lauantai 25. helmikuuta 2017

R.I.P


Varmaan teistä moni on eilen lukenutkin tuolta somesta, että meillä oli murheen päivä.

Rakas mussukkaponimme Viltsu, lähti eilen vihreämmille niityille laukkailemaan ilman kipuja.
Jalkavaiva uusi taas ja eläinlääkärin "tuomio" oli, että poni kannattaa päästää kivuistaan ja oltiinhan me jo silloin edellisen kerran (kuukausi takaperin) puhuttu, että jos vielä uusii niin lopettaminen on oikeastaan ainut vaihtoehto. Kalliit leikkaukset toki olisivat saattaneet pelastaa, mutta.. niin.

En ole koskaan ollut mitenkään erityisen eläinrakas, ennen omia eläimiä.
En siis rapsutellut enkä puhutellut toisten koiria tai kissoja, ainoastaan hevoset ovat olleet lähellä sydäntä aina.
Kissoja olen jopa aina jollain asteella inhonnut, vaan nyt omat Kerttu ja Terttu ovat niin muruja ja maailman hassuimmat kissaneidit.

Viime syyskuussa me ostettiin ponit, Veera ja Viltsu.
Haettiin ne Mikkelistä asti ja olihan se elämäni yksi mieleenpainuvista hetkistä <3
Ensimmäiset omat ponit.
Ne kotiutuivat meille ihan äärimmäisen hyvin ja jo muutaman viikon jälkeen tuntui kuin ne olisivat olleet meillä aina.
Siksipä surun ja pettymyksen kyyneleet olivat vuolaita, kun tulin töistä kotiin ja pihassa seisoi eläinlääkärin auto, ja tiesin mikä on tilanne. Kävin vielä viimeisen kerran rapsuttamassa ja hyvästelemässä hätääntyneen ponipalleron, joka varmasti jollain tasolla aavisti mitä tuleman pitää.

Lapset halusivat käydä vielä katsomassa jo kuollutta ponia, itse en siihen kerta kaikkiaan pystynyt.
Minulle jäi kiva muisto virkeästä ja seurallisesta karvapallosta, vaikka muut sanoivatkin että näytti siltä kuin se olisi vain nukkunut.
Siellä se nyt laukkailee ilman kipuja jossain kaukana. Lapset puhuivat ja miettivät ja tekivät omaa "surutyötä". Pienin tuli vielä illalla pois sängystään ja nyyhkytti, mää en taa unta ku vilttu kuoli!.
Tänään 5-vuotias piirsi ihan hellyyttävän kuvan ponista ja yhdessä sovittiin, että tehdään Viltsulle tuonne pihan perälle joku muistopaikka risteineen kunhan maa on sula, vaikka poni vietiinkin muualle kuopattavaksi.

Semmoista tänne. Huokaus.
Nyt meillä alkoi kuumeinen kaverin etsintä Veeralle, joka tulee kaikista aidoista ja langoista läpi ja hirnuu surkeasti kulkiessaan. Haluamme mahdollisimman pian sille kaverin, tai sitten harkitsemme luopumista Veerastakin. Jos ei ihmisenkään ole hyvä olla yksin, niin varsinkaan ei hevosen joka on laumaeläin henkeen ja vereen. Toki kaksi hevosta ei varsinaisesti vielä ole mikään lauma, mutta kevään mittaan toivottavasti lauma tästä kasvaa.

Nyt on taas yksi vaihe elämässä takana, toivottavasti pian on myös hyvää tiedossa <3

6 kommenttia:

  1. Voi että :`( voimia sinne! Ei ihan menny ilman ylläreitä teidän hevostelut :/ meinaatteko toisen myös lopettaa jos ei kaveria löydy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan oo ekana vaihtoehtona se..kaikki mahdollinen muu vaihtoehto on etusijalla, Veera on terve ja niin hieno poni <3 varmasti se löytäisi kodin jostain jos niin käy :)

      Poista
  2. Voi että, surullinen tapaus koko perheelle... :( oliko jalkavaiva jo ostaessanne ponin vai satuttiko hän sen teillä ollessaan? Tuo nuissa hevosissa itseäni juurikin hiertää, kun ei voi saada takuuta terveestä hepasta/ponista ja hoitaminen on hirvittävän (!!) kallista! Toivottavasti löydätte Veeralle kaverin pian, vaikka vähän isomman ponin. Oletteko issikoita koskaan ajatelleet? Näppärän kokoisia mutta jaksavat kantaa aikuisenkin. Siinä olisi ratsua monenkokoiselle ratsastajalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä :( ja hirveä stressi että mistä saataisiin Veeralle seuraa :/ tänään jo käytiin yhtä ponia katsomassa, mutta ei se ollut oikein hyvä.

      Meillä on isomman hevosen suhteen jo suunnitelmat, mutta kun ne eivät joka tapauksessa toteudu ennen vappua niin meidän täytyisi vain tähän hätään nyt saada joku tähän tai sitten joudutaan luopumaan veerastakin :/ ja sitä en kyllä missään nimessä tahtoisi..

      Tosiaan ei ostettaessa tiedetty tuosta jalkahommasta, rakenteellinen vika se usein on että voi olla ettei meille vain kauppojen yhteydessä ole kerrottu kaikkea ja se kyllä harmittaa..mutta tämmöistä se on näitten eläimien kanssa..kaikki on mahdollista!

      Issikat on kyllä ihania <3

      Poista
  3. Voi että surullista..toivottavasyi vertaile löytyisi pian kaveri,niin ettei joutuisi luopua siitäkin!
    Tsemppiä etsintöihin!
    Minttuliini

    VastaaPoista