maanantai 29. syyskuuta 2014

Kello kahdentoista jälkeen






Kun on aamupäivä touhuttu pikkuväen kanssa kotona, aletaan pikkuhiljaa odottaa koululaisia saapuvaksi.

Mikäli vauvan päiväunet sallivat, lähdemme koko komppania poikia vastaan koululle.
Yleensä tyyppi herää joko niin aikaisin, että ehtii nukkua jo yhdet päiväunet ennen kello kahtatoista, tai sitten on nukkunut niin myöhään että alkaa ekoille unille vasta kun lähdemme liikenteeseen.

Liikkeelle lähtö tapahtuu yleensä varsin riehakkaissa tunnelmissa.
Iso neiti pukee jo vauhdilla itsensä ja roikkuu ovensuussa edes takaisin (yleensä päästäen sisätiloihin mahd.palj. ötököitä) kun me toiset vasta etsitään hanskoja ja villasukkia.
Pikkuveli on satavarma joka päivä siitä ettei häntä pissata lähtiessä (mutta joka toinen päivä pissataankin sitten matkan varrella puskaan), ja vahingosta viisastuneena en suostu häntä pukemaan ennen kuin tarpeet on tehty.
Vauva tyytyy odottamaan joko ulkovaatteet päällä tai ilman ulkovaatteita (riippuen siitä kumpi vaihtoehto nyt just sinä päivänä on äidistä parempi) kunhan vain saa jyrsiä tai nuoleskella jotain ällöttävää, kuten kumpparia tai pyykkitelineen jalkaa. Karvamatot on ihan kauheimpia.

Ja sit mentiin.
Toki joka päivä joku ei jaksa polkea, joku ei todellakaan tarvi hanskoja, vinkuu kypärän ja pipon ärsyttävää yhdistelmää, haluaa kävellä itse tai ei jaksa kävellä senttiäkään.
Koulun pihalla odotellaan molemmat pojat matkaan ja eskarilainen haluaa aina avaimen ja polkeekin kotiin aina sukkelammin kuin muut. Sukkeluus on tällä kaverilla sitä luokkaa, että kun mamma puuskuttaen puskee kaksostenrattaat kotipihalle, eskari jo heiluttelee valmiiksi äherrettyä kotitehtävää portailla. Ja välipalakin on ehditty jo syödä. Ja matkaa koululta kotiin on siis tasan 5min.

Yleensä siinä vaiheessa kun ehdin itse sisälle on eteinen täynnä reppua ja lenkkaria, keittiö täynnä mukeja ja leivänmuruja ja majaleikit jo täydessä vauhdissa.
Siinäpä sitten keittelen päiväkaffit ja istuskelen katselemassa tyyppien touhotusta.
(Joskus saatan ärjähdellä vaatteita naulakkoon ja marmattaa sotkuisesta voiveitsestä, avonaisesta jääkaapin ovesta puhumattakaan, mutta noin suunnilleen meillä on kyllä ihan kivoja päiviä.)

Nautin todella paljon siitä, että saan olla kotona lasteni kanssa.
Voi tehdä jotain tai olla tekemättä mitään jos ei jaksa.
Pyykkäys, siivous ja ruoanlaitto rytmittyy pitkin päivää ja lasten kanssa ehtii touhuta kotitöiden lomassa yleensä aika leppoisaan tahtiin!
Koen olevani onnellisessa asemassa kun on mahdollisuus hoitaa lapset kotona.
Töihinlähtö fiilistä saan lievennettyä kivasti keikkahommilla silloin tällöin.
Tää on parasta just nyt.




12 kommenttia:

  1. Samaa mieltä kotona olosta. Tärkeä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töissäkin on kiva käydä, mutta kyllä pienten kanssa on helpointa kotona :)

      Poista
  2. Mustakin on ihanaa kun olen saanut olla lasten kanssa kotona. Töitä kerkeää tekemään vielä monta vuotta. :)

    VastaaPoista
  3. Kiva juttu! On se arki vaan parasta!

