Startti

Millä sinä aloitat päiväsi?

Jos vaipanvaihtoa ei lasketa, minä aloitan kupillisella kahvia ja kahdella voikkarilla tai lautasellisella puuroa. Aina. Nykyään.

Ennen mä aloitin edellisen illan jämäkarkkipussilla tai suklaalevyllä. Tai lasillisella tuoremehua. Tai lukemalla Harry Potteria.

Ja jatkoin sitten päivää buranapaketilla tai poissaololla koulusta/töistä. Eli migreenillä.

Ennen mun lapset aloittivat aamun iloisella jokeltelulla molemmat jalat potkareiden toisessa jalkaosassa, pää ja jalat pinnojen välissä. Ja vaatimalla ruokaa heti paikalla. Ja näin ollen olivat oikeita pieniä päivänsäteitä. (Aika kyllä saattaa kullata muistot tässä kohtaa).

Nykyään ne aloittavat aamun räjäyttämällä lelut laatikoistaan samalla sekunnilla kun saavat silmänsä auki. Tai vetämällä vaatekaapin sisällön lattialle ja painumalla pihalle kalsari-shortsi-teemalla. Tai venyvät kuin purukumit sohvan nurkassa saamatta aikaiseksi yhtikäs mitään.

Ja se aamupala. Puolikas hapankorppu murusteltuna lattialle.

Tiedättekö mikä kysymys nousee esille kun olen saanut rutistettua luutun kuivaksi ja napsautan keittiöstä valot kiinni?

Äitiiiii, millon on välipala? Mä kuolen nälkäääääään! (Siitä vaan, antaa palaa!!!)

Onko liikkeellä yleistä syömättömyyttä vai kuskaanko koko jengin ravitsemusterapeutille, hä?

Pesukoneessa käyneet.

Viimeviikon saldo.
Pikkuauto, haarukka, barbatipubarbapupubarbalala-mikälie, Kitty Hellonen, Ruususen peitto, tuo-keltainen-te-tiedätte-kaikki-mikä, poliisimestari, pikkupikkuauto ja gorilla. Niin ja pikkupupu nuijanukutuksessa menee nukkumaan-kirja, josta ei valitettavasti jäänyt kuvattavaksi kuin kilo valkoista mössöä.
Tuo iso vaalea polla ei vielä toistaiseksi ole pesukoneen uumeniin joutunut.
Huom. toistaiseksi!

Ainut näistä joka varsinaisesti olisi ollut pesun tarpeessa, on tuo Ruususen peitto (niiden prinsessalegojen). No miksi? No koska tuon kuvassa paistavan kaljun omistava kaveri saa kai joitain puuttuvia vitamiineja tuon peiton imeskelystä. Yäk.

Niin ja tiestysi pesun tarpeessa on varsin usein myös tuo meille kaikille niin rakas mussukka, varsinkin sen jälkeen kun on ihan isse vetänyt lastin perunamuussia. Voe herranjestas, että ihmislapsi saa pahan siivon aikaan.
Toistaiseksi olemme saaneet hänet puhtaaksi käsinpesulla.
Tosin meidän pesukoneesta löytyy mm. ohjelmat, Super Pika ja Teho.
Vois toimia.

Puuroista päivää!

Mun pää tuntuu tällähetkellä samalta kuin kuvassa näyttää (+vettä vielä päälle), eli siis varsin puuroiselta. Erittäin tukkoiselta. Aika synkältä.
Elämäni ehkä isointa pettymystä tässä koitan nieleskellä. Taaperran pala kurkussa.
Joskus vaan ottaa niin paljon päästä. Ihan ylipaljon.
Mutta paikalleenhan ei kannata jäädä kuin hetkeksi.
Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Ps. Jämähdin yhtenä päivänä lehden kanssa sohvalle enkä jaksanut nousta, vaikka kuulin ääniä keittiöstä. Sen siitä saa.
Kuva kertonee kaiken. Ehkä ens kerralla nousen.

"Meille ei kyllä ikinä..."

"...tuu mitään matskua jossa häärää jotain angry birdsejä tai hello kittyjä."

Tekis kyllä mieli jättää tunnustamatta, että ihan ite oon omin pikku kätösin ostanu. Ihan kenenkään pakottamatta.
Mutta voin mä vähän puolustella.
1. Kaikki yksväriset oli loppu. Koko maapallolta. Ihan totta.
2. Lapsi itse tahtoo, ja jotainhan senkin täytyy itse saada päättää.
3. Lapsen ilo on ylimmillään saadessaan iskeä jalkaansa lintutennarit tai kissapikkarit.
4. No onhan ne aika söpösiä. Äh, eiku ei mitään.

