Taivaanrannan maalarit.

Lapsethan lähes poikkeuksetta rakastavat maalaamista. Niin meilläkin.

Vesivärit (tai oikeastaan se sivellin ja vesikuppi) yhdistettynä koheltavaan ja intopiukeaan muksuun ei välttämättä ole siisteyden kannalta mikään paras yhdistelmä, mutta hellyyttävä senkin edestä.

Mä oon varmaan kamala äiti, kun annan lasten maalata vain muutaman paperin yhdellä kertaa.
Nimittäin sitä kuluu iha tuosta noin vain sataviiskyt arkkia aanelosta jos niiden antaa sivellä ilman mitään rajoituksia!
Sitten siirrytään tuhoamaan tulostimen sisältöä ja iskän parit työpaperitkin saattavat olla vaaravyöhykkeellä. Ja tottakai kaveriinkin pitää vähän sohaista oranssia ku se maalas ensin mua!!! (oisko muutama lisäpaperi kuitenkin ihan ok?)
Eikä kaksivuotias kertakaikkiaan malta olla maistamatta vähän pensseliä, ne kun yksinkertaisesti vielä tutustuvat uusiin juttuihin myös makumaailman kautta.
No tästä hän totesi kyllä, vähän pahaa.

Mä taidan tuupata ainakin meidän viisivuotiaan johonkin taidekerhoon. Hän maalaa ja piirtää mielestäni aika hyvällä fiiliksellä. Aina tulee kivoja teoksia. Täytynee pistää kohta joku ateljee pystyyn, jotta kaikille tekeleille kehyksineen löytyisi kiva paikka.

Ps. Hiljaiselon syy täällä blogin puolella lienee viikonlopun mökkeily, eilisen koko päivän ulkoilu, vapputouhujen organisointi jne.
Viikosta toiseen löytyy ohjelmaa niin, että oikeasti yksi hujaus niin on kesä!

Mutta, pikkuveljellä on kuulemma ihan sikamärät housut ja pyykkikone piippaa.
Ja taas mentiin!