    Olen ollut kotona aiemmin monta monituista vuotta. Nyt olen ollut 1,5v töissä. Vielä 2 kk ja saan taas tuon 'etuoikeuteni takaisin'. Ihanaa ajatella,että pian saan uuden pienen ja saan olla taas tärkeimpieni kanssa kotosalla. Välillä väsyttää kotona,mutta niin se väsyttää töissäkin (vaikka nautin työstäni valtavasti).

    Nautitaan omista pienistä,kun ne ovat vielä tässä! Nämä ovat tärkeitä hetkiä! Ne kasvaa niin pian ja meillä on jo niitäkin jotka kokeilevat siipiään suuressa maailmassa ilman äitiä... Eilenhän ne olivat tässä sylissäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti kirjoitettu :)
      Niinhän se on, että nämä ovat niin vähän aikaa pieniä! <3

      Poista
  4. Juuri näin !Kotona on aivan huippua olla,en mistään hinnasta lähtis muualle töihin.Niitä keikka-hommia( lue toimittajan :P) tulee satunnaisesti silloin tällöin.Mutta oman alan töihin en varmaan lähtis ees keikkaileen,sitä ku teen 24/7 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla keikkahommat nimenomaan on oman alan töitä, ja nautin niistä tosi paljon :)

      Poista
  5. Onnittelut siitä että saat ja haluat ja jaksat olla kotona. Minusta siihen ei olisi. 2 murun äitinä olen sen 9kk kotona ollut jonka jälkeen lähtenyt kouluun tai töihin. Mutta olen onnekkaasti voinut tehdä osa-aika töitä, viettää kesät koithoidontuella kotona ja ollut myös töissä iltaisin/ilta yöstä ja saanut siten olla lapset päivällä kotona. Kun lapset oli vielä pienempiä kuin nyt niin tein töitä aikalailla lasten ehdoilla, jos lapset vaikutti väsyneiltä yms niin pidin vapaapäivän se kun oli mahdollista töissä tai sitten oli vain 15 päivää kuukaudessa muutenkin hoidossa. Osa-aika kotiäitiys sopi mulle :). Nyt ei kylläkään ole vaihtoaehtoja kun ekaluokkalainen ja viskari. Alku syksystä harmitti että poika joutuu mennä ip:n mutta siellä hän o hyvin viihtynyt eikä tarvitse olla kotona kuin 1h tunnin kun me muut jo tulla kotiin. Onneksi naapurii voi aina mennä jos ei yksin huvita olla. Taistelin kauan ajatuksen kanssa ettei minusta ole monivuotiseksi kotiäidiksi, kuten ehkä alunperin olisin halunnut, mutta olen huomannut että perheemme voi paremmin näin. En tunnista itsestäni uranaisen piirteitä, mutta olen halunnut myös pitää CV:ni monipuolisena enkä sinne pitkiä kotona olo aikoja ja vaikka meillä on yhteiset rahat niin myös on omia rahoja ja niitä myös olen halunnut tienata. Arvostan teitä kotiäitejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on hienoa, että meistä löytyy monelaisia ihmisiä :) Siis sitä, että jokainen tekee omia, erilaisia valintoja omien tilanteiden ja halujen mukaan!
      Arvostan itsekin niitä, jotka haluavat tehdä töitä ja luoda uraa lapsiperheellisinäkin. Se on myös kova rutistus!
      Itsekin tykkään tällä hetkellä siitä, että mua soitellaan silloin tällöin (pääasiassa viikonloppuisin) töihin, ja meidän perheessä se on onnistunut toistaiseksi ihan hyvin, että äiti käy välillä muutamia päiviä töissä :)

      Poista
  6. Mukavan blogin löysin:)
    Täytyy palata paremmalla aikaa lukemaan lisää.
    -Miikku (tarpomisestatanssahteluun.blogspot)

    VastaaPoista