivossa.

Soittelukierros jäi vähän laihaksi, ja asia jäi niin sanotusti hautomaan, kunnes viime perjantai-iltana soi puhelin ja meille tarjottiin kolmea karitsaa, joiden emo joudutaan lopettamaan komplikaatioiden vuoksi.
Karitsat olivat vuorokauden ikäisiä.
Lapset repivät omansa ja toistenkin peliverkkarit ja parkourasivat pitkin kämppää ihan pelkästä ilosta.
Me vanhemmat katteltiin sen riemun yli toisia ja todettiin että jahas, perjantai-ilta ja pitäis tekaista tässä äkkiä joku kämppä ja sapuskaa niille.
Kaverin kaverin kaverille soitto, saatiin maitojauhetta.
Äkkiä talliin puhaltimet päälle ja lämpölampun viritykseen, oljet ja heinät pohjalle ja jalka kaasupolkimelle.
Mitsun takapenkillä pikku laatikossa meille sitten muutti Päkä, Piki ja Tupsu. Päkä, koska pässi. Piki, koska musta ja Tupsu, koska pikku tupsu pään päällä.

No eihän me hirvetty niitä rääpäleitä jättää sinne talliin. Siispä viritettiin isosta pahvilaatikosta ja muovilaatikosta pikku yksiö pesuhuoneeseen.
Siellä ne pidettiin viikonlopun yli, että nähtiin ja kuultiin läheltä, miten niissä henki pihisee.
Pienin joi aluksi aika huonosti ja siitä olikin eniten huoli, selviääkö.
No hyvin näyttäis tällä erää henki pihisevän.

Pesuhuoneessa alkoi olla melko villasukan-hajuinen meininki ja oljet ja heinäthän alkaa äkkiä haista pahalle kun niihin pissii.
Viimeinen niitti oli Mammalle se, kun Päkä hypätä loiskautti laatikon laidan yli paskaa sorkassa keskelle pesaria ja vähän suti esimerkillisesti ennen ku sain sen kiinni ja takaisin laatikkoon.
Siinä vaiheessa päät(in)ettiin, että villasukan alut veks pesuhuoneesta.
He siis muutti laatikossaan lämpölampun alle talliin ja minä desinfioin pesutilat lattiasta kattoon.
Nyt on taas tuoksut niinku pitää.

Pikku-rimpulajalat pärjää tallissa tosi hyvin, sinne ne ruokitaan ja siellä istuu melkein koko ajan joku seurana. Mieheni puhelimen kautta nähdään kamerakuvaa tilanteesta.
Ainut haaste on, että hetken aikaa niitä täytyy ruokkia myös yhden kerran yölläkin. Mutta kohta helpottaa.
Lapset ovat ottaneet oikein bilsan projektin tästä ja jopa heränneet vuoro öinä niitä isänsä kanssa ruokkimaan. Äly reippaita.
Kakkonen oli ensimmäisenä yönä heti lähdössä ruokkimaan, vaan kun isänsä hiippaili häntä herättämään niin poika totesikin, en millään jaksa nousta täältä peitoista ja jatkoi unia. Niin on ihminen heikko myös unen edessä.
Sittemmin kyllä ollut mukana.

Saa nyt nähdä minkälaisia kavereita niistä kehkeytyy. Mahdottomasti ovat kasvaneet ja he syökin kyllä kuin hevoset.
Niin parasta ja hellyttävää kun menee tuttipullojen kanssa talliin ja alkaa mieletön määkyminen.
Kahdella isoimmalla ääni on ihan basic määää, mutta pienimmän ääni on niin pieni ja suloinen, että jos sen edessä ei kenenkään sydän sula, niin ei sitten
mistään ❤❤