Tässä(kin) asiassa täytyy lausua ne jonkun viisaan keksimät sanat.
Koskaan ei pidä sanoa, ei koskaan!

Mutta oikeasti mä kyllä pistän vastaan kaikin konstein, ettei ne nyt koko kämppää valtaa. (Sen jälkeen ei varmaan enää kannatakaan.)
Joku roti tässä pitää olla.

Kaikkea ei voi saada..

Näin ajattelin:

Kun helatorstain aamu koittaa, pakkaan reppuuni kahvit, leivät ja mehua. Hyppään pyörän selkään ja huristelen perheeni kanssa retkelle lähimetsään. Istun kannon nokassa kahvikuppini kanssa ja teen lasteni kanssa ihmeellistä tutkimusmatkaa metsän siimeksessä. Paistattelen päivää ja nautin elämästä.

Näin tein:

Kun helatorstain aamu koitti, heräsin rännin roplotukseen ja sateen kohinaan. Vedin peiton pääni yli ja käänsin kylkeä. Vedin tyynyn korville ja käänsin kylkeä. Teki mieleni tunkea ränniin joku vitsin pesusieni vaimentamaan ääntä. En tunkenut vaan nousin ylös.
En pakannut reppua enkä hypännyt pyöräni selkään (takakumi kaiken kukkuraksi rikki, unohdin). En kuunnelut tinttien laulua, vaan farmareissa roikkuvan junnun märinää siihen asti kunnes hän nukahti päiväunille (mitä lie hammas-korva-väsymys-itkua).
Ja sen sijaan että olisin istunut kannon nokassa, yritin erittäin kärtyisen lapsikatraani (ja mieheni (hän ei ollut kärtyinen)) kanssa pelata UNOa sillä tuloksella, että peli päättyi loppujen lopuksi pienimuotoiseen perheriitaan.
Ja vettä tuli koko ajan kuin sieltä kuuluisasta Esterin ahterista!!

Jotakin sain kuitenkin tänäänkin. Pullaa anoppilassa. Ei huono vaihtoehto metsäretkelle!

Näön vuoksi..

Näön vuoksi vai näön vuoksi?
No ihan sen vuoksi, ettei nää mitään. Ei sen vuoksi, että näyttäis joltain.

Kerrassaan tässä alkaa kuulkaa tuntumaan, että vanhuus (mä mikään vanha viel oo) sokeus ei tuu yksin. Sen mukana roikkuu nimittäin päänsärky.
Päänsärky kohtauksista taas kärsineenä oli pakko poiketa näöntarkastukseen. Entisten lasien tehot ei enää riittäny, niin lisää piti hankkia. Ja panadolin jatkuva nappailu on taas laantunut (johan tuo oli jonkinasteista lääkkeiden yliannostelua pahimmillaan).
Se on kuulkaa ihan kiva kun näkee vaihteeks taas ihan kunnolla.

Ja ihan tässä ohimennen näätte meikäläisestäkin neljännespärstän. Toki se näyttää vähän köniin saaneelta. Toki se ei tietenkään pidä paikkaansa. Toki sitä on kuvankäsitelty. Toki se on ihan ruma.
Mutta toki se siinä kuitenkin on.

Heido!

Pasta Carbonara

Tässäpä teille taas hyvä ja helppo ruokavinkki.
Ja mikä ihaninta (mä saan kerranki kirjoittaa näin) lapsetkin tykkäs!
Kai mä voin näin kirjoittaa vaikka ruokailun jälkeen isoveljen lautaselta löytyikin parit sipulinräntyt. Ei lasketa nyt niitä.

1 paketti pekonia
pieni sipuli
1prk kermaa
1 valkosipulin kynsi
2 kananmunan keltuaista
mustapippurirouhetta

Pilko pekonit pieniksi paloiksi ja laita kylmälle pannulle. Laita hella ensin keskilämmölle jotta pekonien oma rasva sulaa hiljalleen. Voit lisätä lämpöä kun rasva alkaa sulamaan. Kun pekonit ovat paistuneet rauhassa rapeiksi, lisää pannulle sipulit ja anna niiden paistua kevyesti.
Lisää kerma ja pippuri ja kun kerma alkaa kiehua, pienennä hieman lämpöä ja anna kerman kiehua kokoon.
Ota pannu pois liedeltä ja suurusta kastike keltuaisilla. Älä laita enää levylle ettei keltuaiset kypsy.
Maista, ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. (huom.pekoni tuo jo aika paljon suolaistuutta)

Sekoita vielä lopuksi keitetty pasta (voi käyttää mitä vain) ja kastike sekaisin.

