Nuku nuku nurmilintu

Meillä ollaan siitä asti kun pienin muutti Isosiskonsa kanssa samaan huoneeseen, nukuttu pääasiassa yöt läpeensä heräilemättä.
Joku on saattanut sairaana herätä itkemään, joku käy joskus vessassa tai joku tarvii hörpyn vettä.
Pitkään meni kuitenkin niin, että ei oikeasti tarvinut nousta yöllä, mitä ei täällä talossa ole muuten tapahtunut varmaan kohta yhdeksään vuoteen.
Yhdeksän vuotta yösyöttöjä ja yövalvomisia. Kuulostaa kamalalta, mutta hei, hengissä ollaan!

Nyt meidän kaksivuotiaalla on ollut vähän levotonta menoa öisin.
Päikkärit on nipistetty minimiin ja jopa joinain päivinä jätetty pois (mikä muuten auttoi) jos ne vähän hillitsisivät yön kitinöitä.
Voihan näillä vauhtiviikareilla olla tässä iässä joku vaihekin että yöllä heräillään, päivät kun ovat niin ohjelmaa täynnä ja touhua, että miksei se vauhti saata tulla uniinkin.

Olen varmaan joskus maininnutkin, että meillä on jokainen nukkunut aina omassa sängyssä, omassa huoneessa, vauva-ajan jälkeen. Eli toisin sanoen imetyksen loputtua. Se on vain ollut meidän perheessä järkevin ratkaisu ja toimivin. Kaikki ovat nukkuneet paremmin!
Olen jopa vähän vierastanut perhepeti-ajatusta, enkä edelleenkään kyllä voisi kuvitella että ainakaan kovin moni lapsista nukkuisi kerralla meidän sängyssä.
Uskoisin hiippailevani hyvin äkkiä sohvalle jatkamaan unia. Olen aika herkkäuninen ja en tahdo saada nukuttua, jos sängyssä on ns. ylimääräisiä.

No, pikkuneidin yösähellyksiin ei enää pitkän hyvin nukutun kauden jälkeen jaksa tsempata, joten ollaan sitten vuorotellen mieheni kanssa kannettu neiti meidän sänkyyn jatkamaan unia.
Periaattessa se toimii. Tyttö nukahtaa yleensä pian uudestaan ja nukkuu kuin tukki.
Mutta..
Se touhuaa.
Voi jestas, että ihmislapsi voi säätää unissaan!!
Ensin se sätkii, sitten se potkii mua ja isäänsä ja sängynpäätyä. Vaikka kuinka kauan.

Te niin tiedätte miltä tuntuu havahtua siihen kun kyynärpää, nyrkki tai kantapää osuu suoraan päähän.
Tai koitat saada unen päästä kiinni kun toinen pyörii ja pyörii ja saat sata kertaa kääntää tyypin oikein päin sängyssä. Ja siltikin heräät aamulla siihen, että kaveri on jälleen poikittain.
Meinasin jopa yhtenä yönä tippua sängystä! Siis oikeasti TIPPUA, mitä ei ole tapahtunut yli kahteenkymmeneenviiteen vuoteen.

Kuvitelkaapa vielä.
Kaksilahkeinen lähti töihinsä, itse nousin vähän ajan päästä laittamaan isommat kouluun.
Olin yön säätämisten jälkeen niin nirvanassa, että päätin mennä vielä takaisin vällyjen väliin kun sain koululaiset matkaan.
Hiivin kamariin ja totesin, etten mahdu enää sänkyyn oikein päin omalle paikalleni tai ylipäätään sängyn yläpäähän ilman että kirppu herää.
Jouduin siis kaikessa hiljaisuudessa kömpiä JALKOPÄÄHÄN!
Anna mun kaikki kestää. Kas kun ei sängyn viereen kovalle lattialle.

Kun herättiin sitten vähän myöhemmin, tuo valkotukkainen pörriäinen avasi silmät ja unisella äänellä totesi, minä lääkyi yöllä, minä äiti veelee nukkuu, minä äitin kulta.
Niinpä <3