Niin väärässä jälleen..

 

 

 

Olen jäsenenä Lasten Parhaat Kirjat-kerhossa. Sen lisäksi kannan säkki kaupalla ja selkä vääränä kirjoja mm.kirppiksiltä. Rakastan kirjoja ja lukemista, ja se kyllä näkyy.

Tässä hiljattain ärisin (raivosin, papatin, karjahtelin) jälkikasvulleni siitä, kuinka he käsittelevät näitä kallisarvoisia aarteita.
Käsittely tapahtuu suunnilleen näin:

Kirjoja kannetaan Eiffel-tornin korkuinen huojuva pino lastenhuoneesta olkkariin.
Kirjatornista tipahtelee matkanvarrelle ainakin seitsemän teosta, jotka mäjähtelevät ja kopsahtelevat lattiaan mikä mitenkin. Nurkat ruttuun ja kannet irti.
Kirjat kasataan sohvan käsinojalle edelleen huojuvaan pinoon, ja taas kasasta tipahtaa muutama kirja lattialle.
Sitten luetaan. Vläp, vläp, viuh, vläp. Kirjan sivuja paiskotaan eteen- ja taaksepäin koko vaahtosammuttimen kokoisen ihmisen voimalla. Ja tottakai kaverin kanssa nujakoidaan juuri siitä samasta kirjasta, joten Räts! ja Skriik!-äänet ovat hyvinkin normaaleja.
Ja lopuksi ilman muuta kirjat nakellaan pitkin olkkaria frisbee golf-meiningillä!

Ajattelin fiksusti, että pelastan ainakin kaikki ihanimmat, paksuimmat, kalliimmat ja parhaimmat kirjat olohuoneen kirjahyllyyn.
Mitäpä luulette, miten kävi?
Voisin väittää, että kirjat saivat olla enempi rauhassa lastenhuoneessa.
Ne nimittäin suorastaan huutavat pikkukäsiä ottamaan ne käsiinsä soppelilta korkeudelta ja lukemaan..
..edellä mainittuun tahtiin tottakai!