Tämä oli niin hyvää, että löysi paikkansa meidän ruokalistassa heti.

Vaihdetaan!

Halutaan vaihtaa epätoivoisesti oma kotikatsomo toisenlaiseen.

Vaatimuksia:
- tila, jonka saa lukittua
- kaksi säkkituolia, itselleni ja miehelleni
- karkkikulho ja popparikulho
- ja luonnollisesti yhteys, jolla näkee jääkiekkoa
(eli ts. lapsilta kielletty paikka, kiitos)

Saat vaihdossa:
- lapsia 4kpl
- mahdollisuuden seurata matsia jonkun varpaat suussa
- erätauon, joka kuluu kivasti p***avaippaa vaihtaessa
- tonttulakkipäisen, shortsijalkaisen tyypin joka vonkuu korvan juuressa eeeeeii veeetttä raaa-aaantaaa-aaa rakkaaampaaa!! koko 60min. jonka ottelu kestää
- EHKÄ mahdollisuuden viimeiseen erään kokonaisuudessaan (jos vikalla erätauolla suoritettu nuijanukutus on tehonnut)

Jos kiinnostuit, ota toki yhteyttä.
Haluaisin nimittäin edes yhden ainoan ottelun seurata niin että näkisi ja kuulisi jotain.
Toki voin myös sijoittaa nämä kullanmurut johonkin, aina kun on Suomen peli, mutta en hetkeäkään pidempään. Muuten ois kyllä tylsää.

Toisaalta se käy ihan urheilusuorituksesta, kun yrittää tasapainoilla kaksi 15kg mukulaa jaloissa roikkuen ja kaksi namikulhoa käsissä tasapainoillen pari tuntia.
Onneksi mulla on niin positiivinen elämänasenne. Onneksi.

Fobia vs Mania

Joskus ei tiedä kumpi on saanut yliotteen, likafobia vai siivousmania.
Ne kulkee aika käsikkäin, siitä ei pääse mihinkään.

Silloin kun suutun, puran suuttumukseni paitsi että huutamalla ja räyhäämällä (ja olemalla maailman ärsyttävin ihminen), niin tekemällä jotain ihan vimmatusti. On se sitten hyödyllistä eli hyödytöntä niin jotain pitää saada tehdä käsillä ja jaloilla.
Tehokasta tulosta saa tällä raivolla aikaan ainakin siivouksen saralla ja urheillessa.
Siivouspäivinä musta tuntuu, että mun mies jotenkin käyttää tätä asiaa hyväkseen. Katsos kun vähän sohaisee muurahaispesää oikeasta kohdasta, niin jo alkaa tapahtua. Saa sitten sohaisija ottaa vähän rennommasti. (vaikutusta joko on tai sitten ei, en suosittele kokeilemaan, saa pian siivota itse kun se muurahaispesä mököttääkin sohvalla tekemättä mitään)
Vitsikästä, joo.

Onhan siinä sekin, että kyllä sitä lopputulosta sitten kelpaa kattella.

Ulkoruokinnassa

Vaikka ulkona tihuttaa vettä ja tuuli on lähes arktinen, niin lasten mielestä välipala täytyy raahata ulos.
Keväässä ja kesässä on kyllä parasta se, että keittiö pysyy lähes siistinä koko päivän, kun ruokailut pystyy suorittamaan ulkona.
Meillä kaksi keskimmäistä rakastavat ulkoilmaa siihen malliin, että vessatarpeetkin käytännössä unohdetaan tai jätetään niin viimetippaan, että kurahousut tulee ihan tarpeeseen.
Ja jotta päivä ei menis ihan paastotessa näillä kaiffareilla niin kätevintä on nakata välipalakin tarjottimella rappusille.

Vähän vielä täytyy kyllä lämmetä, että minä vilukissa tarkenen kahvini hörppiä portaan nokassa. Nimittäin eilisenkin päivän ulkona syömiset tyssäs siihen, että satoi lunta!
Täytyy sanoa, enpä oo ennen haravoinu lumisateessa. Meinas hymy hyytyä meinaan.

Lämpimiä ilmoja odotellessa vedän villahousut korviin ja kaivaudun vielä hetkeksi peiton alle hytisemään. Herättäkää kun on kesä!