Sisustaja-tuunaaja

Varmaan ennenkin olen avautunut siitä, miten nautin selailla somessa kaikkia niitä ihania kuvia kauniista kodeista ja näteistä lastenhuoneista ja ylipäätään sisustuksesta.
Siinä on semmoinen huono puoli, että kauheasti tekee mieli alkaa pistään uusiksi omaakin sisustusta, mutta siltikään ei jotenkin onnistu lopputuloksesta saamaan niin esteettistä kuin sillä jollakin toisella.
Ja entäs sitten, kun sitä vähemmän esteettistä sisustus-silmää alkaa löytyä myös muiltakin perheenjäseniltä!

Eniten tunnen esteettistä tuskaa tuolla yläkerrassa.
Minä yritän pitää lastenhuoneet nätteinä ja koriste-esineet ja kirjat ja muut omilla paikoillaan, mutta jostain kumman syystä kun selkäni käännän niin seinät on teipattu (kyllä just sillä kirkkaalla rumalla teipillä, kas kun ei maalarinteipillä!) täyteen pääätrik lainetta ja akuankkaa ja heppoja, hyllyt on tyhjennetty leikkeihin (kyllä vaikka miljoona kertaa on kielletty!) ja sakset, liima, teippi ja kaikki askartelutilpehööri on kasattu hienoiksi rakennelmiksi esimerkiksi kirjahyllyn puutteessa kirjatelineiksi ja sängyillä lojuu kaikki, ah niin kamalat pehmolelut ja tyynyt ja ja. Huoh.

Mutta kun en henno kieltää, en sitten millään.
Lasten pitää saada toteuttaa itseään, oli se sitten äidin mielestä sisustuksellisesti kuinka hirveää tahansa. Argh.
Vaivihkaa käyn kyllä nostelemassa tavarat leikeistä ylähyllyille takaisin, tai keräilen niitä lelulaatikoista ja kaikessa hiljaisuudessa vaihdan rumat teipit nätteihin washi-teippeihin. Ja taittelen askarteluja ja piirroksia noin niin kuin enimpiä niistä vuoren korkuisista kasoista, roskiin.
Ja tyydyn siihen, että katselen vimpan päälle lastenhuoneiden kuvia netistä.

No ei oikeasti, on meilläkin omasta mielestäni tosi nätit huoneet.
Ja taatusti ainakin lasten näköiset piirrettyine sm-liigajoukkuelogoineen päivineen <3

Ja onhan mulla sitten meidän ihan oma huone, joka on akuankka-heppa-jäkis-julistevapaa vyöhyke.