tiistai 13. lokakuuta 2015

Paniikki





Iski talvivaatepaniikki.
Se perus härdelli, kun yhtenä aamuyönä töihin lähtiessään pakkasta on kahdeksan kokonaista astetta ja tajuaa että puolella porukasta toppahousuissa on kymmenen sentin tulvavara ja takit on mallia kolmeneljäsosa.

Talvi tulee, halusin tai en, ja muksut on vaatetettava vaikka kuinka tekisi kipeää mielelle ja rahapussille.
Oikeasti olin ihan sairas kun pengoin eteisen kaappeja ja totesin että pahus, vain yhdellä tenavista on sopivat toppakamppeet. Siispä vietin muutaman kaikkea muuta kuin some-vapaan päivän roikkuen facebookin kirppareilla ja teinkin kaksi erittäin antoisaa löytöä! Esikoiselle popin toppatakin ja toppahousut suunnilleen viidellä kympillä ja pikkuveljelle samaan hintaan ticketin setin.

Eilen sitten lähdin isomman neidin kanssa lähikaupunkiin tarkoituksenani löytää yksi kokonaisuus ulkovaatteita, kahdet paremmat kengät, kaksi parempaa takkia.
Löydettiinkin heti neitokaiselle toppavaatteet H&M:ltä. ja äidin valinta lopulta ostettiin, vaikka tyttö itse intti jääräpäisesti haluavansa päästä varpaisiin Elsaa ja Annaa. Olin ihan että noup, johonkin se raja on vedettävä.

Pienin jäi toistaiseksi ilman parempaa takkia, koska yksinkertaisesti kaikki, ihan kaikki pikkuneitien hienostelutakit olivat loppu. Että muutama muukin oli sitten tarvinut.
Tästä syystä en muuten jaksa useinkaan lähteä oikein kauppoihin kauppoihin, vaan shoppailen mieluummin netissä. Ei tarvi lähteä monen kymmenen kilsan päähän, vaan näkee heti onko tuotetta saatavilla haluamassaan koossa tai värissä.
Siispä siltä istumalta kun palattiin kotiin, istahdin jälleen koneen ääreen ja tilasin nettikaupasta loput jutut mitä en löytänyt.
Kaikkea ei sentään tarvitse uusia kaikille. Pikkuneiti sai isosiskon vanhat kengät (yläkuvassa) jotka onnekseni olen nuukuuksissani säästänyt, legginssit ale-rekistä vitosella. Ei paha!

Voin kertoa että kassa tyhjeni ihan kiitettävästi.
Tietääpähän taas aamuisin miksi pitää nousta duuniin, vaikka lämmin peti todellakin voittaisi 100-0.

Nyt vois mun puolesta vaikka sataa lunta! Oikeastaan aika siistiä kun tulee talvi <3

Ps. Kysymyksiä on tullut jo kivasti! Vielä huomiseen iltaan asti on aikaa heittää kysymyksillä.
Pss. Eilen käytiin keittiösuunnittelijan kanssa uudessa vanhassa kodissa. Tänään jo saatiin piirretyt kuvat tulevasta keittiöstä ja muistakin kalusteista. Tää on kyllä to-del-la jännää!



3 kommenttia:

  1. No vau, melkosen jännittävää aikaa teilläkin eletään. :) Kaikkea hyvää uuteen vanhaan kotiinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Onhan tämä aikamoisen jännittävää :)

      Poista
  2. huh huh,onneks meillä vältyttiin isommalta vaate-revohkalta. Poikasilla vielä talvi-tamineet kaapissa,niin lämmintä keliä pitäny :)

    VastaaPoista