sunnuntai 27. elokuuta 2017

Suklaapiirakka

Ajattelin jakaa teille ohjeen maailman parhaaseen suklaapiirakkaan.
Tämä ohje on taatusti tavoittanut jo aika monta ihmistä, mutta jos siellä ruudun takana sattuu olemaan vielä joku joka ei ole tätä tehnyt, on nyt korkea aika!

Sen lisäksi, että tämä on ihan ykkönen maultaan niin myös tekemisen helppous saa isot isot plussat.
Et tarvite yleiskoneita etkä sähkövatkaimia, riittää kun omistat kulhon ja vispilän.

Aloitappa sillä, että napsautat uunin päälle ja väännät lämpötilan 200 asteeseen.



Piirakkaan tarvitset:

200g voita
2,5dl vettä
3-4 rkl tummaa kaakaojauhetta
1tl suolaa 
Yllä olevat aineet kattilaan ja kiehauta.


Mittaa kulhoon:

5dl vehnäjauhoja
5dl sokeria
2tl soodaa
2tl vaniljasokeria


Kaada kattilassa oleva soossi kuivien aineiden joukkoon ja sekoita vispilällä tasaiseksi massaksi.


Lopuksi lisää taikinaan:

n.1dl turkkilaista jogurttia (käy myös joku muu jogurtti, kermaviili tmv.)
ja 2kpl kananmunia.

Sekoita.



 Kun jogurtti ja munat ovat sekaisin taikinassa, kippaa taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille.
 Lykää piirakka uuniin ja paista n.25min.
Tämä paistoaika on mielestäni aina vähän haastava, koska uunit paistavat aina niin erillä lailla. Meillä töissä esimerkiksi parhaan lopputuloksen saa kun piirakka on uunissa 23min. kun taas kotona joudun paistamaan 25, jopa 27min. Joten tarkkaile tilannetta :)


Jäähdytä piirakka ennen kuorruttamista.
Sillä välin kun piirakka huilaa, niin voit vaikka odotellessa siivoilla keittiön laatikoita, jotka näyttävät ainakin meillä tältä:


Tämmöiset laatikot pitäisi kieltää lailla. Argh.

No niin, piirakka taitaa olla jäähtynyt. Jatketaanpa itse asiaa.
Sulata semmoinen 100g tai ei-oo-niin-justiinsa-klöntti voita ja lusikoi sekaan pari ruokalusikallista tummaa kaakaojauhetta.


Lorauta (tai mittaa) sulaan voihin myös n.3rkl maitoa.


Sitten vain tomusokeria niin kauan, että kuorrutus on sopivaa.
En osaa mitään desejä tähän laittaa, koska kippaan itse aina ihan summamutikassa. Vähän kerrallaan ja lisään niin kauan kunnes kuorrutus on sopivan jäykkää.
Ai niin, ja muista myös ostaa sitä tomusokeria ennen leivontaa, nimittäin minä jouduin viime kerrallakin kuorruttamaan vasta hetken päästä, koska tomusokeria oli purkin pohjalla vain desi.
Levitä kuorrute ja koristele vaikka jollain stö..srt..sört..niillä just!



Lopputulos näyttäis suunnilleen tältä:


Ah ja nam. Älä syö niin montaa palaa, että alkaa oksettaa!

16 kommenttia:

  1. Nam. Voi ku olis munaton ohje. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ollaan töissä tehty tätä ilman kanamunaa, laitettiin muistaakseni reilummin tuota jogurttia ja mielestäni onnistui hyvin. Kannattaa kokeilla 😊

      Poista
  2. Tää on hyvää!! Just eilen tein tällä ohjeella, toisaalta saatu ja parhaimmaksi koettu. Laitoin päälle marjannerouhetta ja ai että on hyvää!! 😋
    Terkuin: vakkarilukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä saa kyllä kivan eri makuista kun vaihtelee koristelua, tuo marianne-rouhe on tosi hyvää :)

      Poista
  3. Tein just pari päivää sitte melkeenpä samalla ohjeella, mut sokeria laitoin reilusti vähemmän. Tuli silti hyvää! Minusta toi sokerin määrä on aika järkyttävä 😄 mut oon ite semmonen et irtokarkkeja kyllä menee mut jos leivon niin vähennän melkee joka ohjeesta sitä sokeria ku se tuntuu niin isolta määrältä ku ite mittaa sen 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sokerin määrä on kyllä järkyttävä tässä :D en tajua mihin se perustuu, mutta varmasti onnistuu pikkuisen vähentämälläkin!

      Poista
  4. Helpomman kuorrutteen saa ku palottelee yhen suklaalevyn js vähän toisesta heti uunista otetun piirakan päälle ja vetelee lusikalla tasaiseksi. Sitte voi laittaa niitä koristeita jotka on aina loppunu ku lapset syöny makian tuskassa, kannattaa maistaa muuten sitä salmiakki raetta, uppos ihsn äitillekin karkin tuskassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo suklaa toimii kyllä :) ja on taatusti hyvää!
      Meilläkin kaikki röpöstykset on aina kaapista loppu kun johonkin tarvisit :/ tainnut lapsilla makeahammasta kolottaa meilläkin!

      Poista

  5. Tuo ohje on paras ikinä.
    Ite lauitan kuorrutteeseen kuohukermaa ja maitosuklaata, aivan ykkönen.

    Mekin lapsena tyhjennettiin strösseli, ym.purkit kun iski makian näläkä ja äiti ei ollu kotona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että! Varmaan aika sairaan hyvää kuorrutetta :)

      Joo kai sitä itekin on tullut makean tuskassa syötyä kaikkea mitä vain kaapeista irti on lähtenyt :D

      Poista
  6. Heips,
    osaatko sanoa pitääkö muutella muita ainesosia jos tekee gluteenittomana? Tarviiko jotain esim psylliumia mukaan? Joskus kun olen tehnyt suklaapiirakkaa vaihtaen jauhot gluteenittomaan, tuli siitä niin murea että mureni koskettaessa jo :) se oli melkein kuin hiekkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tehnyt tätä gluteenittomana ja ihan normaalisti on onnistunut. Toki gluteenittomat on aina vähän höttösempiä mutta ihan pysyy kasassa kyllä.
      Jauhoina käytän Semperin karkeaa jauhoseosta, en tiedä onko jauhoilla sitten merkitystä! Kokeile ihmeessä :) sittenhän sen näkee..

      Poista
    2. Itse tein juuri toissapäivänä tämän piirakan gluteenittomana. Korvasin venhäjauhot sunnuntain glut jauhoseoksella. Sen lisäksi lisäsin yhden ylimääräisen munan ja jogurttia ihan pikkasen enemmän tuomaan kosteutta. Juurikin sikai että yleensä gluteenittomat meinaa murentua käsiin. Mutta tällä ohjeella tuli tosi mehevä ja kostea aivan ihana piirakka.

      Poista
    3. Tässäpä siis hyvä vinkki muillekin gluteenittomille :)

      Poista
  7. Tykkään kovasti siitä, että kirjoitat niin realistisesti, että ihanan piirakkaohjeen väliinkin mahtuu kuva sekaisesta laatikosta :D Kerrassaan mainiota, jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sitä arkirealismia löytyy mm.nättien valkoisten keittiönkaappien ovien takaa :D se on sitä parasta!

      Poista