Lempilaji

Olen hiihtänyt tänä talvena ihan ennätyspaljon.
En ole kilometrejä laittanut ylös, mutta ladulle on tullut parhaimmillaan lähdettyä neljä-viisi kertaa viikossa ja kerralla hiihtelen reippaan 8km lenkin. Joskus enemmän, joskus vähemmän, riippuu aikataulusta.

Yleensä lähden ladulle yksin, joskus isommat lapset lähtevät mukaan ja hiihdellään joko yhdessä tai he hiihtelevät "stadionilla" sillä aikaa, kun itse käyn maastossa. He jaksavat jo muutamia kilometrejä hiihtää tosi hyvin, mutta matkavauhti on niin hidasta, että itselle meinaa tulla kylmä.

Sain tosissaan joululahjaksi lahjakortin urheiluliikkeeseen, josta kävin ostamassa itselleni kunnon hiihtopuvun. Ja onhan se mukava vetäistä kunnon asu niskaan, eikä aina jotain epämääräisiä virityksiä. Lisää katu-uskottavuutta, hahaa.
Hanskat sain jo lahjakortin kanssa samassa paketissa ja ne ovat osoittautuneet myös oikein oiviksi, paitsi..
Kun pakkanen kipuaa yli viiden asteen ja tuuli on kova.
Ensimmäinen kilometri menee vielä joten kuten, mutta kilometristä kahteen sormet ehtivät jäätyä niin umpijäähän, että melkein itku tulee. Vitsit että se sattuu ihan sikana.
Vasta parin kilsan jälkeen, kun koko kroppa alkaa olla lämpimänä niin sormetkin alkavat sulaa ja loppumatkalla ei ole mitään ongelmaa vaikka pakkasta olisi toistakymmentä astetta.
Mulla on iän päivää ollut ongelma käsien ja jalkojen jäätymisen takia. Ehkä siihen jo on tottunut, mutta rasittavaa se on. Ei meinaa semmoisia kenkiä eikä hanskoja löytyä, etteikö olisi heti paikat jäässä.

Olen tosi huono tekemään mitään alkuverryttelyjä, yleensä lähden tosi rauhallisesti liikkelle, jotta kroppa vähän heräilisi, eikä hapot löisi heti ekaan nousuun, ja sitten vasta lähden tykittämään kovempaa. Lopussa fiilis on niin siisti, kun viimeisen kilometrin voi vetää ihan piippuun. Että mä nautin siitä rankan urheilun tuomasta tunteesta, kun on antanut itsestään kaiken. Tulee niin energinen ja hyvä olo!

Meillä täällä tuo päälatu, mitä itse tulee mentyä, on profiililtaan sellainen, että viimeinen 1,5km ennen kääntöpaikkaa (missä yleensä käännyn) on nousuvoittoista. Viimeiset sadat metrit noustaan pitkää, loivahkoa nousua.
Siinä tuntui kyllä ensimmäisillä kerroilla joka ikinen kerta, että mitä vitsiä mä taas lähdin. Mutta kun pääsee mäen päälle ja lähtee laskettamaan takaisin päin, niin saa vähän palautella.
Mutta nyt, kun olen koko talven hiihtänyt tuota reittiä, niin huomaa hurjan eron siinä mäessä. Enää se ei ole niin tuskaista taapertamista, vaan siihen jaksaa jopa vielä lyödä aika kovaa.
Ja taas se tunne, minkä saa vain urheilusta! Rakastan sitä.

Vaikka en kilpaile, enkä treenaa tavoitteellisesti mitään, niin tykkään silti haastaa itseäni.
Tykkään tykittää lyhyempää matkaa, mutta pitää vauhtia yllä.
Eli en jaksa koko päivää hiihtää, vaan mieluummin hiihdän lyhkäisemmän matkan ja koitan parantaa aikaa. Sama koskee juoksua.
Ratsastus on ainoa laji, jota voisin vetää aamusta iltaan.
Siihen ei kyllästy, vaikka kilometrejä kertyisi miten paljon.

En tiedä miten muualla, mutta täällä meillä ladulla näkee tosi paljon vain vanhempaa väkeä. Missä on kaikki nuoriso? Joskus vastaan tulee nuorempiakin henkilöitä, mutta pääasiassa siellä vetelee pertsaa mummot ja vaarit.
Vai olenko liikkeellä jotenkin eläkeikä-aikaan?
Hiihdätkö sinä?